Yö meni junassa makuuvaunussa nukkuen. Meitä oli siinä huoneessa täysi latinki eli kuusi henkeä nukkumassa. (Oletettavasti) tanskalaiset ottivat miestä vahvempaa ja valvoivat johonkin saakka. Me nukuimme onnellisina lähes koko matkan Muncheniin saakka.
Munchenissä otimme uuden junan kohti Insbruchia, mutta matkalla Krista tajusi että ei meidän kannata mennä Insbruchiin saakka, vaan voimme jäädä pois jo Wörlg:n kohdalla. Tämä oli jo toinen oikaisu tällä matkalla, joten matkan pituudeksi tunneissa tuli lopulta noin 15 tuntia.
Olemme nyt Brixen im Thalessa Itävallassa. Tämä on ihastuttava pieni kaupunki laaksossa. Tulemme osallistumaan kahteen päivävaellukseen, vuokraamaan pyörät ja muutenkin tutustumaan Alpeihin. Tätä varten meillä on ne karmaisevat kengät.
Tässä vaiheessa joudun pahoittelemaan blogin miespuolisille lukijoille. Nämä sijainnit joissa olemme tähän saakka olleet ovat sen verta viileitä että vähäpukeisia naisia ei vain ole. Loppupuolella matkaa tulemme kuitenkin olemaan etelässä (mm. Italian rannikolla), joten kuvia on luvassa silloin!
Tänään kävimme hankkimassa kartat ja ilmoittautumassa (ilmaisille!) päivävaelluksille. Sen jälkeen lähdimme jalan patikoimaan isointa vuorta ylös tunnin verran, alastuloon meni vain puoli tuntia. Nyt olemme omassa huoneessa (!) syömässä ja menossa kohta nukkumaan.
We travelled by train the whole night and up to 11.20 the following day. We are now in Austria in a small city called Brixen im Thale. This lovely little city is in a valley surrounted by the Alps. This is the reason we have the hiking shoes. We will be taking part in (free!) dayhikes.
Today we registered for the dayhikes and took one of our own. We walked up the highest mountain for one hour and come down half an hour. Now we are in our own (!) room and ready to sleep.
Päivän GPS koordinaatit: E: 23,24350 N: 47,27094
[Best_Wordpress_Gallery id=”7″ gal_title=”05.08.2006″]
lol WörglAlppien pikkupaikat ovat tosiaan pirun hienoja – kuten kuvistakin näkee. Muistan kun siellä aikanaan reilillä olin. Uusiksi pitäisi päästä.
Jep. Täällä on uskomattoman nättiä. Onneksi Krista toi meidät tänne. Koitan viritellä panoraamakuvia jossain vaiheessa, mutta täällä toimii vain GPRS ja se on kallista, joten toistaiseksi otan vain paljon kuvia itselleni talteen.