Nyt muistuu pari asiaa eilisestä. Kävimme suihkussa Ortlieb-pussimme kanssa. Se oli likainen ja kaipasi pesua. Myös uusin keksintömme jäi sanomatta. Hankimme eilen letkun jonka avulla voimme imeä vettä pyörälaukuissa olevista pulloista ottamatta niitä pois. Helppoa uudelleen tankkausta tien päällä.
Tampere vaikuttaa ihan kivalta paikalta, mutta tamperelaiset eläimet ovat outoja. CityOrava(tm) näytti meille takapuoltaan kun koitin kuvata sitä, samoin Särkänniemessä ollut marsu kuten myös silkkikana. Liekö tämä takapuolen vilauttaminen paikallinen tapa?
Olen kuulemma täysi turisti kun heilun kamerani kanssa Tampereella kuvaten mitä milloinkin. TOTTAKAI olen täysi turisti, lomalla sitä tässä ollaan :).
Jalka tosiaan aiheuttaa pientä ongelmaa, mitä ilmeisimmin kevyt rasitusvamma mikä korjaantuu jonkinlaisella polvituella. Käyn huomenna YTHS:llä vahvistamassa tämän, sen jälkeen ostan polvituen ja matkaan mars.
Tänä aamuna meitä ei herättänyt kello, ei ollut kiirettä mihinkään. Söimme aamiaisemme ja lähdimme jalan kaupungille. Lähtöpisteemme oli jossainpäin Peltolammia, joten päivän mittaan tuli käveltyä jonkin verran. Suoranaiseksi lepopäiväksi tätä ei ainakaan sen puitteissa voi kutsua. Shoppailimme jonkin verran kaikkea pientä tarviketta joka tuli mieleen ja neljän aikaan suunnistimme Särkänniemeen. Siellä tuli käytyä vain kolmessa laitteessa joista Tornado väänsi minun vatsaani ihan riittävästi. Taidan olla liian vanha moiseen hupailuun. Nyt Marian luona suunnittelemassa huomista reittiä ja huoltamassa Marian konetta :). Huominen tavoitteemme on Vilppula, etäisyysarvio on 100 kilometriä. Saas nähä.
Maria ja Antti ajoivat illan päätteeksi tandemillamme koelenkkiä. Meno näytti siltä kuin he olisivat aikaisemminkin polkeneet tandemilla toisin kuin eräs tuntemamme pariskunta.
Reittiänne seuraten , joko Vilppula häämöttäää Muistaako Juha kun haettiin Wilma Vilppulasta (Wilma oli 5 v. rouva-ajokoira)piti meteliä koko tulomatkan, mahtoiko vaivata koti-ikävä. Mukavaa reissun jatkoja 🙂
En muista tuota Wilman hakureissua, mutta muistan Wilman ja muistan tuon tarinan.Vesa: Minäkin haluaisin hakata lekalla asioita paskaksi, ei tarvi olla uima-allas, kunhan vaan pääse toteuttamaan itseään.
Toivottavasti vaan jalka ei ole semmoisessa kunnossa, että se a) estää reissaamisen tai b) reissaamisen tähden menee semmoiseen kuntoon, että on koko ensi vuoden paskana tai c) a+b. Se, meinaan, ei olisi lainkaan kivaa. Mutta minäpäs se hakkasin lekalla uima-allasta.
Miksi mulla on sellainen olo että tuossa viimeisessä lauseessa viitataan muhun ja Janiin 🙂
Kolme päivää takana ja jalka rikki, siitä se lähtee 🙂 No, toivottavasti tuo tuki auttaa ongelmaan jos sellaisen siihen hankit. Tämänpäivän kasku oli niin huono, että ajattelin jättää sen ensin pois, mutta kaippa se on tänne rustattava.. here goes nothing: -Ratsumies, miksi ette purista polvianne yhteenä -En voi, herra kersantti. Hevonen on välissä
Miksi mulla on sellainen olo, että tuossa viimeisessä lausessa viitataan muhun ja Mikkoon. ,)
Vitsi on kyllä poikkeuksellisen huono. X)