Paino: ??.?

Jälleen on yhdet hyvät LAN:t takana. Juominen pysyi tolkullisissa rajoissa, huomioiden olosuhteet Smile. On todella mielenkiintoista huomata, että kun ei juo olutta vaan vodkavettä, nälkä iskee jatkuvasti. Se ei näytä olevan muiden ongelmana. Naposteltaviin pitää selvästi alkaa panostamaan. Aikaisemmin minulla oli karkkipussi tai kaksi mukana ja ne riittivät, nyt on vain perjantaille yksi karkkipussi. Sunnuntaina paluumatkalla piti pysähtyä vielä kerran syömään. Aikaisemmin sunnuntaisin ei ollut todellakaan nälkä.

Ensi viikko on täynnä toimintaa, sisältäen hieman oikeanlaistakin toimintaa. Maanantaina olen auttamassa painitekniikoiden treenamisessa tunnin, tiistaina vedän 2 tuntia treenejä ja ajattelin aamulla käydä lenkillä. Keskiviikkona on luvassa ammuntaa, joten aamulla olisi hyvä käydä lenkillä. Torstaina on AATU, eli silloin harjoitetaan maksaa. Perjantaina otetaan rennosti *:n LANeilla. Kahvakuulaa täytyy upottaa jonnekin väliin. Torstaiaamuun varmaan sopisi pienet hikoilut. Liikunnallisesti viikko ei ole tiukka, mutta muu oheistoiminta aiheuttaa liikehdintää. Kotona käydään kääntymässä ja yöllä nukkumassa.

Be the first to comment
Share on Facebook! Share on LinkedIn! Tweet this! RSS 2.0 TOP

Erilainen vappu

By Leivo | Filed in Nörtin Unelma

Paino: 76.4 kg

OK. Tunnustetaan, lauantai ja sunnuntai meni ruokailun puolesta metsään. Join olutta 3-5 annosta päivässä, söin makeita jälkkäreitä ja JÄTSKIÄ! Kävelin koko reissun aikana 30-40 kilometriä, mutta se ei ole kovin raskasta, joten se ei käy kuntoilusta Iloiset kasvot.

Olin Turussa sunnuntaina, tai oikeastaan maanantaina 00:10. Suoraan nukkumaan ja maanantaina uusiin haasteisiin. Maanantaina ei minulla ei ollut ollenkaan vappufiilis. Olin Vilnan reissun aikana saanut riittävästi ihmismassoista ja seurasta, joten jäin kotiin heiluttamaan kahvakuulaa ja nauttimaan pari lasia viiniä omassa rauhallisessa seurassa. Tiistaina ei ollut krapulaa eikä ongelmia jatkaa kotitöitä, kuntoilu jäi vähälle, mutta keskiviikko aamuna on luvassa lenkki ja illalla mahdollisesti ampumista.

Be the first to comment
Share on Facebook! Share on LinkedIn! Tweet this! RSS 2.0 TOP

Vilnassa

By Leivo | Filed in Nörtin Unelma

Paino: ??.?
Keskiviikko illasta saakka ollen ollut Liettuassa. Syöminen seuraa tuttua kaavaa minimaalisin myönnytyksin, paitsi aamiaisella, joka voi olla ihan mitä vaan mutta yleensä se on leipää ja kahvia. Kuntoilu on vartin kävelyä. Ekana päivänä 19000 askelta ja tokana noin 13000 askelta, se ei riitä korvaamaan jälkiruokia ;) . Toisaalta päivän kävelyn jälkeen ei ole ruutia kuntoilla, hyvä kun jaksaa venytellä :)

Be the first to comment
Share on Facebook! Share on LinkedIn! Tweet this! RSS 2.0 TOP