lauantai, 2026-07-04
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Kokonaiskilometrit: 5458 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Rento aamu autolla. Rauhassa syömistä ja koska karkkipäivä Veiko jälkiruokana Halloween vaahtokarkkitikkari, mistä mies oli kovin ylpeä. Parkkeerasimme eilen leikkipuiston viereen, joten heti kun autosta päästiin pihalle siellä piti leikkiä. Veikko myös demonstroi “maastopyöräilyä”, eli hän pujotteli puiston eri laitteiden ympäri pyörällään.
Leikkihetken jälkeen oli edessä matka joen viertä pitkin leipomoon ostamaan jotain hyvää leipää lounaalle. Selfieden ottaminen koko joukkueen voimin on kuvaajalle hyvin haastavaa, joko yksi tai kaksi vetää omaa agendaa kuvauksen yhteydessä. Valitut selfiet ovat onnistunein kahden muun kriitikon mielestä, kuvaajan mielipide on yliajettavissa. Maisemat olivat upeat ja matka leipomolle + takaisin vei niin kauan, että autolle päästyämme oli lounasaika. Matkalla vietettiin mm. hetki joen äärellä, missä pieni herra nakkeli kiviä veteen ainakin 10 minuuttia ja isommat nauttivat upeista maisemista sekä kohtuullisesta lämpötilasta.
Lounaan jälkeen oli luonnollisesti päivätorkut ja sen jälkeen matka kohti Tre Cime seikkailupuistoa. Täällä Veikko pääsi näyttämään koeradalla mallisuorituksen, joka sai ohjaajan tiedustelemaan pojan ikää.
“- 5 anni!”
“- bravo!”
“- Well, he did do this just last weekend, but thank you :)”
Ja niin kolmen tunnin mittainen kiipeily alkoi. Meillä kävi hauska säkä siinä, että minun sininen reitti vei minut Veikon ja Kristan yläpuolelle. Pääsimme ottamaan selfien ilmoista, niin että jokainen oli reitillä. Täällä aikuiset jostain syystä pistää lapsia radoille, joille niiden ei pitäisi mennä. Sinisen läpi pääseminen vie ikuisuuden, sillä siellä oli Veikkoa ehkä maksimissaan vuoden vanhempi pikkupoika, joka ei pystynyt etenemään korkeimmalle pisteelle. Edeltä kohta vie herralta kaiken ja siitä ylöspäin meneminen, vaikka se oli helpompaa oli liikaa. Ymmärsin muksua täysin, hänen ei olisi pitänyt olla radalla. Minun edessä oli kaksi poikaa, mahdollisesti veljet. Teini ja pikkasen nuorempi. He etenivät ihan OK tahtia. Sinisen jälkeen oli luvassa zip-line, eli menimme joen yli ja takaisin. Se oli yllättävän nopeasti ohi, siitä ei ehtinyt nauttimaan niin paljoa kuin luuli :). Veikko ja Krista seikkaili taasen baby alueella. Täällä oli identtiset värit ja vaikeudet kuin viime viikonloppuna. Tällä kertaa tosin kaikki oli paremmin toteutettua ja ylläpidettyä – paitsi baby alue. Se oli monesta kohtaa rikki. Minä lähdin punaiselle, alueen vaikeimmalle radalle. Edessäni oli taas ne kaksi poikaa, jotka olivat olleet sinisellä ja punaisella radalla. Punaisen eka este oli köysikävely, vanhempi pojista taisteli epätoivoisesti voimiensa ja taitojensa rajoilla sen läpi. Se oli hurjaa katseltavaa ja hatun noston arvoinen suoritus, että poika jatkoi eikä keskeyttänyt. Veli yritti ja luovutti koitettuaan kaksi köyttä. Minä ja hän peruutettiin pois alueelta ja minä kiipesin takaisin. Menin esteen yli ilman suurta vaivaa, verrattuna viime viikon mustaan. Sain edessä menneen pojan kiinni kolmos esteellä, mikä oli keinut. Hän oli taas aivan taitojensa, voimiensa ja kestonsa rajoilla. Huusin “GUARDA!”, näytin miten kannattaa edetä ja hän kiitollisena koitti sitä. Kannustin mikä voin, pysyen mahdollisimman kaukana etten vaikeuta hänen suoritustaan ja hän pääsi seuraavalle tasolle, aivan katki. Hän kiitteli ja lähti eteenpäin. Pysyin hänen perässä loput esteet ja kun pääsimme maahan menin hänen luo kehumaan miestä. Hän ylitti itsensä ja puski eteenpäin tilanteissa, missä luovuttaminen olisi ollut hyvin mahdollista. Sinä iltapäivänä näin kaksi luovuttajaa punaisella radalla ja lisää liian pieniä lapsia sinisellä radalla, luovuttamassa samassa kohtaa kuin eka lapsi… Minä pääsin Veikon kanssa menemään vihreitä ratoja Kristan mennessä läpi aikuisten radat. Kaikki radat läpikäytynä oli aika palata autolle syömään suhteellisen viileään autoon.
Kristan käydessä puhdistautumassa joessa, Veikko ja minä mentiin leikkipaikalle. Veikko uskaltautui tällä kertaa menemään riippujutulla (josta on kuva kun Krista menee). Testasimme sen pari kertaa ja meni hyvin. Sitten hän halusi näyttää tempun, isän hämisvaistoa vähän kutitti, mutta siihen ei reagoitu. Poika kiinni tankoon, liuku meni hyvin, sitten hän päästi irti ja laskeutui naamalleen hiekkaan. Otsa auki ja verta kunnolla. Poika syliin, reipasta askelta autoon, herraa rauhoittaen ja kasaan parsinta. Otsa auki, polvi auki.Otsa aika hyvin auki. Putsaus, buranaa ja laastaria. Herra näytti aika ehjältä äidin tullessa takaisin ja olin melko varma että hän ei huomaa mitään. Eikä hän olisi ehkä huomannut otsassa olevaa puolen pään levyistä laastaria jollei Veikko olisi mennyt kertomaan… Nooh, vahinkoja sattuu. Iltatoimet ja herra nukkumaan.
Juuri kun olimme saanet auton leirimuotoon ja Veikon nukahtamaan, tuli henkilö kertomaan meille että tässä ei saa yöpyä, siirtykää 300 metriä tuohon suuntaan, siellä on paikka missä voi yöpyä. Niinpä paketoin auton takaisin ajomoodin, herätimme Veikon, ajoimme 500 metriä, jona aikana herra nukahti uudelleen. Parkkeerasimme ja viritimme yömoodin uudestaan, Veikko sammui kolmannen kerran ja sitten alkoi kenttäsuihkun rakentaminen. Kenttäsuihku parkkipaikalla on tässä kohtaa itselle jo niin normaali juttu, että se ei edes jännittynyt. Virkiskisti kummasti ja sen jälkeen olikin hyvä sammua sänkyyn.
