Saarihyppely, eka päivä

lauantai, 2026-06-13

Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A l / 100km
Kokonaiskilometrit: 3600 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Autossa herättiin järjestyksessä kärjestä perään. Etupenkki heräsi ennen kuutta, keskiosasto samoin, mutta makasi sängyssä kuuteen, takaosasta kömmittiin pihalle siinä kahdeksan maissa.

Pihalla pöydän ääressä aamiainen. Krista kävi jaloittelemassa ja nouti tuoreita eväsleipiä jokaiselle. Samalla reissulla hän varasti lyhyen hetken varpaiden vilvoitteluun meressä.

Autolla säädettiin päivän logistiikan kanssa, suunnitelma oli yksinkertainen ja lyhyt. Pyöräillään vesibussin satamaan, ostetaan liput ja mennään Buranon saarelle, kävellään siitä Mazzorboon ja käydään Torcelossa. Sitten takaisin autolle syömään. Jonossa pyöräillen 20 minuuttia, tai 30, koska mentiin Veikkovauhtia. Veikon vauhti on jo aikuisen juoksuvauhti. Keskiverto pyöräilynopeus oli peräti 12km/h. Vähän isompi pyörä herralle ja aletaan saamaan sitä 15-20 km/h, mitä minä haluan. Pyöräletka eteni autoteitä, pyöräteitä ja tiukkoja kaupugin autoteitä pitkin ongelmitta satamaan.

Vesibussimatka Buranolle oli eleetön. Burano oli hienon näköinen. Siellä oli mukava kävellä ja katsella ihmisten asumuksia. Kahteentoista saakka meitä turisteja oli vähän siellä ja tunnelma oli rentoa. Aurinko oli pilvien takana, joten lämpötilakin oli maltillinen. Kahdentoista jälkeen taivas oli vapaa pilvistä ja lämpötila sen mukainen. Saarelle saapui myös läjäpäin turisteja omilla laivoilla. Pääkatu alkoi olemaan hyvin täynnä ihmisiä ja ilma niin kuuma, että edes jätski ei antanut helpotusta kovin pitkäksi aikaa.

Teimme mukautuksen suunnitelmaan, ja lähdimmekin Torceloon uimaranta toiveissa. Mitään taustatutkimusta ei oltu tehty ennen sinne siirtymistä. Torcelossa tai näissä saarissa täällä “sisäpuolella”, ei ole rantoja missä voisi uida. Ne on kaikki niillä reunasaarilla, jotka ovat avointa merta vasten – sellaisella, jossa automme on leirintäalueella. Kuumuus ja Torcelo – ilman uimarantaa – ei sopinut seurueelle, joten palasimme takaisin Buranoon ihmettelemään mistä ranta. Selvisi, että rannat on siellä reunasaarilla. Niinpä seurueen viimeiset energiat käytettiin alkuperäisen suunnitelman toteuttamiseen ja kävelimme hetken vielä Mazzorbon saarella. Kuumuus oli kuitenkin liikaa koko saaren kävelyyn, joten lähdimme takaisin Buranolle vesibussilla.

Paluumatka pyörillä oli pikkasen tapahtumarikkaampi kuin menomatka. Veikko osui rotvallin reunaan keskittyessään liikaa ohi meneviin italiaiaisiin ja herran polvi aukesi jo toisen kerran tänään. Laastarit oli jäänyt … luulisin Buranon saarelle, siellä jossain ne nypittiin pois… Samassa törmäyksessä aukesi myös kyynärpää. Niinpä joukkue mukautti toimintaansa taas. Veikko kiinnitettiin isän pyörään ja Followme tandemin voimin jatkettiin matkaan hetken aikaa. Sitten seurue jakautui kahtia, Kristan lähtiessä odottamaan että apteekki aukeisi siestaltaan ja loppuseurue kiersi toisen vesibussisataman kautta leirintäalueelle. Halusimme varmistaa, että autolle löytyy parkkipaikkaa sieltä alueelta. Huomenna pitää poistua leirintäalueelta jo klo 10.

Leirintäalueella haavojen putsaus, ruokailu ja taas jakaantuminen kahtia. Kristaa ja Veikkoa kuumotti ranta, joten he lähtivät sinne. Minä taistelin hereillä pysymisen kanssa ja Sonja jäi viileyteen lukemaan kirjaa. Vähän vajaa seitsemän illalla rannalta saapui hyvin hiekkainen pieni mies, joka ilmoitti että hän ei antanut äidin pestä itseään hiekasta. Näinollen isä esipesi herran koirien pesuun tarkoitettulla letkulla ja vei suihkuun loppupesua varten. Sääret on ruskeat, naarmuilla ja mustelmilla – tai sitten niin perinpohjin likaiset että sitä väriä ei saa edes saippualla pois. Haavat eivät herraa tunnu haittaavan, ei suihkussa, eikä saippuoidessa.

Kello on kahdeksan illalla ja vain aikuiset istuvat pyödän äärellä, eikä niistä toinen kauaa tässä roiku…

Leave a Reply