Maanantai, 2026-06-08
Ajoaika: 1h 25 min
Keskikulutus: 10.4 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 3482 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Krista pääsi aloittamaan kesän urheilukauden. Hän lähti päivällä käymään tutulla salilla ja aloitti, käsittääkseni, tutun jumpan pedanttisen ohjaajan ohjaamana. Päivä oli hyvin kuuma ja allas vielä liian kylmä aikuisille. Veikkasin väärin sitä kuinka nopeasti allas täytetään. Se täytettiin kerralla loppuun saakka, mikä tarkoitti että puolitoista päivää meillä oli paineet alhaalla kun vesi pääasiassa valui altaaseen.
Työpäivän päätteeksi oli kuvassa reissu Barcis -järvelle ja sen kaupunkiin. Olimme täällä viime vuonna ja siellä oli kiva käydä vedessä kävelemässä. Tämä valikoitui viikkoreissukohteeksi läheisen sijaintinsa vuoksi. Lähtiessämme sinne saimme Ericalta vinkkiä voimalaitoksen ylle rakennetetuista näköalapisteistä, joten otin ne meidän ensimmäiseksi kohteeksi.
Kaikki muut söivät päivällistä meidän siirtyessä Barcisille, kuski oli syönyt jo etukäteen. Koska olemme merkittävästi ennen turistikauden alkua, kaikki turistipisteet on kiinni. Niinpä katselupaikoille löytäminen oli isompi haaste kuin luulisi. Ajoin sinne minne Erica oli näyttänyt, että pitää mennä ja siitä eteenpäin homma olikin hieman epäselvää. “Sieltä löytyy polku mikä vie tänne” . Löysimme ison tunnelin, jonka portti on auki, jossa lukee että pääsylippuja on 1200 metrin päässä myynnissä, kypärä on pakollinen jnpp. OK? Lähdimme menemään tunnelia eteenpäin – valitettavasti ainut kuvani tunnelista epäonnistui, joten todistusaineistoa ei jäänyt. Kun pääsimme toiseen päähän siellä oli työmies joka huudahti ja totesi, no, no ja heilutti. Olimme ilmeisesti väärässä paikassa. Täällä on jokin iso rakennusoperaatio käynnissä. Paluumatkalla törmäsimme tunnelissa työmieheen, jolta Krista pyyteli anteeksi. Häntä ei meno haitannut ja hän kertoi että heillä on tietyömaa siellä. Kaikki tämä italiaksi. Kristan italian kielen ymmärrys on parantunut hurjasti, samoin ulosanti. Joku päivä lakkaan olemasta kateellinen ja hyväksyn tämän, mutta tämä ei ole se päivä.
Tutkimme aluetta parkkipaikan puolella hieman lisää ja Krista löysi polun ylös metsään. Kävelimme sitä pitkin 10 minuuttia. Se näytti vievän järven ympäri, ennemmin kuin ylös metsän toiselle puolelle. Sovimme että kävelemme max 10 minuuttia pitemmälle, koska miehet halusi. Onneksi kävelimme, löysimme parin minuutin kuluttua kylttejä ja selkeästi merkityn polun. Polun kunto oli hyvin vaihteleva, oli metallisiltaa, juurakkoa, luonnonrappusia. Lopulta löytyi henkeä salpaava näky. Näköalapaikka, josta näki padolle. Kävimme toisellakin näköalapaikalla, mutta se ei ollut yhtä huima.
Onnistuneen metsävaelluksen jälkeen ajoimme Barcisin kaupunkiin, joka tässä vaiheessa vuotta oli hyvin kiinni ja hyvin tyhjä. Käppäilimme rantaviivaa seuraten ja etsien avointa kahvilaa. Mikään viime kesän paikka ei vielä ollut auki. Krista löysi yhden avoimena olevan ravintolan sillä välin kun minä siirsin automme lähemmäs kylän sitä päätä missä nyt olimme.
Söimme vain jälkiruokia. Ruokaillessamme sain Veikosta irti ensimmäisen väsynaurukohtauksen. Herra joi mehua ja pyöritteli sitä lasia suussaan. Kun hän laski lasin pöytään kysyin leikkikö hän betonimyllyä. Tästä seurasi naurun höröttelyä aina kun hän yritti juoda, mistä seurasi taas kaikkien vaatteiden likastuminen. Itsekin olin väsynyt, sillä nauru tarttui minuun ja me kaksi hihittelimme ja nauroimme aina kun Veikko koitti juoda. Illan päätösohjelmana ravintolassa oli pienen herran pantomiinit. Hän esitti jotain ja meidän piti arvata. Esitykset olivat hulvattomia, erityisesti lantion heilutukset (surffaava surffilaudalla).
Talolla miehet menivät nukkumaan ensimmäisinä, naisten seuratessa joskus perästä.
