Sateinen päivä Brixen Im Thalenissa

2019-07-31

Ajoaika: N/A
Sähkökilometrit: N/A
Keskikulutus: N/A
Kokonaiskilometrit: 7632 km

Lomaherätys ja joogaa. Aamiaiselle ja sen jälkeen takaisin huoneistoon. Päivän keli ei lupaa hyvää ja leipäpohjainen aamiainen väsytti, joten luimme kirjaa/koodasimme ja torkuimme. Ennen yhtätoista päätimme kokata ruokaa ja sen jälkeen lähteä päivän tavoite pisteelle Filzamseelle. Olimme käyneet tuolla 2006, joten nyt olisi hyvät mahiset johonkin tuttuun.

Lähdimme liikkeelle pieneen tihkusateeseen. Pääsimme noin puoleen väliin matkaa kun puolet joukkueesta oli hyvin epäilevä pyöräilyn mukavuudesta. Toinen puoli ei ollut edes saanut hikeä päälle. Sähköpyörät auttavat aivan tajuttomasti näitä mäkiä kiivettäessä. Kelin ollessa kostea, päätimme poiketa ravintolaan juomaan terästetyt kaakaot, jotta loppumatka onnistuisi mukavasti. Kaakaota hörppiessä keli muuttui huonoksi. Alkoi sataa ihan kunnolla. Odottelimme sateen loppumista ja lähdimme liikkeelle takaisin alas kun luulimme sateen olleen ohi. Sade ei ollut ohi, mutta liikkeelle oli lähdetty. Niinpä viiletimme alas mäkeä vauhdikkaasti, mutta parikymmentäminuuttia sateessa maastopyörillä ilman lokasuojia aikalailla takaa, että pyöräilijät ovat märkiä joka ikisestä mahdollisesta paikasta.

Kämpillä heitimme vaatteet kuivumaan, kävimme suihkussa ja vaihdoimme paremmat vaatteet päälle. Lähdimme keliä uhmaten vaihtamaan Kristalle kirjaa paikallisesta kirjanvaihtopisteestä ja sen jälkeen pyöräilimme miesten protesteista huolimatta hyvin uhkaavan kelin alla viereiseen kylään weinstubeen juomaan viiniä ja syömään hyvin. Uhkapeli kannatti, eli parani iltaa myöten ja pysyimme kuivana mennen tullen.

Päivän aikana on tullut luettua kirjaa hyvät määrät ja nautittu sateisesta pyöräkelistä. Samalla tuli vahvistettua Kristalle, että Hohe Salvelle voi pyöräillä sähköpyörillä. Olimme tänään jo kohtalaisen lähellä ilman isoa yrittämistä.

huom. Jostain syystä kaikki kuvalinkit on kadonneet, toivottavasti kyseessä on nettisnafu, joka korjaantuu kun skriptit tulee CDN:n kautta takaisin jakoon. Muuten on edessä pirunmoinen työ saada kuvat takaisin oikeisiin paikkoihin.

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Leave a Reply