Viimeinen työpäivä Torinossa

2019-05-31

Ajoaika: N/A
Sähkökilometrit: N/A
Keskikulutus N/A
Kokonaiskilometrit: 2547 km

Aamurutiinit pitävät elämän oikeassa rytmissä. Olemme aamulenkin yhteydessä käyneet hakemassa Kristalle fokatsaa tjsp päivällä närpittäväksi. Luonnollisesti sitä halutaan ostaa ilman roskaa – eli pakkausmateraaleja. Ekalla kerralla löysimme leipomon ja ostimme tavaramme kuin kaikki muutkin ihmiset. Leipä tuli omaan pussiin ja fokatsa, koska se on rasvainen, omaan paperiinsa Kristan vastustelusta huolimatta. Tokalla kierroksella Kristalla oli mukana oma pussi, mutta se ei käynyt, sillä fokatsa on rasvainen, se tarvii oman rasvasuojapaperinsa, Kristan vastustelusta huolimatta. Tänään, kolmannella kerralla, onnistuimme ostamaan roskatta. Meillä oli mukana mehiläisvahakangaspussi! 😄 Se kelpasi fokatsan kuljettamiseen. Kysymys on siis vain oikeasta varustelusta ja sinnikkyydestä 🙂

Työpäivä oli melkein normaalin arkinen. Merkittävä poikkeus oli pyykin kuivaaminen. Laitoimme pyykin heti aamulla pyörimään, jotta se ehtisi päivän aikana kuivumaan. Se iso juju tässä koko hommassa oli se pyykin kuivumispaikka. Se on kuudennen kerroksen parvekkeen ulkopuolella. Sanoin Kristalle, että ei se ole paha, menet kadulle ja otat vastaan ne mitkä tippuu. Hieno suunnitelma, mutta mikään suunnitelma ei kestä kohtaamista Italian kanssa. Tämän asunnon parvekkeen alla on sisäpihan jokin rakennus. Kaikki tippuvat asiat tippuvat todennäköisesti sinne katolle, emmekä tiedä miten sinne pääsee. Pyykin ripustamisen ohjenuorana on siis “älä ryssi”. Perse vahvasti parvekkeen sisäpuolella, nojaamatta millään osalla kaiteeseen ja kuolon kankeuden kaltaisella otteella vaatteista ripustin niitä roikkumaan ulkoilmaan. Operaatio oli siellä jännittävämmän puolella, sanoisin jopa erityisen paljon. Sama “älä ryssi” -ongelma oli käsissä myös pyykkejä kerättäessä. Vaatii muutaman kerran tuon tekemistä, että siihen tottuisi.

Talon miehistön puolelta päivässä ei ollut mitään muuta merkittävää. Kamat pakattiin, kauppalistat valmistettiin ja siinä se. Kaupassa ehdittiin käymään. Nyt ollaan 90% valmiita poistumaan Torinosta.

Kristalla taasen oli kurssipäivä. Edellinen ajokierros torinolaisen kyydissä ei pelottanut Kristaa riittävästi, sillä tänäänkin hän otti vastaan kyydin torinolaiselta. Kuski oli eri ja menokin erilaista. Kyydissä oli Kristan lisäksi 7-vuotias lapsi. Italialaiset on tarkkoja lasten turvallisuudesta. Autossa oli turvaistuin ja lapsi laitettiin siihen istumaan. Pedantti suomalainen huomasi operaatiossa kuitenkin yhden puutteen – turvavyön. Sitä ei käytetty lapsen sitomiseen ajoneuvoon. Matkan ajan lapsi iloisesti pyöri ja hyöri istuimessaan ilman sen kummempia rajoituksia.

Illan iso tinki oli eilisen ravintolareissun viinipullon jämän juominen samalla kun nautimme auringolaskusta parvekkeella, alppeja katsellen.

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Leave a Reply