2017-06-11
Faktat
Ajoaika: 3 tuntia 7 minuuttia
Keskikulutus: 12.5 km/l
Keskinopeus: 51 km/h
Kokonaiskilometrit: 2737 km
Heräsimme varjosta, mukavan viileinä. Kaksi asiaa edesauttoi tätä.
-
Takaluukku oli täysin auki (hyttysiä vastaan oli se kärpäsverkko)
-
Kristan löytämä paikka oli täysin varjossa, edes aamuaurinko ei osunut siihen
Herättyämme virittelimme aamun vedet kuumenemaan trangialla ja aloimme juttelemaan. Autossa yöpyminen on mahdollista, koeviikonloppu oli onnistunut siinä mielessä. Nyt kun meillä on käytännön tietoa ja pari yötä takana osaamme suunnitella hommaa paremmin. Aamupäivä meni näppärästi ohi miettien mitä kaikkea teemme toisin. Kirjoitmme ostoslistaa, teimme testimuokkauksia. Lopputulos on todennäköisesti melkoisesti käytettävämpi automakuupaikka. Alustavasti sovimme toimintamalliksi tulevalle lomakaudelle kaksi yötä autossa, yksi yö hotellissa/hostellissa … tämä pitäisi pitää kustannukset kohdallaan ja antaa luksusta aina välillä.
Suunnittelussa meni niin kauan, että päädyimme syömään leirintäalueen ravintolassa ennen kuin aloitamme päivän urakan – alas kävelemisen. Ravintolan ruoka ei ollut erityisen maukasta tai kummallista, mutta maku korvattiin määrällä! Syötävää oli! Muut ruokailiat jättivät lautaselle ruokaa, jotkut runsaastikin, mutta ei suomalaiset! Suomalaiset syö sen mitä annettu on eikä kitise.
Vatsa täynnä aloitimme seikkailun jalan kohti rantaa. Kyltit antavat suuntaviivat! 30 minuuttia kävelyä alamäkeen, saa suorittaa. 5 metriä eteenpäin on kyltti “tietä ei saa käyttää – maavyöryn vaara”. Kohautimme olkia ja lähdimme matkaan. Matka oli mahtava, näkymät upeita, metsät hienoja. Polku hieman haasteellinen Five fingers-kengille, mutta ilman tapaturmia päästiin alas saakka. Parikin kertaa jouduimme miettimään mihin suuntaan mennä. 45 minuutin kuluttua löysimme rannalle vain yhden lyhyen harhapolun jälkeen.
Rannalla ajattelimme aurinkovarjon ottamista, jotta säästäisimme voimia ylöskiipeämiseen, mutta hinnan kuultuamme (25 €) päätimme paahtaa itseämme auringossa ja vilvoitella meressä. Rannalla paahdettuamme haimme jätskit, panniinit ja jännän makuista limsaa. 1,5 litraa jännän makuista limsaa ja litra vettä varusteina lähdimme kävelemään takaisin ylämäkeen. 10 minuuttia rappusia kiivettyämme pulssi oli korkealla, hiki päällä ja fiilis hyvä – happitauko! Kun hengitys lopulta tasaantui, jatkoimme matkaa ylöspäin. Yllätimme itsemme kiiveten tosi nopeasti 20 minuutin merkille. Pohdimme, että oliko se pätkä oikeasti näin lyhyt. Reitti ylös löytyi yllättävän helposti. Olimme varautuneet ottamalla kuvia jokaisesta yllättävästä polun vaihdosta, mutta lopulta kuvia ei tarvittu. Reitti vaikutti harvinaisen helpolta. Ylös kiipeämiseen kuluu vähän alta sama aika kuin alas menemiseen. Suihkun kautta check out ja tien päälle!
Kristan toiveesta ajoimme rantareittiä pitkin useamman kilometrin verran ihaillen merta ja pystysuoraa vuorenseinämää. Kerrassaan upeaa. Aivan viime hetkillä, ennen kuin aloimme suunnistamaan kohti Torinoa tapahtui jotain odottamatonta. Edessä ollut pikku auto veti äkkijarrutuksen ja alkoi kääntämään. Me teimme reissun kovimman äkkijarrutuksen ja perästä kuului KOPS! Takanamme ajanut skootteri oli törmännyt autoomme. Kuski ei tajunnut peräänajoa, mutta kakkoskuski tajusi. Tien sivuun, jaruttaneen auton viereen ja äkkiä skootterin luo. Italialaiset hölöttävät italiaa, minä kysyn onko kaikki OK? Skootterikuskilla on asvaltti-ihottumaa, mutta ei vakavia vammoja. Hän ei näytä kovin pahastuneelta minulle. Minulle näytetään peukkua. All OK, all OK. Kun minun edessä olleesta autosta tulee kuski pihalle alkaa italian molotus ja kunnolla. Kukaan ei ole tyytyväinen ja minut ohjataan ajamaan pois paikalta. Käyn autolla, katson kun sakki siirtyy samalle puolen tietä kuin minä. Palaan vielä kerran, kysymään onko kaikki OK? Voinko tehdä jotain? Minulle kerrotaan, että yksi heistä on sairaanhoitaja. Tilanne on hallussa, mene vaan pois. Ja sitten sätitään ja molotetaan italiaa sille edessä olleen auton kuskille. Se äkkijarruttanut auto on muuten kunnolla lommoilla, Yksi kylki on kivasti sisällä, peräpusua on otettu. Ei liene eka kerta? Kun kerran kaikki on OK minun osalta, poistun paikalta ja aloitamme illan ajon kohti Torinoa. Nyt on sitten koettu tämäkin. Meidänkin (pakolta) omaksumaan italiaiseen ajokulttuuriin kuuluu usean sentin mittainen turvaväli. Tästä marginaalista seuraa tälläisiä pikku onnettomuuksia.
Viikonloppu oli todella rentouttava. Näitä lisää, heti kun se on mahdollista 
