Heräsimme klo 05:00, koska meillä oli edessä useamman tunnin mittainen auringonnousu –reissu. Reissu koostui matkustamisesta luonnonpuistossa pienen maasturin kanssa.
Auringon noustua matkasimme luonnon altaalle. Kyseessä on luonnon muodostuma saaren läntisellä puolella. Mahtava meri tyynnytellään kivimuodostelmilla, jotka muodostavat pienen altaan. Uimme, kelluimme ja seurueen miespuoliset jäsenet hyppelivät ja kiipeilivät muodostelmilla. Näkymät merelle olivat henkeä salpaavat! Vaikea kulkuisen maaston ja ilmiselvän kosteuden vuoksi kamera (eli kännykkä) ei ollut mukana, joten vain mielikuvia tuli otettua .
Aruban luonnonpuisto on aavikkoa, joten emme pahemmin puistossa pysähdelleet. Seuraava pysähdyspiste oli luonnon luola. Luolaan on intiaanit tehneet piirustuksia ehkä noin tuhat vuotta sitten. Ilmeisesti luolaan kaivertaminen on ollut coolia myös kultakuumeen aikaan 1890-luvulla, sillä katossa on useampi raapustus siltä ajalta. Luolan ulkopuolella hoidettiin jalat lammessa, missä pikku ja isot kalat näykkivät veteen laitettuja ruumiin osia.
Ensimmäisen luolan jälkeen matka jatkui toiselle luolalle. Tässä luolassa asuu lepakot! Karvaisia pikku kavereita oli paikassa yhden supersankarin luomiseen tarvittava määrä. Näin ensiyrittämällä kenestäkään meistä ei tullut moista, ehkä meillä ei ole riittävästi rahaa tai ehkä syy on siinä, että kummankin vanhemmat vielä elävät.
Lepakkoluolan jälkeen ajelimme puistossa ja ihmettelimme meren pauhua. Aruballa ei olla päivääkään ilman rantaa, ei myöskään toimintapäivänä. Reissu päättyi Boca Grandi rannalle uimiseen ja snorklaamiseen.
Reissun päätyttyä kello oli vasta yksi päivällä, joten otimme pienet torkut majapaikassamme. Iltapäivä tuli vietetty shoppailemassa Oranjestadissa. Kummankin uimahousut alkavat vetää viimeisiään, joten on aika löytää uusia.