Luvassa on ehdottomasti matkan pelottavin vaihe. Riosta meitä on peloiteltu koko ajan, siellä ryöstetään sinut ennen kuin ehdit sitä edes huomata ja pahimmassa tapauksessa huomaat sen kun sinut ryöstetään (taskuvarkaat versus aseistetut varkaat). Jännityksen määrä on siis merkittävä.
Lähtö Chilestä oli jo hieman kivikkoinen, lento oli 50 minuuttia myöhässä, mutta tämän me tiesimme jo etukäteen, sillä Kata oli tehnyt check-in verkon yli ja jo siinä kohtaa saimme tietää lennon siirtyneen hieman. Lento itseasiassa myöhästyi paaaljon enemmän, sillä pari riviä meistä taaksepäin ollut vanhempi mies sai jonkinlaisen sairaskohtauksen. Minun viimevilaisussa hän heilautti kättä ja sanoi että “nada, nada”. Joitakin hetkiä myöhemmin moni pää oli kääntynyt taaksepäin, hiljainen härdelli oli käynnissä ja ilmeisesti tajutonta, mutta varmasti velttoa miestä koitettiin saada pienestä koneesta pois. Kapteenikin kertoi viivästyksestä, mutta mielestäni vasta sen jälkeen kun mies oli saatu ulos koneesta. Ilmaan ja matkaan! Lennon nousu ja lasku oli kumpikin ihanan epävakaita ja kohdemaan jännitys vain kasvoi :).
Perillä lentokentällä teimme perusjärjestelyt. Rahaa, SIM-kortti, ruokaa. Rahaa – helppo homma, SIM-kortti – runsaasti kiertelyä ja lopulta Chilestä tuttu virsi “SIM-kortit loppu”. Ruuan hankkiminen oli erikoinen temppu. Iso food court, johon mennään istumaan ja tarjoilija tulee noutamaan tilauksen. Järjettömän hidas tuo järjestely, mutta salaatit tuli ja matkustajat olivat täynnä ruokaa. Juha suunnistusvastuussa, joten ulos ja koska näytimme kovin turistimaiselta useampi taximies lähti lähestymään. Kovaäänisin ja röyhkein sain asiakkaat tällä kertaa. Taxi täytti Juhan vaatimukset, eli oli tunnistettavissa oleva taksi, samanlaisia oli tusina, mutta röyhkeys oli iso miinus kanssamatkustajalle :). Taximatka hostellille oli jännittävä, luotto Juhan “valitsemaan” taksiin heikko ja luotto Juhan navigointiin heikko – vaan perille päästiin.
Hostelli on sitten ISON mäen päällä. Tänne tullaan moottoripyörätaxipisteen (?) ohi, eli paljon moottoripyöriä ja epäilyttäviä miehiä, alue ei ole se kiiltävin jnpp. Koska meitä on peloiteltu ja pohjustettu niin paljon, paikka näytti öiseen aikaan varmasti 2-5 kertaa pelottavammalta kuin se oikeasti on. Hostellin yörespa ei sitten puhu englantia, joten säädön ja väsymyksen jälkeen päädyimme yhteistilaan nukkumaan varaamamme privaattihuoneen sijaan. Aamulla tulee henkilö joka osaa englantia, joten otimme sen mitä saimme sille yölle.
Tähän mennessä pelottavin matka, mutta se pelottavuus johtui vain siitä loputtomasta varoittelusta jota olemme saaneet. Kolmen neljän päivän kuluttua tiedämme paremmin, kun olemme sinut maan kanssa ja kun olemme liikkuneet päiväaikaan ulkona.
