Viimeinen päivä Santiagossa

image

Päivän päätavoite oli vaeltaa vuoristossa, sitä kun näkyy horisontissa jatkuvasti. Teimme jotain poikkeuksellista ja laitoimme herätyskellon soimaan kello 07.00 aamulla. Aamu oli raskas, mutta tehtävissä. Pakkasimme kaikki kamamme, valmistauduimme jättämään hostellin ja maksamaan huoneemme. Respa ei ollut vielä herännyt, joten jätimme lapun että palaamme iltapäivällä noutamaan reput, pyykit sekä passit ja maksamaan laskumme.
Lähtömme oli löysää, mutta tehokkainta tähän mennessä :). NYT pääsimme koittamaan mitä metron ruuhka-aika tarkoittaa. Ihmiset tunkeutuvat metroon, sen minkä mahtuvat ja loput jäävät odottamaan seuraavaa. Me tunkeuduimme neljänteen metroon joka ohi meni. Ekan kaksi pysäkkiä oli hankala hengittää, sillä ihmismassan puristus oli niin kova. Siitä eteenpäin homma helpotti ja parin pysäkin jälkeen se oli vain “täynnä”. Metrokokemuksen jälkeen oli pakko saada aamiaista. Tämän maan liikkeet aukeaa hieman myöhemmin kuin meidän tai jenkkilän, joten tuohon aikaan ja sielläpäin missä me olimme oli vain huonoja vaihtoehtoja tarjolla Juhan aamiaisen suhteen. Huoltsikalle syömään teollinen empalada (tai jotain sinnepäin) ja vielä teollisempi yksinkertainen burger, kahvi oli karseaa mutta kahvia.
Bussilla eteenpäin kohti vuorta ja sen jälkeen mahtavan mittainen kävely, sillä Googlen kartassa oli virhe. Kartan katunumero 2583 täsmäsi todellisuuden numeroon 783. Sitten alkoi lämmittelevä cityvaellus hintavien asuinalueiden muureja katsellen. Lopulta, uskon jo käydessä vähiin, löysimme oikean paikan. Ilmoittauduimme omatoimiseen vaellukseen ja saimme kuulla että haluamamme reitin toinen puoli oli pois pelistä. Joen ylittämiseen tarvittava silta oli hajonnut. Pitää palata takaisin samaa reittiä mitä tulikin. Vaeltamaan tänne oli tultu, kellokin oli jo 10.30, joten matkaan mars!
Vuorilta kun näkee Santiagon iskee kaksi asiaa silmään, 1) se on tolkuttoman iso 2) ilmansaasteet ovat hirveät. Kameran kuvat eivät tee oikeutta sille mustalle pilvelle jonka näimme keskustan yllä  eikä sille harmaalle saastalle joka näkyy koko kaupungin yllä. Ei ihme että lenkkeily yskittää. Vaellusreitin nousukohtiin ei suotta oltu rakennettu askelia, nousu oli jyrkkää polkua. Korjataan sen verta, että oli siellä askelia, mutta ne olivat kohdissa joista niitä ei niin tarvinnut ja siinäkin vain muutama. Reitti oli upeaa kävelyä vuoren reunaa ylös ja alas, näkymät alas olivat mahtavat ja ilmakin oli puhtaampaa täällä. Ei nyt mennä sanomaan että puhdasta, kun kerran ollaan kotoisin paikasta, jossa se oikeasti on puhdasta. Grand Canyon pilaa kaikki muut solat, mutta oli tämä silti aika mahtava :). Kääntöpisteellä oli pieni putous, jonka ääreen oli pakko mennä koittamaan veden kylmyyttä. Kristan kenkinä näillä osuuksilla on five fingers “kengät”, tuttavallisesti kutsuttuna räpylät. Räpylöiden pito hienossa hiekassa on hyvin hyvin huono. Putoukselle piti laskeutua hyvin jyrkkää ja mutkimasta hienohiekkaista mäkeä pitkin. Tämä tapahtui perslaskulla ja “rapukävelyllä”, suunnattoman jännityksen avustuksella. Jännitys oli vaivan arvoinen, putous oli pieni mutta kiva ja vesi hyvin hyvin kylmää.
Palattuamme hostelille juttelimme Jasonin kanssa Suomesta ja yritimme maksaa laskumme. Vain käteinen käy, joten Juha juoksemaan. Lähin pankki oli tilapäisesti poissa toiminnasta, aamulla se vielä toimi, lähin iso kauppa – kaikki automaatit rikki. “The chilean way”, Katan kaverit kertoivat – helpon asian tekemistä vaikeaksi. Metroasemalta löytyi automaatti ja rahat saatiin maksettua.
Illan ohjelmaksi Krista halusi käynnin kadulla, jossa on 30 käytetyn vaatteen kauppaa. Sinne siis kävellen, koska tänään oli vasta kävelty 28000 askelta. Keskiverto miehen mielestä vaateshoppailu on tylsää ja päämäärätöntä. Juha ei tässä näkemyksessä ole poikkeus, mutta kuinka turhaa on olla vaatekaupoissa mistä ei aiota mitään ottaa mukaan? – Määrättömän, määrättömän turhaa. Tämä viesti välittyi myös toiselle osapuolelle jo neljännen liikkeen kohdalla. Pakollisen shoppailun jälkeen oli Juhan vuoro ottaa ohjaat käteen. Kohti tiputettua “suomalaista” kahvia siis. Starbucksissa on pakko olla tiputettua kahvia. Sieltä löytyikin, mutta se oli tehty espressojauhatuksella ja maistui melko karmealta. Reissunoottina, kahvin aiheuttamaan irvistystä vähentää vain sääret. Hyväksy että kahvi on pahaa täällä, koita nauttia sen sijaan tarjoilusta.
Myöhäisillan ohjelmassa oli _kävely_ hostelille ottamaan reput niskaan, sieltä _kävely_ Katan ystävien luo viimeiseksi yöksi. Juhan jalat alkoivat olemaan osoittamaan lievää väsymystä kun askelmittari näytti yli 44000 askelta, jotka koostuvat vuorella ylös-alas kävelystä, pankkiautomaattijuoksemisesta ja ennen kaikkea tarpeettomasta shoppailusta. Iltaan kuului vielä aterointi ja jutustelu aina yhteentoista saakka illalla, aamulla herätys on aikaisin kuntoilemaan ja matkaan.

Päivän kuvat

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.