Allez les bleus!!

2018-07-15
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit: 4577 km
Päivän ilmiselvä agenda oli mennä La Rochellen keskustaan nauttimaan jalkapallon juhlahumusta. Emme seuraa futista tai urheilua ylipäätään, mutta Le Manssin pohjalta oletimme massatapahtumassa fiiliksen olevan avain huippuluokkaa.
Keräsimme itseämme liikkeelle hyvin laiskasti aamupäivällä. Olemme tulossa vanhaksi! Vähän kuntoilua ja vähän valvomista näkyy selvästi vaihdikkuudessa seuraavana päivänä. Kävimme silti torilla Dompierre-sur-merissä. Tämä lieni viimeinen kerta kun käymme sunnuntaitorilla. Pitää lähettää terkkuja, jotenkin, sille lihatiskin myyjälle, joka joutui kesän alussa opettelemaan käyttämään englantia kanssani. Meillä on niin hauskaa nykyään. Myyjä ja asiakas kumpikin hymyilee kuin Naantalin aurinko ja vaihtaa vain kuulumiset, sekä astian – tilausta tai maksua ei tarvi sanoa, sillä kumpikin tietää mitä tässä tapahtuu.
Annan Googlen rakennella aikalinjaa menostani, jotta voin itse katsoa missä sitä on tullut oltua ja pyörittyä. Tänään Google kysyi onko kotiosoitteeni vielä oikein :D. Ilmeisesti en ole pitkään aikaan enää pyörinyt taloni nurkilla ja Google huolestui.
Olimme keskustassa kolmen aikaan iltapäivällä. Halusimme olla pari tuntia etuajassa. Emme olleet lähellekään riittävästi etuajassa ollaksemme suurimpien fanien suosimissa paikoissa. Löysimme kuitenkin kivan ravintolan juuri siltä alueelta, mistä halusimmekin ja sielläkin meno räjähti kattoon aivan odotetusti.
Pelin seuraaminen oli mahtavaa, yleisö lauloi, hurrasi ja oli 110% täpinöissään. Mielenkiintoisesti, sali oli vain hiljaa kun vastapuoli teki maalin, ei buuausta, ei mitään tunteenpurkausta, vain hiljaisuutta.
Meidän vieressä oli pari saksalaista nuorta naista. He olivat paikalla ilmeisesti, koska peliä kuuluu seurata. Peli ei kiinnostanut heitä pätkääkään, luurin räpläys kylläkin ja välillä piti jakaa Instgramissa “OMG Super MM Worldcup” -teksteillä varustettuja kuvia. Se hurja kontrasti heidän kuvien, tekstien ja näkemäni todellisuuden välillä oli mielenkiintoista havaittavaa.  Sitä joutui miettimään omaa ajankäyttöä ja kommunikaatiota erinäisissä tilanteissa. Haluan tallettaa mahtavat hetket kuvana tai videona, joten hetki pitää käyttää siihen että ei ole läsnä vaan keskittyy kuvaamaan. Toisaalta en ehdi Facessa kirjoittelemaan kuin tauoilla ja ennen peliä. Nautin aidosti tilanteesta ja se toivottavasti näkyi naamasta. Toki blogi on aina hieman positiivisempi kuin todellisuus, tai tarkemmin kiukuttelu jätetään kirjoittamatta – ellei se ollut tosi hauska kiukutte. Ikinä se kontrasti ei saa olla noin käsittämätön kun se oli niillä nuorilla naisilla.
Siirryimme ottelun jälkeen kansan juhlahumuun kadulle. Sakki hyppi satama-altaaseen volteilla, vaatteetta päällä tai minimissään alushousulla varustettuna. Meno oli hyvin riehakasta ja ystävällistä. Tööttäyksiä, huutoa, riemuitsemista. Me seurasimme menoa liittymättä siihen hyvän hetken ja seitsemän aikoihin siirryimme hipsteralueelle syömään. Siellä alkoi myös minun vaikeudet, pieni ruokamyrkytys. Kumpikaan ei keksi että mikä sen aiheutti. Se määräsi illan (ja tulevan yön) tahdin.
Olin kuitenkin sen verta hyvässä kunnossa, että kävimme ruokailun jälkeen The Corriganssinssa yksillä kuuntelemassa sessiota. Ajatus oli koittaa auttaisiko digestiivi vatsan väänteisiin – valitettavasti apu oli tilapäinen.
Kaupungilla liikkuessa homman nimi oli töötätä/huutaa/tehdä ääntä jotenkin kun muut tööttäili. Niinpä päädyimme kilittämään polkupyöriemme kilikelloja vastauksena tööttäyksiin. Pääsimmepä pyöräilemään ihmisaallostakin läpi. Yksi jätkäsakki muodosti jonon ja aloitti mahtavan hurraamisen meidän lähestyessä pyörillä. Vastineeksi kilitimme kellojamme minkä pystyimme. Saapuessamme kohdalle jätkät tekivät aallona hurrasivat lujaa – johon me luonnollisesti liityimme. Siitä eteenpäin ajoimme hieman hölmistyneinä – “Mikä se oli? Mihin tuli osallistuttua? Mitä ne huusi?”. Krista koitti vastaavasti huudatusta ja kilitystä vastaantulleisiin mummuun ja pappaan. Mummu oli hölmistynyt ja pappa hyvin tyrmistynyt. Nooooh, aina ei voi voittaa.
Krista jätti polkupyörän makuuhuoneen ikkunan eteen, jotta hän voi kilittää kelloa jos/kun auto menee ohi ja tööttäilee. Hän ei kuitenkaan käyttänyt tätä mahdollisuutta kertaakaan, vaikka kahdesti meni autoja ohi tööttäillen.

[Best_Wordpress_Gallery id=”183″ gal_title=”La Rochelle, 2018-07-15-2″]

Leave a Reply