Ensimmäinen päivä Riossa

Yö meni pätkissä nukkuen. Rio ei ole hiljainen kaupunki, koko ajan kuuluu jotain meteliä. Aamiainen oli positiivinen yllätys, kahvia joka on juotavaa, hedelmiä sekä “leipää”, sellaista vaaleaa mössöä kuin ranskanleipä, jonka kaveriksi otetaan kinkkua ja juustoa.
Aamiaisella tutustuimme bosnialaiseen pariskuntaan ja juttelimme heidän kanssa pitkät tovit, sillä ulkona satoi. Päivän toimintasuunnitelma oli liikkua hieman Riossa, tulla sinuiksi kaupungissa liikkumisen kanssa, sekä löytää SIM-kortti sekä kartta kaupungista.
Mukana taskuissa ja rahavyöllä vain pakollinen: passi, koska jossain sanottiin että passi tarvitaan SIM-kortin hankintaan, käteistä hajautettuna eri taskuihin sekä kamera. Koska karttoja ei ollut, kirjoitimme ylös Google mapsin ohjeet TIM:n liikkeeseen. Ulos, alas ja kaupunkiin! Alas mennessä selvisi sen moottoripyöräpisteen tarkoitus. 2.5 realilla saat niiltä kyydin ylös, ei tartte kävellä.
Kaupunki ei näin päiväsaikaan näytä läheskään niin pahalta kuin yöllä, mutta ei se mikään ruusu ole. Meille kerrottiin hostellilla, että SIM-kortteja voi ostaa apteekin kaltaisista liikkeistä, niinpä etenimme “apteekki” kerrallaan kysellen TIM-korttia ja saimme ohjetta mennä katua eteenpäin ja kun lopulta saimme ohjetta mennä takaisinpäin päätimme lähteä kohti minun löytämää TIM:n liikettä. Sitä ennen kuitenkin ruokailu, maassa pitää olla skarppina, joka ei nälkäisenä onnistu. Krista löysi paikallisen kiloruokalan, jossa kävimme syömässä. Toiminta oli ihastuttavan helppoa. 1) ota lautanen 2) lappaa lautanen täyteen ruokaa buffeesta 3) pysähdy punnituspisteelle, saat lapun missä on hinta 4) istu alas ja ala syömään 5) tarjoilijan saapuessa pyydä juotavaa, hinta merkataan lappuun 6) syötyäsi kassan kautta ulos, lappu kertoo mitä maksat. Ruokakin oli hyvää! Syötyämme Krista bongasi meren ja sitä kohti suoraan! Nyt tiedämme miksi sanottiin että ei saa oikoa, katuja pitkin. Puisto, jonka läpi oikaisimme rannalle, oli täynnä kodittomia, valaisematon ja jopa päivällä melko pimeä. Enää ei nainen pääse oikomaan edes päivällä.
Rannakadulla ja sisäkaduilla sombailessamme törmäsimme pieneen liikkeeseen joka myi TIM:n SIM-kortteja. Myyjä osasi englantia riittävästi ja vieläpä avusti SIM-kortin aktivoinnissa. Kartat tuli ostettua pikkasen aikaisemmin pienestä kojusta, joten päivän tavoitteet oli täynnä. Takaisin hostelliin pikku lepotauolle, suunnittelemaan huomista ja paluu kaupungille.
Hostel, ja ilmeisesti koko maa, on varaustettu niin pienillä paskaputkilla, että vessanpönttöön ei missään nimessä saa laittaa mitään paperia – ei mitään paperia. Aina kun allekirjoittanut käy vessassa pitää hokea itselleen “paperi menee viereiseen roskiin, älä vaan tiputa sitä pönttöön, älä tiputa sitä pönttöön.” Ne menee todella helposti tukkoon, kuten yksi vessoista iltapäivällä jo todisti.
Illan maaliksi Krista oli valinnut baarin/ravintolan. Juha tiesi vain osoitteen ja toimi suunnistajana. Mesta sijaitsi Ibanemalla me Lemessä, eli 50 minuutin kävely. Kortteli ennen paikkaa Krista kertoo että kyseessä on joku baari missä on brasilialaista underground musaa, että pitää katsoa sopiiko se meille… Paikka ilmeisesti aukesi juuri kun saavuimme sinne, sillä kun työstimme kadun ylitystä oli paikan ovi auennut. Kävelimme mustia tyhjiä rappusia ylös toiseen kerrokseen, paikka ei näyttänyt kutsuvata. Paikka oli myös tyhjä, joten lompsimme pois. Ilta meni Ipanemalla halpaa ravintolaa etsin – turha toivo – joten nälkäisinä päädyimme yhdelle niistä syömään ja juomaan Caipirinhat (hinta 12R). Syötyämme kävelimme takaisin hostelille rannan kautta sämpläten 7 realin Caipirinhaa. Maistui eriltä, mutta oli silti hyvää ja sisälsi alkoholia :). Matka hostelille vei Windson hotellin vessan kautta, mesta oli pakko testata 😉

Päivän kuvat