Auton testaamista Saksan baanalla

2019-05-21

Ajoaika: 8 tuntia, 25 minuuttia
Sähkökilometrit: 198 km
Keskikulutus 7.5l / 0.1 kW per 100km
Kokonaiskilometrit: 1538 km
Huippunopeus: 230 km/h (auton mittari, ei GPS vahvistettu)

Aamu alkoi poikkeuksellisen myöhään, 06:45. Myöhäinen aamu oli ajosta ja MökkiLAN:sta palaamista yhä. Krista oli suunnitellut aamulenkin reitin, joten lähdimme reippahasti lenkille. Lenkin päätteeksi tai aikana emme pystyneet kuntoilemaan, sillä emme löytäneet mitään kivaa paikkaa missä kuntoilla + se mitä löydettiin oli mahdottoman liukas sateesta, emmekä pystyneet sitä kuivaamaan.

Aloitimme päivän reissuosuuden pysähtymällä Ezentan konttorilla. Nixu osti Ezentan parin viime kuukauden aikana. Katsoin silloin, että heidän konttori osuu suoraan minun reitin varrelle. Tänään tein yllätysvierailun kyseiselle konttorille. Oli mahtavaa kertoa olevani suomalainen nixulainen, joka päätti poiketa ohimenomatkalla. Ohimenomatka vaati lisäselittelyjä, luonnollisesti. Kiva keskustelun aloittaja. Sain pikaisen esittelyn konttorista ja puoli tuntia heilahti ohi huomaamatta kahvia hörppien ja eri henkilöille esittäytyen.

Seuraava reissun kohteena piti olla eilen Dispensarysta saatu Saksavinkki, Whisky Krüger, mutta asetellessani naviointia huomasin, että se on auki seuraavan kerran klo 10.00 keskiviikkona, keskiviikon ollessa se merkitsevä sana. Päätimme aloittaa Saksan läpi runttaamisen. Koska kesän lomapäivät ovat yllättävän kortilla, joudumme tekemään Torinoon etenemisen osissa. Tänään ajoimme noin puoleen väliin Saksaa Malsfeldiin. Täällä työskentelemme huomisesta alkaen loppuviikon ja kun perjantai tulee, aukeaa baana taas. Matka jatkuu kohti Torinoa muutamalla pysäkillä.

Autossa koko seurue on pitänyt itsestään selvänä ja ymmärtänyt heti että Saksan läpi ajettaessa ei säästellä bensan kanssa. Autossa on GTE namiska, sitä kun painaa auto jäykistää itseään, muuttaa polttoaineen syöttöprofiileja, ottaa sähkömoottorin polttomoottorin rinnalle käyttöön, muuttuu herkemmäksi kaasun suhteen ja ylipäätään muuttuu merkittävästi sporttisemmaksi. Se ei tule lähellekään rakkaan Audin sporttisuutta, mutta on se jotain. Saksan baanalla selvisi seuraavia faktoja autosta

  • 1.4 litraisen turbobensakoneen saa hetkeksi viemään 40 litraa sadalla, kun seisoo kaasupolkimen päällä
  • Vakionopeuden säätimen maksimi on 160 km/h. Tämä on ikävää, sillä kruisailunopeuteni on 170 km/h => pakko painaa kaasupoljinta => kun kerran siihen kosketaan, niin kosketaan syystä => kruisailunopeus oli 200 km/h, aina kun liikenne antoi anteeksi
  • Auton maksiminopeus ei olekaan 225 km/h. 230 km/h saatiin tauluun ja auto olisi vielä mennyt, mutta loppui tila kesken. Auto ei kiihtynyt enää millään tapaa merkittävästi, mutta se vielä kiihtyi. Maksimit on pakko hakea.
  • Adaptiivinen vakionopeuden säädin on silkkaa KULTAA pitkillä ajomatkoilla ja erityisesti Saksan moottoritiellä, missä nopeusvaihtelut ovat merkittäviä.

Matkan aikana pysähdyimme pari kertaa syömään. Tuunatun keittiön käyttö on niin mukavaa, että siitä on yhä syytä mainita. Kolmannella kerralla tiedämme mitä keittiöltämme haluamme ja tuunasimme sen sen mukaiseksi. Sitä on riemu käyttää. Muutenkin, kaikki tämä leireily, ruuanlaitto, tauotus, matkavirikkeet jnpp sujuu kuin tanssi, kuin olisimme tehneet tätä ennenkin.

Jokaisella taukopaikalla oli mahdollisuus sähköauton lataamiseen, mutta kertaakaan emme sitä onnistuneet tekemään. Tanskassa olisi ollut nerokas ja hieno systeemi. Easypark-pysäköintiohjelmalla olisi voinut ladata sähköä tolpasta, jos se olisi toiminut. Ekassa paikassa auto antoi vikavaloa kun koitti laittaa johtoa kiinni. Tokassa paikassa Easypark antoi virheviestin (-1). Tämän pohjalta pystyin helposti päättelemään vian olevan “jokin”. Kaiken kaikkiaan nerokas systeemi, olen jo nyt fani. Sitten kun se toimii, olen myyty koko konseptille.

Saksassa tähdet asettuivat tasan oikein kustannustehokkaan ajon suhteen. Bensa oli kalleinta tähän mennessä (1,714 € per litra), samoin sähkö oli kalleinta tähän mennessä (5€ latauskerta) – tällä olisimme saaneet noin 10 km sähköä, koska olisimme ladanneet vain ruokatunnin verran – jätimme väliin. Tätä korkeampaa hintatasoa tasapainottamaan bensankulutus on luonnollisesti korkeampi kuin missään muualla, sillä on pakko ajaa nilkalla kun vakionopeudensäädin ei toimi yli 160 km/h nopeuksissa.

Olemme illan päätteeksi saapuneet taloon, joka toimii meidän majapaikkana seuraavat kolme päivää. Kumpikin on ajosta rupeamasta aika väsynyt, kuski tosin menee vielä adrenaliinin voimalla hyvän hetken, sillä ihan viimeisiä 5 kilometriä lukuunottamatta auton nopeus oli siellä180-200 km/h viimeiset 200 kilometriä. Mites pelkääjä ajonopeuteen tähän suhtautui? Hän osoitteli vauhdikkaita Audeja ja Bemareita, sanoen “seuraa noita”, aina kun minä en tajunnut mennä riittävän lujaa 😀

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Jonossa sorsien takana

2019-05-20

Ajoaika: 8 tuntia, 6 minuuttia
Sähkökilometrit: 137 km
Keskikulutus 6.5l / 0.7 kW per 100km

Kokonaiskilometrit: 688 km
Meillä oli Ruotsin laivassa minihytti käytössä. Moisessa hytissä on ne perinteiset seinälle nostetut sängyt. Olemme aikaisemmin ottaneet tuplaleveän sängyn, kun sellaisen on saanut, jolloin on ollut mukava nukkua vierekkäin. Päädyimme nytkin nukkumaan yhdessä sängyssä, vastoin aikaisempia puheita ja suunnitelmia. En voi sanoa yötä rennoimmaksi ikinä, mutta levättyä tuli. 

Aamu laivalla oli hieman epätodellinen. Missään kohtaa ei kuulunut tiedostusta siitä että saavuttiin satamaan, missää kohtaa kukaan ei patistanut meitä autokannelle. Niinpä olimme aikalailla viimeisiä, jotka saapuivat autolleen. Sitä ennen tuli juotua kahvit ja pistettyä eilen illalla kirjoitettu blogiviesti verkkoon. Tällä kertaa aamiainen jäi miespuolisilta väliin, sillä sen piti olla eilinen pitsa mikä jätettiin ostamatta. Sen piti olla pitsan korvike “jämäpata”, mutta sitä ei ehditty kaivaa autosta pihalle. Jos vaikka olisikin ehditty kaivamaan, ei sitä olisi ehditty syömään, sillä autojono lähti purkautumaan kesken meidän pakkauspohdinnan, niinpä vain ajoimme pois – vailla aamiaista, lohtuna vain lämmin kuppi kahvia.

Ruotsirutiiniimme kuuluu aamulenkki ja sen jälkeen uiminen/saunominen/suihku Eriksdalsbadet. Tällä kertaa hyödynsimme paikan päältä löytyvää sähkölatauspistettä! Parkkimaksu oli ainut kustannus. Ehdimme lataamaan auton täyteen latinkiin, mikä oli juuri niin kuin olimme suunnitelleet. Ennen kuin lähdimme Eriksdalsbadetista kävimme noutamassa kahvit viereiseltä kesäkahvilalta. Kahvilassa oli tiskin edessä jono. Sen jonon muodosti kaksi sorsaa. Niistä uros päästi sulosointuisia sorsaääniä koko ajan. Meille selvisi, että he ovat harmittomia joka-aamuisia asiakkaita. Sorsat saavat aamuisin briossileipää/pullaa. Ilmeisesti vain tämä kelpaa heille. Jos herran kutsuääniin ei vastata säädyllisessä ajassa, rouva pomppaa tiskille ja alkaa kohtuu äänisesti tivaamaan Briosin perään. Ohitimme heidät kuitenkin jonossa ja ostimme kahvia sekä kuumaa vettä. Emme valitettavasti tajunneet ottaa kuvaa näistä kahdesta tässä kohtaa.

Matka Tanskaan sujui vauhdikkaasti. Otin erinäisiä kirittäjiä itselleni, joiden perässä koitin pysyä. En vieläkään tajua tätä moottoritiekäyttäytymistä Ruotsissa. Aivan surutta mennään +20-30 kilometriä yli nopeusrajoitusten. Tein sitä samaa taas. Etenimme siis 130-150 kilometriä tunnissa kohti etelää, mikä selittää auton poikkeuksellisen suuren polttoaineen kulutuksen. Vain Saksan baanaosuus todennäisesti tulee aiheuttamaan isommat polttoainekulutukset, muuten meidän pitäisi pysyä hyvinkin maltillisissa tai pienissä määrissä. 🙂Lounastauko vietettiin pikkasen etelämpänä kuin viime vuonna, jollain näköalapaikalla, minkä Krista valitsi. Lounaaksi oli miilunpolttajan pastaa ja meidän reissukeittiön ihailua. Pienet muutokset, mitä olemme tehneet aikaisempien kokemusten pohjalta, ovat muuttaneet keittiön käyttämisen merkittävästi mukavammaksi. Kaikki reissuun liittyvä tekeminen tuntuu menevän helposti ja rutiinilla. Kummankin fiilikset ovat hyvin korkealla muunmuassa tästä syystä.

MökkiLAN reissut ovat mielenterveyttä lataavia, mutta keholle kovin kovin kuluttavia ja raskaita muunmuassa liian vähäisten yöunien vuoksi. Iltapäivällä tunti ruokailun jälkeen olin valmis nukkumaan. Oletin viime vuosien kokemusten perusteella, että auto pysähtyy ja mies nukkuu pienen hetken ennen kuin jatketaan. Tänä vuonna tämäkin tilanne hoidetaan eri tavalla. Krista hyppäsi rattiin ja ajoi autoa pari tuntia kohti etelää. Pääsin onnellisesti nukkumaan ja poikkeuksellisesti tarkkailemaan reissua pelkääjän penkiltä.

Ilta päättyi Tanskassa Dispensary baariin. Järkytyksemme oli suuri kun saimme käsiimme viskimenuun. Menu oli pahasti rikki, sisälsi paljon yliviivauksia ja baarimikko kertoi, että menuu on vanhentunut. Kaikki antoi vaikutelman siitä, että Dispensary on luovuttamassa viskeistä. Takana olevat hyllyt kyllä notkuivat viskejä, mutta baarimikon into ja menu kunto antoi meille aivan toisen vaikutelman. Baarimikko tosin vaihtui puolessa välissä iltaa. Uusi henkilö paljastui baarin omistajaksi. Hän kertoi meille, että syy miksi menu näyttää siltä kun se näyttää, johtuu siitä että he ovat siirtymässä digitaaliseen muotoon. Paperiversion kanssa kului ihan posketon määrä paperia ja hän halusi päästä eroon siitä. Uusi digitaalinen menu on tulossa 10 päivän sisään käyttöön. Aaaaa! Ja baarimikon tarjoilualttius, sekä kyky puhua viskeistä oli aivan eri tasolla. Päädyimme vaihtelemaan suosituksia viskeistä, baareista sekä viskikaupoista. Huomisen reitille tuli yksi lisäpysähdys!Huomenna on siirtymä puoliväliin Saksaa, missä teemme kolme päivää töitä. Toivottavasti paikka on teknisesti riittävän hyvä.

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.

Reissun startti

2019-05-19

Ajoaika: x tuntia, YX minuuttia
Sähkökilometrit: 31
Keskikulutus 0.0l / 16.7 kW per 100km
Kokonaiskilometrit: 31

Tämän vuoden reissu alkaa allekirjoittaneella suoraan MökkiLAN viikonlopun jatkoksi. Edelliset viisi päivää on vietetty herrasmiesseurassa mökillä pelaten tietokonepelejä, ajaen aidoilla tankeilla, viskitasting tilaisuudella ja käyden syömässä Lahdessa ravintolassa. Puolet reissujoukkueesta on siis täysin irtautunut arjesta ennen kuin reissu alkaa. Toinen puoli joukkueesta on enemmän tai vähemmän samassa jamassa.

Kävimme auton pakkauksen läpi pari kertaa ja toimitimme laatikon ystäville kesäsäilytykseen. Kaikki arvokas IT on seikkaillut toisen ystävän luo MökkiLAN reissun päätteeksi. Viimeinen asia Turussa piti olla harpun nouto Konservatoriolta. Harpun noudon yhteydessä Kristan kävelykengät hajosi käyttökelvottomaksi. Kriisi oli todellinen, sillä 20 minuutin kuluttua meidän piti olla jonottamassa laivalle. Päädyimme ajamaan sähköisen vauhdikkaasti takaisin talollemme. Soittelimme vuokralaiselle, kertoaksemme saapumisestamme, mutta hän ei vastannut. Koputin oveen samalla kun Krista meni kellariin, mutta kukaan ei vastannut. Kristan tullessa kellarista vuokralainen löytyi takapihalta. Pahoittelimme paljon ja kerroimme poistuvamme häiritsemästä ASAP. Ehdimme kuitenkin toisten, ehjien kenkien kanssa, ottamaan reissun starttiselfien ennen kuin lähdimme jonottamaan laivaan. Olimme lopulta täysin aikataulussa jonottamassa laivaan pääsyä.

Pakkaus pitää sisällään taas harpun, joten autossa ei ole mahdollista nukkua ennen kuin olemme saaneet jätettyä harpun kesän majapaikkaamme. Auto ei ole yhtä täynnä kuin ekana vuonna, mutta se on hyvin täynnä silti.

Reissun alku tuntuu hyvin tutulta. Puolet joukkueesta kokee tämän arkiseksi, puolet seikkailun aluksi.

Laivalla toimimme perinteikkään suomalaisesti. Kamat hyttiin, Tax freehin shoppailemaan. Saimme henkilökunnan edustajan viskipisteelle maistattamaan meille viskejä. Mukaan tarttui pari pulloa reissua varten. Pakollisten shoppailujen jälkeen edessä oli tietenkin laivan ravintolassa viinilasillisen nauttiminen. Illan musiikista vastasi Taikakuu-yhtye. Olimme aivan ällikällä lyötyjä tanssijoiden määrästä. Lattia oli täynnä tanssijoita ja siellä oli ainakin kolme groupieta lavan edessä nauttimassa bandistä. Oli mieltä ylentävää nähdä lattia täynnä liikettä. Bändikin oli hyvä.

 
Google Photos Refresh Token invalid. Please authenticate from Photonic → Authentication.
Error encountered during authentication:
{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}
See here for documentation.