Lököpäivä 2, Montherme

2018-08-12
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit: 7285,05 km
Heräsin kuudelta pirteänä kuin peipponen. Näyttää siltä, että itse alan olemana melko hyvin palautunut autokoittelemuksista. Aamukin oli pirteä! Yhdeksän astetta lämmintä. Pääsin kaivamaan laukustani pitkähihaisen ja housut. Ehdin aamulla blogaamaan, lukemaan uutisia todella hyvän pätkän ja tekemään viikkokatselmoinnin ennen kuin Krista heräsi. Krista heräsi vasta kun aloin tekemään aamiaista puoli yhdeksän aikaan. Vatsani ei kestänyt yhtään enempää odottamista.
Aamiaisen jälkeen kävimme lenkkeilemässä Monthermessä. Kävimme hieman eri suunnalla kuin eilen ja pääsimme toteamaan kylän olevan “yllättävän iso”. Todellisuudessa kylä on hyvin pieni – ei vaan niin pieni kuin oletimme.
Aamupäivällä huomasimme, että pari päivää parkissa + jatkuva laitteiden latailu taitaa syödä auton akun varauksen. Lakkasimme lataamasta laitteita, mutta käynnistys saattaa silti vaatia apuvirtaa… Kroonisen virtapulan vuoksi pyysimme, ensimmäistä kertaa ikinä, leirintäalueella sähkökytkentää. Auton vieressä oli kaikki akut ja laitteet latauksessa. Onneksi otin La Rochellessa hankkimani jakajan mukaan, sen USB-pistokkeet tuli todella tarpeeseen.
Päivän isoon ohjelmaan kuului pyykin pesu, osa 2. Me kumpikin rakastamme Five fingers kenkiä ja käytämme niitä aina kun on mahdollista, mikä tarkoittaa että ne kengät on jalassa hyvin paljon. Kenkien ainut haittapuoli on niiden ominaisuus toimia YK:n kieltämänä kemiallisena joukkotuhoaseena muutaman päivän käytön jälkeen. Kenkiä voisi verrata sukkiin, mitkä hikoilevat useita päiviä kengän sisällä, mutta mitä ei vaihdeta. Haju muuttuu pahasta, järkyttävän kautta silmiä kirvelevään muutaman päivän käytön jälkeen. Kenkiä on pakko pestä säännöllisesti, jalkoja joka ilta. Autoepisodin vuoksi meidän kengät eivät olleet päässeet pesuun riittävän aikaisin. Eilen kengät oli jo YK:n kieltolistalla, josta päästiin päivän isoon ohjelmaan – pyykin pesuun, joka on siis kenkien pesu + jos jotain muuta ylimääräistä sattuu olemaan vielä pesemättä ekalta kerralta.
Seurue vietti päivän muut osuudet jakautuneena kahteen leiriin. Toinen leiri käytti aurinkosuojana autoa ja toinen makasi auringossa. Lopputulos oli kaksi rentoa lomalaista. Niin rentoja, jopa että illalla lähdimme kävelemään Monthermeniin. Kävelimme aikaisemmin bongaamamme rappuset ylös mäen puoleen väliin, jossa istuimme ja katselimme maisemia hyvän hetken. Virkistävän kävelyn jälkeen palasimme leiriin pistämään kamoja kasaan. Yöllä on luvassa sadetta, joten kaikki on pitää pakata auton sisälle.

[Best_Wordpress_Gallery id=”219″ gal_title=”Montherme, 2018-08-12″]

2 comments

Leave a Reply to Seppo hovila Cancel Reply