Vettä tulee ku esterin perseestä

2017-07-10

Faktat
Ajoaika: N/A
Keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
Kokonaiskilometrit: 4385 km

Aamu… Herätystoimenpiteinä kuskasin kamat autosta sisään. Niitä on tarkoitus purkaa päivän aikana. Aamu ja päivä on kohtuullisen viileitä, 25 astetta vain. Miehistön väsymys on hyvin selvää iltapäivän puolella. Krista loihti suunnitelman. Menkäämme paikalliseen huonekaluliikkeeseen, jotta emme mene nukkumaan liian aikaisin! Meinasimme lähteä töiden jälkeen liikkeelle, mutta kun keli yllättäen muuttui tälläiseksi, kumpikaan ei halunnut liikkua

IMG_20170710_161718IMG_20170710_161713IMG_20170710_161709

Vain joitakin sekunttejan kuvan oton jälkeen alkoi välitön rivakka liike. Katosta tuli vettä! Mielenkiintoiseksi homman tekee, se että me emme ole kattokerroksessa. Koputtelimme omistajan ovelle, mutta kukaan ei vastannut. Viestittelyn lopputulos oli, että yläkerran ikkunat on jätetty auki. Pyyntö tuli mennä sulkemaan ne. Kiersin sulkemaan asunnon ikkunat. Pääsin samalla toteaamaan että heillä on hieman kuivattavaa. Ei mitään pysyvää vahinkoa, mutta vähän kuivattavaa.

Sade ja ukkonen rauhoittui, tunnin parin kuluttua joten vääntäydyimme käymään paikallisessa huonekaluliikkeessä.

IMG_20170710_185013

Liikeessä oli suuren maailman tuntua. Lausnta on Ikeeeeeea, paino vahvasti e-kirjaimella. Täältä löytyi ihmisille kelpaavaa kevyesti paahdettua kahvia! Oma kahvivarantoni oli jo viimeisellä paketilla, joten täydennys tuli tarpeeseen. Kaikki tietää, että tästä helvetin esikartanosta ei niin vaan kahvia saada. Jotta kahvin sai ostettua piti kestää puolentoista tunnin mittainen erilaisten tilojen pällistely ja ihmettely.Lopussa olin jo melkein valmis siirtymään juomaan espressoa kunhan vain pääsisin paikasta pois.

Paluumatka tultiinkin taas kaatosateessa. Hämmästyttävää kyllä italialaiset ajoivat hiljempaa kuin normaalisti. Päättömästi, mutta hiljempaa. Tiet eivät ihan saa hävitettyä tätä vesimäärää, joten vauhtia joudutti tipauttamaan rankasti kun renkaat heitti vettä tuulilasille saakka. Asunnolla pastaa ja välittömästi unta. Mielenkiintoisesti pastaa ei ole vielä tullut syötyä liikaa…

Leave a Reply