Kokkailusta

Paino: 72,1 kg

Elämä, suunnitelmien vihollinen Iloiset kasvot. Olen jo kahdesti suunnitellut käyväni salilla, mutta elämä on erinäisissä muodoissaan tullut tielle ja estänyt salille menon. Keskiviikkoaamun korkein tavoite on salille pääsy, käytän nyt sitten vaikka Kristan varapyörää, jos muuta ei löydy.

Rohkenen sanoa että kokkailuni on parantunut. Miksi väitän että se on parantunut? Palohälytin ei ole yli kuukauteen kertonut että pekonini ovat valmiit, olen tunnistanut sen aiemmin. Paistelen pannulla ruokaa 2-4 kertaa päivässä ja näyttää siltä että se opettaa. Iloiset kasvot Olen luopunut maksimilämpö – minimiaika taktiikasta, en siksi etteikö se toimisi vaan siksi että se on “äänekäs” taktiikka. Paistelen pekonia, pihvejä, lihan paloja, kanan paloja sekä pakastevihanneksia. Aivan viimeisin valtaus on ripsien teko. Kysyin pätevämmältä miten niitä valmistetaan ja tein jo ensimmäisen koekokkauksen. Yleisö – minä – otti sen avosylin vastaan. Kerrassaan loistava ruoka. Käytännössä kaikki välineet mitä käytän ruoan laitossa on paistinpannu ja lasta, joskus harvoin käytän kattilaa. Mihin ihmiset tarvii niitä kaiken maailman keittiöhärpättimiä? Blender, pannu, yksi iso kattila ja uunipelti uuniin laitettavaksi tuntuu olevan kaikki mitä järkikokki keittiössä tarvii Silmänisku

2 comments

Leave a Reply to toni Cancel Reply