18/08/2006 Päivä Venetsiassa

Heräsimme Venetsiassa kuuden jälkeen. Junaherätyksessä oli tällä kertaa jotain poikkeuksellista. Saimme juna-aamiaisen. Se oli paketti, jonka sisältä paljastui 2 kroisattia (toisessa oli hilloa sisällä), mehu ja “virkistävä pyyhe” (paperipyyhe). Tämän lisäksi saimme kupin kahvia (ja Krista teetä). Tämä oli todella positiivinen yllätys allekirjoittaneelle, jonka ensimmäinen huoli Venetsiassa olisi ollut aamiainen.
Venetsia on mukavan rauhallinen kaupunki seitsemän aikaan aamulla. Turistit ovat poissa, kauppiaat ovat poissa ja suurin osa liikkeistä on kiinni. Aamu olikin ehkä parasta aikaa Venetsiassa. Kanaalien kaupunki on sitä mitä leffoissa ja kuvissa on näytetty. Kaupunki jossa ei ole pyöriä, autoja, skoottereita tai muitakaan maakulkupelejä. Eteneminen tapahtuu vain jalan tai veneillä.
Aamulla kuljeksimme pitkin katuja. Menimme pitkin poikin katuja ja palasimme välillä takaisin juna-asemallekin. Löysimme torin jolla myytiin hedelmiä ja kaloja. Krista pällisteli mereneläviä pitkän tovin ihastuksissaan. Ostimme itsellemme hedelmä lounaan ja siirryimme syömään sitä. Tämän jälkeen kuljeksimme vielä tovin kunnes kello oli yli keskipäivän ja aurinko alkoi paahtaa armottomasti. Etsimme varjoisen sivukujan ja otimme parin tunnin torkut varjossa kanaalin äärellä.
Torkkujemme jälkeen lähdimme San Marcon aukiolle ja menimme San Marcon Basilikaan ihmettelemään.
Kirkon jälkeen lähdimme vesibussilla Lidoon rannalle ihmettelemään. Lidosta ostimme myös päivän luonaan, jota sitten mussuttillimme onnessamme aurinkorannalla. (Jätkät huomio kuvien suhteen!)
Rannalta palasimme takaisin pääsaarten puolelle kuljeksimaan taas pitkä tovi. Kuljeksittuamme oman aikamme menimme syömään illallista. Illallinen osoittautui mielenkiintoiseksi operaatioksi. Menimme Kirjamme (Europe on a shoestring) suosittelemaan ravintolaan syömään. Tavoitteena oli syödä hyvin ja juoda pullo punaviiniä. Lopputulos oli että Kristalla oli pienehkö lautasellinen täynnä jotain mereneläviä ja minulla oli pienehköllä lautasella kolme pihviä. Ei mitään lisukkeita ellei leipää lasketa siksi ja sitten tietenkin se pullo punaviiniä. Onneksemme päivä oli yhä kuuma, joten tulimme tästäkin määrästä ruokaa täyteen.
Aivan illan päätteeksi päätimme vielä lähteä käymään Huokausten sillalla, jolle jäi päivällä pysähtymättä. Aikaahan meillä oli kuitenkin runsaat puolitoista tuntia mennä niin kauas juna-asemista kuin mahdollista. Kun aikaa oli jäljellä tunti lähdimme suunnistamaan takaisin. Valitettavasti eksyimme pahan kerran. Lopulta kysyimme apua poliisilta, joka saattoi meidät yhden kadun päähän ja sanoi että tätä pitkin pääsee juna-asemalle. Hän näytti että aikaa kuluu 50 minuuttia. Meillä oli aikaa jäljellä 55 minuuttia ja tavaroiden noutoon oli aikaa 50 minuuttia. Emme yhä tienneet missä olimme kartalla sillä kadut eivät sopineet siihen kohtaan karttaa missä poliisi oli näyttänyt meidän olevan. Lähdimme puoliksi juosten puoliksi kävellen ja karttaa vilkuillen eteenpäin. Epätoivon hetkellä nappasimme käyttöön viimeisen oljenkorren eli GPS:n. Sen avulla löysimme yhä osittain juosten juna-aseman ja aikaakin jäi 25 minuuttia. Juna-asemalla hajaannuimme niin että minä noudin tavarat ja Krista huolehti itsestään. Tavaroiden nouto vie oletettua kauemmin sillä työntekijät katselivat jotain (ehkäpä jalkapalloa) eivätkä alkuun halunneet palvella. Hetken päästä, hitaasti ja yhä jotain katsellen he hakivat laukut ja rahastivat. Kahta rinkkaa kantaen allekirjoittanut vääntäytyi junallemme, jonne Krista saapui lähes samaan aikaan. Edessä on taas yksi yö junassa nukkuen, tällä kertaa “comfort” -vaunussa. Se muuten tarkoittaa sitä että huoneessa nukkuu vain neljä kuuden sijasta.

We woke up in Veniz after six in the morning. This time we got breakfast in the train. The breakfast was two croisants, a juice and “a refreshing towel” (a papertowel). We also received a cup of coffee / tee. This breakfast was a positive surprise for Juha, whose first concerne in Veniz would have been breakfast.
Veniz is a beacefull city at seven in the morning. All the tourists and shopkeepers are gone. Most of the stores are closed. The city is like it is in the movies and in the pictures. A city without bikes, cars, motocycles or any other land vehicles.
In the morning we walked along the streets and once returned back to the train station. We found a market which had seafood and fruits. We bought our lunch and moved on to eat it along one of the canals. After our lunch (or late breakfast) we walked until it was noon and the sun started to burn. We found a small cool street and went to sleep for an hour or two in shades near a canal. After our little nap we went to San Marcos squere and went to see the Basilica San Marco.
After the church we took a waterbus to Lido. In Lido we bought our dinner and went to a beach to eat it.
After two hours of beach we returned back to the main islands. There we walked until dark and went to eat our proper dinner with some wine. This time the dinner was a strange surprise. In the end Krista had a smallish plate full of some sort of seafood I had a smallish plate with three stakes in it. We also had a bottle of wine and some bread. That was it. Nothing green, no potatoes, no rice, nothing. Luckily we weren’t that hungry.
On our last thing in Veniz we went to see a Bridge of Sighs, because we “had plenty of time”. We got lost very badly on our way back to the trainstation and ended up asking help from a police officer. He showed us the way back to trainstation and told us that it takes 50 minutes to get there. We had 55 minutes left until the train leaves and 50 minutes time to get our luggage. The police had shown us where we are on the map, but we couldn’t get the streets and the place match, we still didn’t know were we were and we had only a direction where to go. We used as our last straw the GPS that I had with me. It showed us the way and after some running and walking we were in the trainstation with 25 minutes to spare. It took me a surprisingly long to get our luggage out because the persons in the luggage storage were watching something and weren’t eager to work. We got in time to the train and we are facing yet another night in a train, this time in a “comfort” cabin. Which means that there will be sleeping only four instead of six.

[Best_Wordpress_Gallery id=”21″ gal_title=”18.08.2006″]