Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/Al / 100km Kokonaiskilometrit: 3008 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
5:55 hmm… sisäinen kello rupee edistämään? Uusi yritys rauhallista sunnuntaita. Torkutaan sängyssä kunnes Veikko tulee hakemaan. Luetaan sängyssä kirjaa hänelle, koska vaihtoehtoja ei anneta.
Veikolle leegoleikkejä, lasten ohjelmia TVstä ja sitten kun ne oli liian pelottavia, tabletista lasten ohjelmia. Vanhemmille omaa aika tehdä mitä haluaa. Lounaan jälkeen kaikki kävi nukkumassa, minä lyhyet normaalit 20 min tirsat.
Iltapäivällä Cagliarin vanhaan kaupunkiin tutustumista. Päätavoitteena oli Bastione di Saint Remy ja sitten kahvilaan ottamaan jotain pientä. Yksinkertaisessa suunnitelmassa kohtalaisen vähän voi mennä pieleen kun sitä koittaa toteuttaa. Silti… Krista etukäteen selvittämä ravintola ei Googlen mukaan välttämättä ole auki, mutta se ei haittaa – Googletietoihin ei voi luottaa, otamme ovesta oikeat aukioloajat. Saavuttuamme ravintolan luokse huomasimme, että aukioloaikoja ei tulla ottamaan. Paikka on pysyvästi kiinni, viimeinen tarra ikkunassa on vuodelta 2019. Sisällä oli hylätyn näköistä. Tänne ei tulla siis koskaan. Tämäkin suunnitelma otti nokkiinsa todellisuuden kohdatessaan.
Vaeltelimme vanhassa kaupungissa turistikrääsäkauppojen, ravintoloiden ja muiden sekalaisten liikkeisen seassa. Lopulta pysähdyimme johonkin aukiolle syömään. Päätin, että tänään on vihdoin pitsahetki! Iltapalaksi eka pitsa, eka testi miten Veikon vatsa reagoi. Pastatesti oli positiivinen yllätys, Rummo merkkinen pasta OK, tuorepasta OK. Vähän pitsaa ja jos se ei aiheuta ongelmia sitten ollaan täysverisen italialaisen kulinäärikokemuksen äärellä.
Lepopäivän päätteeksi kaikki olivat väsyneempiä kuin eilisen seikkailun päätteeksi… Tämä norkoilu ei siis ehkä olekaan palauttavaa?
Ajoaika: 2h 16 min Keskikulutus: ?? l / 100km Kokonaiskilometrit: 3008 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
5:58, sitä mun kello näyttää kun herään, on näyttänyt jo monta aamua putkeen. 5:58, joka aamu. Eilinen meni muilla pitkäksi, joten heidän tulee saada nukkua. Tein aamiaisen, pakkasin autoa, söin aamiaisen, pakkasin lisää autoa kun Krista tepasteli alas seitsemän aikaan. Hän oli herännyt kun minä olin noussut, eikä saanut unta sen jälkeen. Pakkasimme ja valmistauduimme lähtöön, kahdeksan aikaan oli aika herättää nuorin seikkailija. Hänen aamiainen oli siirretty autoon.
Tämän viikonlopun on tarkoitus olla avaus viikonloppureissaamiselle taas, joten lähdemme kevyesti liikkeelle. Yhden päivän mittainen reissu läheiseen Chian kaupunkiin. Krista on suunnitellut, että aamupäivällä käydään “Nuraghe Baccu Idda”, mikä on vanhoja raunioita… sitten päivän kuumin aika ollaan ravintolassa syömässä lounasta ja unelmissamme Veikko nukkuu päiväunet kärryissä ravintolan varjossa. Autossa ei pysty siihen aikaan kukaan nukkumaan. Iltapäivällä siirretään auto biitsille ja siitä sitten kesätalolle nukkumaan.
Suunnitelma on löysä, tarkoitettu selviämään kohtaaminen todellisuuden kanssa, joten se, että matkaan startattiin jonkin verran jälkeen kahdeksan eikä seitsemältä aamulla ei ole suunnitelmalle fataali isku. Matka Chian ja ravintolalle on eleetöntä, siinä on jotain hienoa kun autossa toimii kaikki asiat eikä ohjaamisessa ole ylimääräisiä ääniä.
Auto parkkiin, miehistölle välinapot ja jalkautumaan. Tässä kohtaa edellinen ilta painaa ja miehistöllä on pieni napina hetki – ihan jokaisella. Siitä päästään yli yllättävän helposti. Pieni mies käveli vähän itse ja vietti merkittävän osan ajasta jomman kumman hartioilla kun patikoimme Nuraghe Baccu Iddaa kohti Googlen ohjeistuksella. Kohdatessamme natiivien kyltit, jotka osoittivat tasan toiseen suuntaan päätimme seurata etukäteen valittua Googlen reittiä. Tämä päätös osoittautui merkittäväksi vammaksi suunnitelmalle. 25 minuutin tarpominen palkittiin yksityistiellä, jossa oli iso portti edessä. Kuva siinä ja takaisin. Patikointi oli yllättäen parantanut koko joukkueen fiiliksiä, Veikkokin jaksoi kävellä omin jaloin merkittävästi enemmän. Autolla uudet vesipullot ja ravintolalle sisään 3 minuuttia sen aukeamisen jälkeen.
Veikko on hyvin väsynyt ja hyvin nälkäinen. Onneksi päätimme mennä koko setillä, alkupalalautanen lihaa, pääruoka per aikuinen ja salaattisetti per aikuinen, sekä ja tietenkin yksi annos viiniä isälle lihan kanssa. Jälkkärit erikseen, jos käy tuuri ja saadaan nauttia omasta rauhasta. Veikko harhauttetiin hummerialtaalla ja keittiöllä. Samalla Krista bongasi merenelävät alkupalan ja tilasi sen vielä mukaan. Veikko imuroi alkupalat nassuunsa, häntä ei kauheasti ehtinyt tuppuuttelemaan. Minun yksi annos viiniä onnistui suurinpiirtein yhtä hyvin kuin minun “yksi annos viskiä”-tilaukset ulkomailla. Pöytään tuli kokonainen pullo viiniä. OK, OK, ei paha, Italiassa saa kävellä ravintoalsta viiniipullo kädessä pois. Pääruuista annettiin hieman Veikolle, joka niitä vähän syötyään totesi että häntä väsyttää hän voisi mennä nukkumaan peräkärryynsä. ETTÄ MITÄ?! Nukkumaan peräkärryyn hetkiksi – ruokailu seis, herra peräkärryyn ravintolan eteen. Tarkkailimme, söimme, tarkkailimme ja ehkä vartin kuluttua herra nukkui siellä. 10 minuuttia myöhemmin siirsimme hänet sisään. Jälkiruokaa, lisää jälkiruokaa, kahvia, teetä, viiniä – olimme ravintolassa kolme ja puoli tuntia, joista pieni mies nukkui yli puolet. Tämä oli ensimmäinen viinipullo vuosiin, jonka joimme kahdestaan. Luonnollisesti tämän jälkeen siirtymä autolla rannalle on poissa kysymyksestä, mutta läheltä, 20 minuutin kävelymatkan päästä, löytyy torni ja ranta. Näin alkuperäinen suunnitelma kohtasi kohtalonsa…
Torni oli huoltotöiden alla ja maksullinen. Veikkoa ei napannut yhtään, hän lähti alas hyvin määrätietoisesti, joten jakaannuimme kahtia. Krista Veikon perään ja minä tallaamaan tornin toiselle puolelle piikkipensaiden sekaan, sillä näin siellä kivan kivipinon, minkä päälle kiivetä. Näkymät oli mahtavat ja sain kännykän ja kellon avulla otettua selfienkin. Mahtavat näkymät. Loppuilta meni rannalla hiekkaleikkejä leikkien. Nyt ensimmäistä kertaa taisin pikkasen palaa, en pahasti – arvioin nyt 22 aikaan kotosalla, mutta pikkasen. Mielenkiintoisesti en ole käyttänyt aurinkorasvaa tai betakaroteenia täällä ollenkaan. En enää kärsi aurinkoallergiasta. Rusketun taas normaalin verran eli kirkkaan valkoisesta likaisen valkoiseksi, enkä en arjessa pala auringossa tai tarvi aurinkorasvaa.
Italialaiset on tunnettuja nopeusrajoitusten kunnioittamisesta, siksi esimerkiksi ajaessani 80 km/h 30 km/h rajoitusalueella minun ohi meni jatkuvasti autoja ja taakse syntyi pitkä jono. Koitan ajaa liikennevirran mukana, mutta välillä ei vaan pysty – ei pysty.
Auto on purettu, muu perhe nukkuu, minäkin sammahdan. Oli todella hienoa olla taas ratissa ja seikkailla pieni hetki. Tosin olen ilmeisesti ainut talon sakista joka haluaa. Veikko haluaisi leikkiä kotona leegoilla, Krista haluaisi levätä kesätalolla ja minä haluan jo pois täältä. Arvata saattaa kuka viettää suurimman osan ajastaan talolla 😀
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 2835 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Huhhuh. Vieläkin on arki vauhdikasta, hissukseen hidastuvaa, mutta vauhdikasta silti. Tämä kesä on omanlaisensa, merkittävästi vauhdikkaampi kuin mitä muistan muiden kesien olleen – erona lienee Kristan tutkinnon tekeminen ja Veikon päiväkotielämä. Rauhoittumista on alkanut tapahtumaan vasta tällä viikolla.
Sunnuntaina vietimme laiskan aamupäivän, kenelläkään ei ollut suunnattomasti energiaa tai haluja lähteä tutkimaan paikkoja ja autokin oli vielä huollossa. Iltapäivällä otimme kohteeksemme kasvitieteellisen puutarhan, joka on siellä mielenkiintoisemmalla puolella kaupunkia. Puutarha on hieman ränsistyneessä kunnossa ja yllättävän pieni. Mielenkiintoisin paikka oli väistämättä roomalaisten aikainen vesivarasto ja jakojärjestelmä eli luola 🙂 Pienellä herralla oli huonompi kävelypäivä ja hän repi polvensa auki useaan eri otteeseen. Tätä kirjoittaessa polvissa on useita, useita eri haavoja ja reikiä… Korva taasen liki täysin parantunut
Maanantaina oli auton nouto ja kauppareissu. Suunnitelma oli selkeä, Veikon nouto päiväkodista ja siitä pyöräily autolle, autolla Decatloniin ostamaan elektrolyyttimehuja takaisin kotiin leikkimään. Mikään suunnitelma ei selviä kohtaamista todellisuuden kanssa, eikä tämä suunnitelma ollut poikkeus. Olimme matkalla Veikon kanssa kohti korjaamoa kun eturenkaani muutui löysäksi ja sitten tyhjäksi. Dodiin! Pyörä parkkiin tien sivuun ja mukautettua sotasuunnitelmaa miettimään…. BUSSIT! Busseilla pääsee perille. Pyörä lukkoon, peräkärry lukittiin pyörään ja bussipysäkille. Onneksi omille selvittäneet bussien toiminnan, eikä tätä tarvinnut tässä oppia. Eka bussipysäkki oli sitä mitä voisi odottaakin, toka, toka oli haastava – niin haastava että unohdin ottaa kuvan. Bussipysäkki oli näet kolmen ambulanssi takana bussin ajosuunnasta katsottuna. Pysäkillä olevat ei voi nähdä bussi ennen kuin se on juuri kohdalla, eikä bussi näe pysäkillä olevia ennen kuin ihan pysäkin kohdalla. Tämän natiivit ratkoi seisomalla tiellä ambulanssien ja liikenteen välissä tai liikenteenjakajan päällä keskellä nelikaistasta katua … Me teimme molemmat vaihtoehdot. Bussiseikkailu vei puolitoista tuntia. Auto on taas ehjä! Tässä kohtaa hyvin nälkäinen härkäpari pohti vaihtoehtoja ja päätyi Mäkkäri, Decatlon, polkupyörän nouto, nukkumaan -järjestelyyn. Illan Maga treeneihin ei enää riittänyt omat paukut vaan päädyin korjaamaan renkaan. Kaikkien renkaiden läpi oli mennyt ruuvi. Päädyin paikkaamaan päälikumin sisäpuolelta ja sisäkumin kahdelta puolelta. Taas kulkee!
Tiistai, keskiviikko ja torstai arkea. Töitä, Veikon nouto, leikkejä, ehkä treenit ja nukkumaan. Torstaina siivottiin ja pakattiin auto, valmistaudittiin viikonlopun pikku ajoreissuun.
Tänään perjanaina on Kristan koulutuksen tämän kesän loppu ja sen loppuhuipennus on oppilaiden (lasten) harppukonsertti siellä kasvitieteellisessä puutarhassa. Veikko ja minä pääsemme nauttimaan esityksestä.
Veikon italian kielen opinnot etenee, hän puhuu nyt sekotelmaa. Painajaiseen herätessään hän huusi mamaa papaa kunnes pääsin paikalle. Tehdessään virheen hän sanoo scusi papaa tai scusi. Eilen hän kyseli onko pihalla cane. Tänään leegoleikeissä dialogissa oli mukana lause “Come ti chiami”.
Ajoaika: Keskikulutus: l / 100km Kokonaiskilometrit: 273970 Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Perjantaina arjen piristämiseksi päätin Veikon kanssa päiväkodin jälkeen jäädä suoraan tutkimaan kaupunkia. Matkalla päiväkodille huomasin, että etuvaihteet ei tahdo vaihtua kunnolla, isoimmalle kiekolle ei meinaa päästä. Päiväkodilla etuvaijeri hajosi lopullisesti. Jäin onneksi 2 kiekolle, joten sain kohtuullisen vauhdin pidettyä.
Kävimme tutkimassa läheistä oopperatalon puistoa “Parco della Musica”, jonka jälkeen menimme perinteiselle mehujäälle tuttuun kahvilaan ja siitä tutkimaan kahvilan viereistä puistoa. Kerättyämme kiitettävän määrä kiviä palasimme pyöräliikkeen kautta talolle. Päivällinen, pikahuolto pyörällä että saadaan etuvaihteet taas käyttöön ja leikkejä talolla. Sain viestiä, että autokin on valmis noudettavaksi! Se tapahtuu maanantaina.
Perjantain poikien pihasekoiluissa päästiin uuden tilanteen eteen. Palloleikkien keskellä väistäessään isän heittämää uimarengasta (jep, uimarengasta palloleikeissä – oleellinen osa leikkejä) Veikko kaatui päin puuta ja satutti korvansa kunnolla. Tästä seurasi itku ja itkun seasta kuului ekaa kertaa ikinä “Mä kerron susta äidille!” Perkule. Nyt olen oikeasti ongelmissa! Nämä puut täällä on erikoisen röpelöisiä ja se näkyy herran korvassa. Korvalehdessä on aika hyvä verenpurkauma.
Illalla matkalla treeneihin tein uutta henkilökohtaista nopeusennätystä. Päivällä, kun minua ei hidasta peräkärry, menen nopeammin kuin osa sähköpyöristä ja nopeammin kuin kukaan muu pyöräilijä. Illalla autoruuhkat, hidastustöyssyt ja valot aiheuttaa summana tilanteen missä minä etenen pyörällä nopeammin kuin autot. Ja taas kerran, siinä yhdessä risteyksessä minun eteen leikkasi auto takavasemmalta varoittamatta. Tiesin varoa, katsoin takavasemmalle – ei vilkuta, mutta hidastaa… – ja tadaaaaa! leikkasi eteeni. Kädet oli jo jarruilla, joten tällä kertaa jäi vähän marginaaliakin. Siinä pitää olla tarkkana.
Lauantai lähdimme aamulla katsomaan paikallista merkittävää teekauppaa. Pieni herra päätti että aamulla tyhjäksi tullut vitamiinipurkki on hänen matkavesipullo. Se pysyi kädessä koko päivän…. Reissu teekaupalle oli tarpeen sillä teekriisi oli syntymässä ja halusimme opetella käyttämään busseja. Bussit on itseasiassa todella näppäriä täällä. Liput on kännykkäsoftassa ja ne vahvistetaan QR koodilla bussiin mentäessä. Bussia kulkee tiheään tahtiin, ne on hyvässä kunnossa. Kuskien ajotyyli on riittävän rauhallinen, vain vähän kärsin matkapahoinvoinnista. Bussia, käppäilyä, välipalaa, teekauppaa, käppäilyä, gluteeniton kahvia (!), leikkipaikkaa, bussia ja kesätalolla päiväunet.
Iltapäivän startti viivästyi niin paljon, että alkuperäissuunnitelmassa ei pysytty, joten sen sijaan että olisimme palanneet kaupungin toiselle puolelle lähdimme tutkimaan puistoa nimeltä “Parco di Molentargius”. Paikka oli … joskus ollut hieno, mutta nyt aika villiksi kasvanut paikka. Ihan OK paikka käydä kävelemässä illalla. Kaikki “taika” on kuitenkin siellä toisella puolen kaupunkia, sinne pitää päästä takaisin.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 2835 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Keskiviikkona minäkin, meistä viimeisenä, oppi päiväkodille menon ja tuloreitin ilman Googlen navigointiapua. Luulen, että sain eilen myös pyöräreitin salille opeteltua ulkoa. Se ei ihan mahdottomasti poikkea päiväkotireitistä. Keskiviikkona Krista näki ekaa kertaa lapsen istumassa pyörässä lastenturvaistuimisessa ja heti perään toisen kerran. Muutkin liikkuvat täällä lasten kanssa! Keskiviikkona minä taasen meinasin tulla yliajetuksi. Pyörätiellä pyöräillessäni takavasemmalta tuli auto katsomatta yhtään ja leikkasi suoraan eteeni pyörätielle – napakka jarrutus ja auto meni millien päästä eturengasta. Kuski tajusi virheensä, minä tokenin sen verta, että annoin kansainvälisiä käsimerkkejä, kuten Italiaisiin tapoihin kuuluu. Tänään torstaina Veikko lähti kaupunkipyöräilyyn mukaan. Hän ja minä potkuttelimme kauppaan. Herra melkein jaksoi perille asti. Strategiamme oli hyvin yksinkertainen – pieni mies potkii menemään kävelykädulla ja joka risteykseen pysähdytään. Minä ajan kadulla rinnalla. Yllättävän vähän stressasi minua ja todella vähän Veikkoa.
Kaksi kriisiä on käsillä tällä hetkellä: auto ja kahvi Auto on yhä pajalla. Ohjauksen natinaa tutkittaessa paljastui että vaihdelaatikosta on tihkunut öljyä pihalle => tiivisteet ja uudet öljyt Etupään tukivarsien puslat ja tukivarret on lopussa => vaihtoon. Laskua kasaantuu, mutta ei mitään mahdotonta vielä – tämä on helppo tilanne verrattuna Audin haasteisiin 2018 Ranskassa
Kahvin suhteen kaikki ongelmat on ratkottu. Krista suositteli toista kauppaa, mikä on pikkasen pienempi kuin kauppakeskusken jättimarketti ja TADAAAAAA täällä oli suodatinpapereita ja “American Coffee”! Elämä hymyilee, sillä tänään käytin viimeisen suodattameni ja join viimeisen talosta löytyneen Nescafe patruuna-kahvin. Aamulla juon ensin omaa, suomalaista hyvää kahvia ja lounaalla keittelen American Coffeeta. Pitää tietää minkä makuista kamaa on tarjolla ennen kuin kuluttaa kaikki omat varastot loppuun.
Veikon päiväkotikriisikin tuntuu pienenevän. Elämä alkaa asettumaan uomaansa.
Ajoaika: Keskikulutus: l / 100km Kokonaiskilometrit: 2835 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Tänään se tapahtui. Pieni mies opetti minulle italiaa! Syömme aamiaista ja pieni herra sanoo sofiare. Juha: Mitä? Veikko: Sofiare, se on puhaltaa italiaksi. Kesätalolla pitää sofiare. Puuro on kuumaa.
Mitä ihmettä? Sanakirja käteen ja …. kyllä… minua on juuri opetettu, oikein. Sofiare on puhaltaa. Pieni mies alkaa oppimaan italiaa! Koulutusmenetelmä on hieman jyrkkä ja se näkyy nyt tämän viikon aamuissa. Muistan ennen tätä yhden käden sormissa laskettavan määrän päiviä kun herralla on ollut ongelma päiväkodin kanssa, edes alkuperäinen aloitus ei aiheuttanut herrassa mielipiteitä. Nyt kielimuuri ja uudet käytännöt alkavat aiheuttaa mielipahaa. Eka viikko meni ilman mitään ongelmaa, tokalla viikolla uusi todellisuus alkaa ilmeisesti valkenemaan. Noh, tämä aamu oli parempi kuin eilinen, että jotta, toivottavasti tästä päästään nopeasti ohi.
Iltapäivä oli Veikon kanssa hengailua 100% hänen haluamalla tavalla.
Leegoleikkejä – OK. Palloleikkejä? – Kyllä. Hippaa? – kyllä. Pipsa possua? – yksi jakso! Hippaa, niin että heitetään toista pallolla? – pallo lentää jo kohti pientä miestä Kirjan lukemista? – Totta kai. Leikkipuistoon? – Luonnollisesti. Pyssyleikkejä, isä on apina Veikko on karhu (???) ja keppipyssyjen kanssa juoksemista “piu piu” -huutaen? – Errr. Apina? OK!
Ilta meni siinä poikien osalta. Tyttösektorilla istuttiin sormet liimattuna läppäriin ja … tätä kirjoittaessa siellä on tehty kohta 6 tuntia muistiinpanojen purkua…
Autosta kuului! Hihna oli hajonnut, ei laturi! JEE! Ohjauksessa kuuluva ääni tulee iskunvaimentajista, kustannusarvio tuli. Vaikuttaa olevan halpaa kuin saippua ja vaikka ei olisikaan en silti halua kuulla ylimääräisiä ääniä kun käännän rattia => huoltotoimenpiteille annettu vihreää valoa.
Kahvin suhteen ollaan epätoivoisessa tilassa. Päädyin tilaamaan suodatinpapereita Amazonista. Saan niitä perjantaina. Jos tämä toimi, seuraavaksi pitää tilata kahvia. Sillä välin… Kaivoin esiin piiloon siirtämämme Nescafe mikälienappikeittimen. En pidä espressosta, mutta jotain pitää juoda, sillä liki 2 litraa päivässä kahvia vuosien verran on asettanut kehon vaatimaan kofeiiniä jonkin verran. Nuo nappikoneet on syvältä, ne luo tarpeetonta roskaa hirvittäviä määriä ja minä kun tarvin 2-4 nappia yhteen kuppiin sitä roskaa tulee. Luulin, että laitteen toimintamalli on triviaali. Siinä on yksi nappi – virtanappi – , yksi lokero vedelle ja yksi lokero kahvinapille, sekä mystinen vipu. OK. Vivussa on sininen ja punainen pää. Punainen kuuma -> vipu punaiseen päähän, paina virtanappia. Vilkkuu, vilkkuu, kahvia ei tule. Aha… Vipu siniseen päähän. Nappia. – Kahvia alkaa tulemaan. Hienoa. Takaisin koneelle tekemään juttuja. Keittiöstä kuuluu huutoa, KAHVIA TULEE YLI. Ahaaaaaa… tämä malli ei pysähdy automaattisesti. Kuivattuani “kahvinkeittimen”, mikron, rikkinäisen pesukoneen sekä lattian latasin laitteen uudestaan. Vipu vapauttaa siis veden. Painetaas nappia kun vipu on keskellä. Virtanappi vilkkuu vilkkuu ja sitten alkaa palaa kirkkaana. Väännetään punaisen puolelle ja kas kuumaa kahvia tulee. Kun väri vaihtuu vaaleaksi vipu keskelle. Kofeiinia koneeseen ja ah, orastava päänsärky katoaa. Toivottavasti saan jostain kunnon kahvia kohta…
Ajoaika: 42 minuuttia Keskikulutus: ?? l / 100km Kokonaiskilometrit: 2835 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Vähän löysästi liikkeelle ja koulutusmateriaalia tekemään. Veikolla alkaa iskemään arki lujaa vastaan. Herralla oli, ehkä historiansa isoimmat ongelmat lähteä aamulla talosta päiväkotiin ja päiväkodissakin oli erittäin harvinainen vastaanpaneminen käynnissä.
Iltapäivän agenda miesten kesken oli auton vienti huoltoon. Jännä pala on tietenkin mennä Jumpperilla päiväkodin eteen. Se on pieni yksisuuntainen katu missä on autoja kummallakin puolella parkissa. Jumper tulee tukkimaan koko tien…
Jouduin pakittamaan ulos tältä asuinalueelta. Autoa ei helposti näillä pikku kaduilla käännettyä. Erityisen hankalaksi homman tekee parkissa olevat autot. Poissaaminen vaati kahdesta risteyksestä “yli menemisen”, jotta mahdun pakittamalla ulos. Vähän niin kuin tähän tyyliin.
Ilmastointi täysille ja menoksi! Täällä on 50 kilometrin nopeusrajoitus, mikä tarkoittaa, että kaupungin keskustaan menevällä nelikaistaisella tiellä mennään …. 70? …80 ? .. 90? “Kuinka lujaa sun auto menee?” -vauhtia ennen kuin tullaan hidastetöyssyille. Siirryttäessä sisemmälle kaupunkiin huomasin ilmastoinnin lakanneen. Auton mittarin näyttäessä 36 astetta ulkolämpötilaksi, tämä on pienoinen haitta. Isompi haitta on se, että ajotaulussa on punainen akun merkki. Veikkaan, että se tarkoittaa että laturi meni tai akun jännitteet on tippuneet tosi alas. Saapuessani lähelle päiväkotia 12 minuutin ajon jälkeen punainen valo palaa yhä… olisko laturi? Starttaako auto kun sammutan sen siihen päiväkodin eteen?
Päiväkodin edessä katu on aivan täynnä. Isohko paku – pienempi kuin Jumper – , viistoon parkkerattuna vie ainoan isomman tilan ja on osittain tiellä. Vedän vastaavasti toiselle puolen katua ja … Jumper blokkaa koko kadun. Maassa maan tavalla, hätävilkut päälle ja päiväkotiin! Päiväkodissa Veikkoa odotellessa kuulen tööttäilyä kadulta. Avaan teräsoven ja huudan kadulle autoni takana jumissa oleville autoille “BAMBINI! BAMBINI!” tööttäily rauhoittuu hetkeksi ja jatkuu kohta taas. Kärvistellen odottelen Veikkoa saapuvaksi. Irkkuhoitaja saapuu ja alkaa selittää englanniksi – luojan kiitos – päivän sisältöä. Sanon “Sorry, I can’t wait, those car honks are for me. My big van is blocking the entire way!” Irkku ja Veikko tulee mukana kadulle, Irkku selitellen päiväkodin päivän ohjelmaa – menee ihan täysin ohi. Veikon ja peräkärryn ilmestyessä kadulle tööttäilykin lakkaa. Saamme pakata itsemme autoon rauhassa ja sitten se jännä hetki… Starttaako auto?
Starttasi se! Päivän tarkka ajoreitti piti olla Päiväkoti – Ikea – Huoltoliike, mutta en perkule uskalla mennä Ikealle tuon akku … hei! Se akkumerkki puuttuu! Silti, ensin korjaamolle, sitten Ikeaan ostamaan kahvia! Matkalla korjaamolle akkumerkkivalo syttyy taas… laturi?
Korjaamolla: “Parla tu englese?” “Little bit” Homma toimii! Liikkeessä on kolme miestä. Vanha, herramies, määrittelen omistajaksi, hyvin nuori pojankloppi – oppipoika aivan selvästi, erityisesti kun vanha mies opettaa häntä ja yksi ~30 vuotias mies, joka osaa puhua englantia. Käyn hänen kanssa tilanteen läpi, starttaamme auton ja hän sanoo hakevansa vanhan miehen paikalle. Tässä vaiheessa muistan! HA! Takatilan tupakansyttyimen jakajassa on jännitenäyttö. Se näyttää käynnissä olevan auton akun jännitteeksi 12.1 … ei hyvä, ei sitten ollenkaan hyvä, akku ei lataudu jostain syystä.
Vanha mies ja pojankloppi vieressä tekevät diagnoosin. Nuori mies saa kunnian toimia vanhan herran tulkkina – tämäkin toimii minulle. Laturi on rikki. Kerron hänelle että akkulaturi ei ole se vika minkä vuoksi saavuin tänne, se tuli matkalla tänne. Se vika mitä tulin näyttämään on napina, mikä kuuluu kun rattia kääntää. Se alkoi kun saavuimme tälle saarelle. Laturi saadaan huomenna, ohjauksen napina / natina tutkitaan. Aikataulu jää epäselväksi, mutta ei se mitään. Meillä ei ole kiire, on vasta maanantai ja Cagliaristakin on niin paljon tutkimatta.
Auto jäi sinne pihaan käynnissä, sitä ei voi enää sammuttaa sillä akku ei kuulemma riitä seuraavaan starttiin. Pyörä ja peräkärry kontista ja matkaan Ikealle. Ikea, Ikea petti minut! Ikea on aina ollut se kauppa, mistä saa purukahvia ja suodatinpapereita – VAAN EI TÄÄLLÄ! Suodanpaperit loppuvat! Kahvipurua on vielä pari pakettia, mutta suodatinpaperit ja … kahvi! Sitä on pariksi viikoksi.
Auton korjaamisesta olen luottavainen, tämä kahvikriisi on paha – se voi oikeasti olla haastava korjata. Ilta meni talolla, leikimme leegoilla, minä tein taas töitä – toivottavasti viimeisen kerran illalla.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Maantaina, pakko mennä autoon.
Eilen pistettiin talo kuntoon, tänään on aika lähteä tutkimaan kaupunkia. Aloitetaan kevyesti, klassisella – vanhaan kaupunkiin katsomaan katedraalia. Päivästä on luvassa kuuma, joten lähdimme liikkeelle aamupäivällä. Pyöräletkana keskustaan, koitan mennä enemmän ja enemmän ilman navigoingia. Krista on jo pidemmällä tässä, hän ilmeisesti pääsee päiväkodille saakka ilman nagivointiapuja, minä tarvin kaupungin sisällä vielä apua.
Vanha kaupunki on vuoren päällä, joten strategiamme oli ajaa lähelle ja kävellä jyrkin osuus ylös. Pyöräilimme johonkin kohtaan keskustaa, jossa mäki alkoi selvästi nousemaan. Näin pienen puiston ja pysäytin. “Jätetään pyörät tähän!”. Hikoilen aivan mielettömästi, paita märkä, naama valuu, kosteus ja kuumus on kohdillaan. Pieni snäksi ja tarpomaan mäkeä ylös.
Poikkesimme navigaattorin reitiltä kävelläksemme läpi puiston, mikä oli erittäin kannattava poikkeama. Puistossa on ulkoilma seinäkiipeilypaikka! Tarvitsinkin tälle kesälle jonkun paikan kiipelyä varten! Nyt pitää vain selvittää, että milloin se on auki.
Vanha kaupunki oli juuri sitä mitä voi odottaa, kapeita katuja, mukulakivetystä ja autoja O_o. Täällä oli yllättävän paljon autoja, muihin vanhoihin keskustoihin verrattuna. Vaikutti siltä kuin täällä asuttaisiin, ihan vakituisesti ja normaalisti. Ylhäällä maisemien ihastelua, katedraalin ihastelua ja nälän taivuttamista. Ruokaa ei saa 11 aikaan, keittiöt aukeaa 12. Onneksi kuumuus oli vienyt pääosan nälästä, joten leipä, salaatti ja munakas runsaan määrän vettä kanssa riitti hyvin seurueelle. Koska mahtavat näkymät ja vanha kaupunki, tämä “kattava lounas” kirpaisi 51 euroa.
Kun oli aika lähteä takaisin tajusin erään pikku yksityiskohdan… Emme suunnitellut pyörien jättöä, ne vaan jätettiin jonnekin, enkä myöskään pyörien jätön hetkellä merkannut sijaintia karttaan. Teknisesti ottaen, emme tiedä missä pyörät on… Kuumassa, vessahätäisenä ja ok, ehkä pikkasen nälkäisenä, pyörien etsiminen on 1.3 km päästä katedraalista kuuluu kategoriaan “vähemmän mieltä ylentävät operaatiot”. Jossain kohtaa tunnistin kioskin! Tuon ohi ollaan menty. Krista tiesi, että siinä oli sairaala ihan vieressä. Sairaalahaku tosin tuotti sairaalaan, jota kohti kävellessä pääsimme toteamaan, että täällä ei olla oltu – takaisin. Ratkaisu löytyi pyytämällä Google navigoimaan kesätalolta katedraalille ja sitten palata sille reitille ja mennä sitä takaperin takaisin. Matkalla ohitimme koulun, joka toimi tänään eurovaali äänestyspaikkana. Sieltä käytiin pummimassa vessatauko ja näin pyörien etsiminen oli taas, jos ei nyt mielekästä, niin siedettävää hommaa.
Pyörien kanssa takaisin talolle, päiväunta pienimmälle, torkkuja isommille – ISO myöhästynyt lounas – leikkejä ja koko sakki kohti rantaa. Ilta vietettiin rannalla hiekkatyömaata rakentaen, kunnes alkoi olla riittävän myöhäistä.
Tämä oli hyvä ensiraapaisu, välipaloja pitää ostaa kaupasta, vettä pitää kantaa runsaasti lisää ~3 litraa ei riitä aamupäivän kolmen tunnin kävelyyn kolmelle hengelle… hetkonen, laskinko oikein? – joo. Me juotiin omat pullot = 1l, 1.5 litran vissyvesi, Veikon vesipullo 3dl, 1 litra vissyä ja 3 dl appelsiinimehua ravintolassa, toinen täyttökierros omista pulloista = 1l … eli kolmea henkeä joi melkein 5 litraa nesteitä runsaan kolmen tunnin aikana?! Ja talolla kaikki joi lisää, minä puoli litraa, Krista enemmän. Tästä kesästä voi tulla kuuma…
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Auto on jo viikon ilman virtoja?!
Erittäin laiska aamu, kaikki nukkuivat pitkään, minä extra pitkään. Arkiliikunnan määrän kasvu, lämpötila, Magatreenit, Veikon päiväkotiin sopeutuminen, kaikki johti siihen, että piti nukkua pitkään.
Tänään oli vielä töiden tekemistä edessä, nyt kurotaan loput puuttuvat tunnit kiinni. Krista on Veikon kanssa ja päivän iso asia oli järjestellä koko talo. Mistä seuraakin, esittely.
Talo on, kuten viime kerrallakin, isompi kuin omamme. Keittiö ja olohuone on yhä jaettua isoa tilaa – oikeammin voisi sanoa, että alakerta on yhtä isoa jaettua tilaa. Mutta pakitetaas hieman tuon “Talo” määrityksen suhteen. Olemme itseasiassa asunnossa. Tämä talo näyttää olevan kolmen enemmän tai vähemmän erillisen asunnon kokonaisuus. Ehkä tämä on pari talo, jonka toinen asunto voidaan jakaa kahtia? Me ja isäntämme Andrea jaamme pihan, sille kolmannelle on oma piha, siksi ajattelen, että tämä on ehkä paritalo? Googlesta löytyvä ilmakuva viittaisi ainakin siihen
Olohuoneeseen rakennettiin minun työpiste, aikuisten makuuhuoneessa on Kristan työpiste ja Veikolla on oma makuuhuone. Sen käyttö on toistaiseksi ollut vain nukkumista, leikkipaikkana on toiminut rappuset, piha, olohuone, keittiö, aikuisten makuuhuone … nyt kun tätä listaa niin vain vessaa ja Veikon huonetta ei ole käytetty leikkipaikkana… enkä ole niin varma vessasta.
Tiskikoneita on kaksi, mutta kumpikaan ei toimi – toinen on luvattu korjata tiistaina. Katsotaan mikä tiistai… Ilmalämpöpumppuja on kolme – luojan kiitos. Tämä talo lämpiää hurjasti valkoisesta paksuista seinistä huolimatta päivän aikana. Kaasuhella! Kiitos! Italia! Mahtava maa! Ei tarvi tapella induktiohellan kanssa. Eka kesäasunto missä netti on todella kova, liki kotini tasoinen. Täällä on useamman sadan megan kuitu.
Kaksi kerroksinen, jos meillä kotona rappuset on todella tiukassa raossa, täällä ne ovat ruhtinaallisen isot, pitkät ja matalilla askeleilla. Tällaiset rappuset ei taitaisi edes mahtua meidän taloon.
Kaiken kaikkiaan, laadukkain kesätalo tähän mennessä, mutta olisi syytäkin olla. Tästä maksetaan yhtä paljon kuin kolmesta edellisestä.
Ajoaika: N/A Keskikulutus:N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Missä on se kaikki aika tehdä asioita?!
Tuntuu kuin olisimme tulleet kuumana sisään ja jatkaneet menoa kaasu pohjassa. Ensimmäinen viikko takana kesätalolla. Torstaina menin Veikon kanssa samaan aikaan nukkumaan. Kamat on jollain tarkkuudella talossa paikallaan, mutta epäsiisteyttä on runsaasti, leegoja kaikkialla ja meno vauhdikasta.
Arkirutiinit ovat nyt kasassa. Krista ja Veikko aamulla päiväkotiin, Krista siitä opetukseen, minä haen Veikon kahdelta, jonka jälkeen leikimme, minä nukun päivätorkut. Iltapäivällä pitää hoitaa joku juttu ja sitten leikitään vielä hetki ennen kuin sammutaan.
Veikko on joka päivä aivan loppu ja nukahtamaa minuuteissa – kaikki minuutit sängyssä sitä sammahtamista ennen on protestia nukkumista vastaan. Protesti ei auta, nukkumatti kuittaa.
Torstaina leikkien ytimessä oli pyörän korjaaminen. Sen vikoina olivat
siitä on diesel loppu
renkaat ei toimi, sekä
sen moottori starttaa vain talvella
Pyörää korjattiin kaikilla isän mukana olevilla työkaluilla ja pieni mies sai omatoimisesti käyttää myös minileathermäniä. Torstai oli se päivä kun hän vihdoin sai itse vaihdettua eri teriä esille. Tämä taito opittiin kun pyörää korjattiin omatoimisesti. Tästä seurasi se mitä olettaa voi, puukko oli peukussa – ihan niin isällä vuosikymmeniä sitten partioleirillä – ja varmasti monessa muussakin tilanteessa. Pieni mies tuli esittämään peukkua jossa oli pieni viilto ja verenvuotoa. Laastari paikalle ja minileatherman hetkeksi jäähylle. Viikonloppuna taas käteen ja opetellaan sen puukkoterän käyttöä.
Perjantaina Cagliari alkoi antaa viitteitä tulevasta kesästä. 30 astetta lämmintä ja tuuli ei juuri viilennä. Kahdelta iltapäivällä puoli litraa vettä riittää 30 minuutin pyöräreissuun – eli Veikon noudolle saakka. Paluumatkalle ei riitä vettä enää. Hikoilen kuin pistetty sika. Ikinä aikaisemin en ole tarvinnut näin paljon vettä, niin vähän liikkumiseen. Paikalliset kertoivat, että nyt on kuuma, mutta tämä on vasta alkua. Viikonloppuna menee 30 astetta rikki, katotaan minkälaiseksi tämä paikka oikein muuttuu.
Magatreeneihin saapuessani oli hiestä aivan märkä. Tänään sain iloksi kuulla, että olen myös salin vieras. Magan harjoittelu ei maksa mitään, sen tiesin etukäteen, Emmannuele kertoi että olen vieras, eikä minun tarvitse maksaa treeneistä. Magatreenit ovat isomman treenisalin sisällä, joten se treenisali ottaa oman pääsymaksunsa. Normaalitreenaaja maksaa siis Magatunneista, sekä pääsystä salille. Tänään piti järjestellä se mitä minä maksan salille pääsystä, otanko kymppikortin, miten toimitaan. Sain kuulla, että olen salillekin vieras – minun ei tarvitse maksaa mitään. Tänä kesänä, ekaa kertaa en maksa treeneistä opettamalla tai rahalla! WOO! Tämä sopii minulle erittäin hyvin, on todella vapauttavaa olla vain treenaaja.
Aika käydä suihkussa ja simmahtaa, muut on ollut jo nukkumassa jo hyvän aikaa.
Ajoaika: N/A
