Fiday, 2024-05-31
Ajoaika: 3 h 40 min
Keskikulutus: 9.0 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 2706 km
HUHHUHHUHUHUHUHUHUH.
Lautta Sardiniaan keinui dramaattisesti enemmän kuin lautta Travemundeen. Allekirjoittanut kärsii matkapahoinvoinnista hyvin helposti, joten keinuva paatti oli ongelma. Onneksi illalla sain unta nopeasti, joten tämä ei ollut ilmiselvä ongelma ja niin koitti aamu!
Aamulla kaikki nousi iloisesti ylös ja aloitti aamutoimet – isot ja pienet miehet aloittivat aamiaisleipien mussuttamisen. Noin “monta minuuttia” sisään aamiaiseen minä huomaan, että olo huononee dramaattisen nopeasti – laiva näemmä keinuu. Makuulle ja olemaan aivan paikallaan. Krista luki matkapahoinvointilääkkeiden ottoa ja vaikutuksia:
“ota tunti ennen lähtöä” – “Joo, selvä”
“vaikutus alkaa noin tunnin kuluttua” – “Aivan, olemme satamassa silloin”
“Kolmiolääke, tekee uneliaaksi” – “Jep, jep. Pitää ajaa pois heti kun saavumme satamaan”
Eli, unohdetaan ne matkapahoinvointilääkkeet. Kaksi kolmesta on vielä toimintakunnossa, joten he lähtevät tutkimaan laivaa. Löytyykö leikkipaikkaa ja mitä kaikkea löytyy? Leikkipaikka löytyi, mutta siellä taipui isompi kahdesta urheasta ja hyttiin saapui 45 minuuttia myöhemmin kaksi huonosti voivaa. Kuuluu kuulutus ruokatarjoilusta laivalla ja heilunta jatkuuu – emme varmasti ole satamassa. Satamaan saapumisaika on epämääräinen, sitä ei ollut lipuissa, jostain Krista kaivoi että matka kestää 11-13 tuntia. OK. Jääkäämme siis hyttiin makaamaan ja kirmataan kuin gasellit kun laiva lakkaa keinumasta.
Pienin mies vaikutti olevan meistä parhaimmassa kunnossa, mutta se oli vain lumetta. Jossain kohtaa heiluntaa pieni mies joutui taipumaan ja tyhjentämään aamiaisensa yläkautta. Harva asia on yhtä lystikästä kuin keinuvassa laivassa pienen huonostivoivan henkilön peseminen. Taktista lattialla makaamista, pöntön etäisyyden arviointia, pojan rauhoittelua ja suihkuttelua, makaamista ja vanhempien yhteistyötä – selvittiin kunnialla läpi tilanteesta ja muiden aamiaiset pysyivät sisällä. Kun heilunta loppui lähdimme autokansille. Meidän kansi oli auki ja me purimme puolikuntoisina rauhassa kamamme autoon – muita ei kuitenkaan näkynyt… Istuimme lopulta tunnin omassa autossa odotellen, että purkaudumme.
Kuivalla maalla olikin luvassa isän pieni välitorkku, sitten leikkipuistoon jossa pienin heitti riemuvaihteen silmään ja nautti täysin rinnoin rannasta. Kukin oli aivan naatti, voi vieläkin huonosti vaikka laivasta pääsystä oli jo pari tuntia. Kauppaan, ruuanlaitto, äidille pieni välitorkku – Veikolla ei ollut torkulle tarvetta – sitä tosin leikittiin… Ja liikkeelle. Meidän kemiallinen WC on täynnä, joten sen tyhjennys oli liikkumisen ja tutkimisen lisäksi agendalla. WCn tilanne ei ole katastrofi, pahimmillaan toimimme niin kuin meillä ei olisi vessaa.
Emme löytäneet mistään mahdollisuutta tyhjentää vessaa koko päivänä. Kävimme yhdellä leirintäalueella kysymässä mitä maksaisi tyhjentää – palvelu on saatavilla vain heidän omille asiakkailleen.
Krista oli löytänyt hienon rantapaikan, jonne matkasimme – pieni mieskin nukahti matkan aikana. Rannalla alkoi jo tunnelma hieman nousta. Olotilat olivat normalisoituneet vatsoissa ja päissä, yleinen energiataso oli vielä matala, mutta jalat välimeressä ja peffa hiekalla on hieman vaikea olla känkkä. Heikkaa, kivia, aurigonpaistetta – märkiä vaatteita ja lopulta uikkareita – näistä kunnon tauko on tehty.
Iltaa vasten siirryimme majoitusparkkiin. Maisemat oli upeita ja ajo hyvin rentouttavaa. Niin rentouttavaa, että pieni mies hyväksyi ensimmäisen kerran hänen tuolinsa kääntämisen uniasentoon. Sinne hän simmahti ja me ajoimme kaksi ja puoli tuntia rannan tuntumassa ylös ja alas kunnes löysimme sattumalta yöparkin, jossa oli jo auto parkissa ja leikkipuisto vieressä. Tämä oli parempi kuin Kristan löytämä, joten otimme sen.
Laivareissu oli yllättävän raskas, onneksi saari on todella kaunis ja ilta-ajo rentoutti vanhempia paljon.
UHHUHHUHUHUHUHUHUH.
The ferry to Sardinia rocked dramatically more than the ferry to Travemunde. The undersigned suffers from motion sickness very easily, so the rocking boat was a problem. Fortunately, I got to sleep quickly in the evening, so this was not an obvious problem, and then morning came!
In the morning everyone got up cheerfully and started their morning activities – the big and little men started munching on breakfast sandwiches. About “many minutes” into breakfast I find myself feeling dramatically worse – the ship is rocking apparently. I lay down and be perfectly still. Krista read up on taking motion sickness medication and the effects:
“take an hour before departure” – “Yeah, right”
“the effect starts in about an hour” – “Right, we’ll be in port then”
“Warning triangle: makes you drowsy” – “Yep, yep. Have to drive off as soon as we get to the port”
So, forget about those motion sickness pills. Two of the three are still operational, so they’re off to explore the ship. Can you find a playground and what else does the boat have? A playground was found, but the bigger of the two brave ones started feeling ill and the two unwell ones arrived in the cabin 45 minutes later. The announcement of the food service on board is heard and the swaying continues – we are certainly not in port. The time of arrival to port is vague, it wasn’t on the tickets, somewhere Krista dug up that the journey takes 11-13 hours. OK. So we stay in our cabins and sprint like gazelles when the ship stops rocking.
The smallest man seemed to be in the best shape of all of us, but it was just a mirage. At one point, the little guy had to bend over and emptied his breakfast. Few things are as much fun as washing a little person who is feeling sick on a rocking boat. Tactical lying on the floor, judging the distance to the toilet, calming and showering the boy, lying down and parental cooperation – we got through the situation with flying colours and the others’ breakfasts stayed inside. When the swaying stopped we headed for the car deck. Our lid was open and we unloaded our stuff into the car in peace – no one else was around… We finally sat in our own car for an hour waiting to unload.
In the dry countryside, it was time for Daddy’s little stopover, then to the playground where the littlest one went on a jubilant mode and enjoyed the beach to the full. Everyone was still nauseous, still feeling sick even though it had been a couple of hours since we got off the boat. To the shop, cooking, a little nap for mum – Veikko didn’t need a nap – though his games were all about napping… And off we went. Our chemical toilet is full, so emptying it was on the agenda along with moving and exploring. The toilet situation is not a disaster, at worst we acted as if we didn’t have a toilet.
We couldn’t find anywhere to empty the toilet all day. We went to one campsite to ask what it would cost to empty – a service only available to their own guests.
Krista had found a nice beach spot where we went – even the little man fell asleep during the trip. At the beach, the mood was already starting to pick up a bit. Conditions had returned to normal in stomachs and heads, overall energy levels were still low, but with feet in the middle sea and butt in the sand, it’s a little hard to be cranky. Hikes, rocks, sun – wet clothes and finally swimming trunks – these are what a good break is made of.
Towards evening we moved to the accommodation park. The scenery was spectacular and the drive very relaxing. So relaxing that for the first time the little man agreed to turn his chair into a sleeping position. There he settled in and we drove up and down the beach for two and a half hours until we happened to find a night park with a car already parked and a playground next door. This was better than the one Krista found, so we took it.
The boat trip was surprisingly hard, luckily the island is really beautiful and the evening drive relaxed the parents a lot.
Translated with DeepL.com (free version)