Kun seikkailen yksikseni otan aina reppuni mukaan. Repussani minulla on 3 litran juomarakko, jotta 1) ei tarvitse käydä ostamassa vesipulloja 2) luoda lisää roskaa maailmaan vesipullojen muodossa :). Olen nyt maistellut New Yorkin ja DC:n vettä. New Yorkin vesi on merkittävästi paremman makuista kuin DC:n ja DC:n vesi on parempaa kuin Turun 🙂
Viimeisenä päivänä DC:ssä tuli käytettyä julkisia. Matka Leesburgista DC.hen tehtiin auton ja bussin avulla. Busseja menee vain aamuisin ja iltaisin työvuorojen päättymisen mukaan :). Bussissa sitten istutaan tai seistään, jonopaikasta riippuen, tunti – puolitoista. Itselläni kävi säkä ja sain viimeisen istuin paikan. Ikäväkseni kyseisessä kulkuneuvossa oli vähemmän tilaa istua kuin lentokoneessa ja kolmen istuttavan penkin pienin henkilö sai luvan istua hartiat lytyssä ja pienessä puristuksessa koko matkan.
Luurini ei pääse kiinni T-mobilen 3G verkkoon, antennit ilmeisesti puuttuu, joten olen koko ajan EDGE verkossa. Aamun puhelua rakkaan vaimon kanssa piti siis prepata etsimällä sopiva Starbucks, jonka WLAN verkon avulla voisin soittaa Suomeen. Onneksi DC:ssä on kyseisiä kuppiloita kuin baareja Turun keskustassa.
Päivän päänähtävyys oli luonnontieteen museo, mutta sitä ennen kävin tutkimassas Valkoisen talon edestä ja takaa, etsien mahdollisuutta juoda kahvia kyseisen mestan nurmikolla. Moista paikkaa ei auennut, joten menin museoon ihastelemaan merenelävien historiaa, maapallon ilmastoa sekä kiviä aina kuusta saakka.
Päivän ruokailu oli taas vaihteeksi kunnon Kokemus. Katsoin Google mapsin avulla kivan arvostelun saaneen paikan, jonka hintaluokka olisi vain $$ asteikolla $-$$$$. Sellainen löytyi ja vieläpä loistavilla arvosteluilla. Paikan päällä otin baariluonaan, istutaan tiskille tilataan iso olut ja arvosteluissa kehuttu Black pean burger. 1) Olen jenkeissä, iso olut on ISO olut… 2) Black bean burger onkin kasvisburgeri ja se oli hyvä sellainen kunnes osuin johonkin käsittämättömän tuliseen kohtaan burgerissa. Kyyneleet silmissä koin flashbackejä Kuola Lumburiin missä viimeksi syöminen on ollut näin vaikeaa Litra olutta ei riittänyt paloa sammuttamaan ja jokainen puraisu burgerista oli maistettu pelolla ja tulisuudella. 3) Jostain syystä sain ideaksi tilata jälkiruuaksi kahvia Jack Danielsilla. Mausta, juoman potkusta ja myöhemmin kuitin merkinnästä päättelen sain Jackiä johon oli kaadettu hieman kahvia.
Kärsittyäni luonaani ja saatuani tarpeettoman paljon nestemäistä rohkeutta aloin kuuntelemaan ympärillä käytävää keskustelua miettien hetkeä jolloin liittyä jutteluun mukaan. Vieressä olevien kolmen pukumiehen IT keskustelu vie heidät tunnistautumiseen liittyvän keskusteluun, sanat PKI, challenge and response ja authentication toimivat täkyinä. Juuri kun valmistauduin liittymään keskusteluun he vaihtoivat aiheen lapsiin ja minä päätin lähteä shoppailemaan viskiä ja tutustumaan DC:hen keskustan ulkopuolella.
Keskustan ulkopuolellakin DC on kovin mieto, siisti ja järjestyksessä oleva, jopa kodittomat ovat siistejä – näin yhden suorissa huosuissa kerjäämässä. Viskikaupan ainut viskejä tunteva henkilö oli juuri tänään lomilla, joten paikkasin puutteen omilla muistiinpanoillani ja hitaalla surffailulla. Tiskillä minun ostokset otti vastaan hyvin vanha ja valkotukkainen mies, jonka kanssa jäin iskemään juttua hyväksi aikaa. Keskustelussa ilmeni että hän on toisen maailman sodan veteraani, ollut 3 päivää D-päivän jälkeen Euroopassa. Mielenkiintoinen juttu tuokio kaikinpuolin. Viskiostosten jälkeen illan kohokohtana oli Jukan kaivama viskeihin erikoistunut ravintola. Kyseisessä mestassa oli joko eniten tai toiseksi eniten mitä olen ikinä missään nähnyt viskejä. Amsterdamin yksi viskibaari voi vetää tuolle vertoja. Tämä oli myös ‘damin lisäksi ainut paikka mistä tähän mennessä olen löytänyt Tasmaanialaista viskiä :). Jack Rose dining saloon, jos ikinä palaan DC:hen sinne menen uudestaan.
[Best_Wordpress_Gallery id=”48″ gal_title=”05.09.2013″]
