Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Huomenna, vannon, että huomenna. Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Aamu tehostuu, tiivistyy, mutta rutiini pysyy. Klo 6 ylös, 6:30 töissä, siinä sivussa syödään aamiaista. Työpiste tuli varusteltua tappiin vihdoin. Triplanäytöt, splittinäppis, ergohiiri ja piirtoalusta. Andrealta on tilattu puuta, jotta voin rakentaa tukitelineitä näytöille ja läppärille. Sitten kun vielä ostan halvan konttorituolin on elämä kivaa.
Kristalla alkoi tänään opinnot oikeasti, joten lähestymme nyt uutta normaalia. Ainut poikkeama on Veikon päiväkotiramppi, mikä leikkasi minun päivän keskeltä kahtia.
Kaikki “päivittäiset paikat” ovat samalla alueella Cagliarin keskustassa, joten pyöräreittien optimointi ajan ja turvallisuuden suhteen on mahdollista. Ilman peräkärryä liikun suurin piirtein samaa vauhtia kuin Google, peräkärryn kanssa olen pikkasen hitaampi. Hyvät pyöräreitit alkavat hissukseen hahmottua. Välillä tulee jo fiilis “Hei mä tiedän tän paikan!”. Täällä liikennekulttuuri on yllättävän mukavaa ja huomaavaista. Olemme ainut peräkärryllinen pyörä koko Cagliarissa, olen 100% varma siitä. Se tapa millä ihmiset katsovat kun menemme ohi kertoo, että he eivät ole nähneet moista yhdistelmää aikaisemmin. Liikenteessä meille annetaan hyvin tilaa, autot pysyvät perässä, meille ei töötätä ja nämähän paikalliset penteleet tööttää ja antaa käsimerkkejä aika herkästi toisilleen.
Tämä päivä oli töiden puolesta monen eri syyn vuoksi sirpaloitunut. Kello 9 jälkeen lähti virrat talosta, siirryin akku ja 4G voimaan, klo 10:30 piti lähteä hakemaan Veikkoa, klo 13:00 herra heräsi, ja jossain ennen kahta loppui akku työläppäristä. Työt jatkuivat illalla virtojen palattua taloon ja loputtua Veikosta.
Iltapäivä oli leikkejä ulkona, grillipäivällinen Andrean isännöimänä, asioiden hoitoa ja leikkikentällä olemista.
Leikkikentällä pääsin juttelemaan seuraavan italialaisen papan kanssa. Tämä herra tosin puhui englantia, joskin hän pahoitteli hänen huonoa englantia. Se oli hyvinkin toimivaa. Puhuimme säästä – mistäs sitten? – lapsista, hyvistä rannoista Cagliarissa ja missäpäin me kumpikin asumme. Luulen, että tulen törmäämään Marioon muinakin iltoina puistossa.
Kun pienin nukahti, jatkoin töitä. Päivän aikana Krista meni, tuli, meni, tuli – Veikon vienti & koulua, muistiinpanojen luontia ja läksyjentekoa talolla, observointia koululla, nukahtaminen talolla. Seuraavat kaksi viikkoa, johtuen observoinnista, on hyvin intensiivistä menemistä ja tekemistä. Tähän kun lisätään “läpystä vaihto”, jotta minä pääsen kolmesti viikossa treeneihin – alkaa suorittaminen olemaan kohdillaan.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Mun on pakko koskea siihen autoon kohta, se pitää huoltaakin. Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Arkipäivä, yritys nro 2. Ylös, aamiaista, töissä klo 06:30. Työpiste on vielä kasaamatta kunnolla kuntoon. Työläppäri ja matkanäytöt on kyllä työpisteellä, mutta näppis, hiiri, piirtoalusta sekä ergonomia on vielä hukkateillä.
Krista ja Veikko matkaan kohti “Italian päiväkotia” jossain kohtaa aamua ja näin meidän arkiaamut rullaa. Päivä ei vielä mene normaalisti, Krista ei tule takaisin soittamaan harppua vaan poltti tunnin aikaa kahvilassa, jonka jälkeen hän poimi Veikon takaisin. Sitten tapahtui jotain jonkin aikaa, koska he tulivat tänne vasta lähempänä kahtatoista.
Iltapäivällä oli miesten kesken arkipäivä, eli ollaan sisällä ja leikitään. Ulos meneminen 12-16 välillä on mmm… tuskaisen kuumaa? Varjosta varjoon, kuten normaalisti liikun, on hyvä taktiikka. Varjossa elämä on hyvää, auringonpaisteessa – ei – auringonpoltteessa on huonompi olla. Jossain kohtaa Krista lähti kurssilleen ja pojat jäivät kahdestaan.
Illan pakollinen ohjelma oli käteisen nosto – joten matka lähimmälle pankkiautomaatille piti tehdä. Veikko potkupyörän päälle ja menoksi! Olin varautunut, että tämä vie runsaasti yli 20 minuuttia, mitä Google arveli, mutta Veikko päätti tehdä tästä isälle juoksulenkin. Pieni mies potku “täyttä höyryä” ja huusi muunmuassa “täyttä höyryä” – minä juoksin perässä.
Pankkiautomaatilla italiainen pappa yritti päästä tilaan sisään, mutta ei onnistunut laittamaan korttia oikeinpäin lukijaan. Päästin herran sisään omalla kortillani ja pääsin sanomaan italiaksi “cosi” – jonka toivon tarkoittavan suurinpiirtein “näin”. Juttelin Veikon kanssa kun odotimme pääsyä automaatille ja kappas pentele. Pappa tunnisti suomenkielen. Hän sanoi useita lauseita italiaksi, jotka voin tulkata näin
Pappa: “…. …. … … finlandese … …” eli suomeksi “… … …. suomalaisia .. … ?” Minä: “Si! Bravo!” Pappa: “…. … … …. … …! … … … ! …. .. …. Tampere ….” eli suomeksi “Tampereella vuosia sitten” Minä: vaivautunut hymy Pappa: “arrivederci” eli suomeksi “hyvää päivänjatkoa / näkemiin” Minä: “Arrivederci”
Kuten keskustelusta voi nähdä italiani alkaa olemaan jo kohtuullisella tasolla. Ymmärrän sanan tai kaksi per lause ja pystyn vastaamaan takaisin yhdellä tai kahdella sanalla, sikäli vastaus on luotavissa niillä 20-30 sanalla mikä on minun aktiivisessa muistissa.
Paluumatkalla pysähdyimme leikkipuistoon, jossa työstimme Veikon italian kielentaitoja. “Sano come tu chiami?” – “Come tu chiami?” “Elisabeth” – “Sano sono Veikko” “Sono Veikko!” Tämän jälkeen mentiin hiljaisuudessa ympäri telineitä ja laskettiin kahdestaan mäkeä, heiluttiin ötökän päällä ja … errr liikuttiin samoilla rakennelmilla?
Talolla, Andrea oli leikkaamassa puita ja pienen arkailun jälkeen Veikko päättyi auttamaan Andreaa. Andrea leikkasi oliivipuusta oksan, antoi Veikolle, Veikko sanoi “grazie mile”, Andrea korjasi Veikon lausuntaa toistamalla lauseen paremmin ja Veikko sanoi uudestaan “Grazie mile” ja vie oksan ämpäriin. Ja tätä toistettiin aika hyvä aika.
Siihen oli hieno päättää päivä, pieni mies nukkumaan. Äitikin tuli kotiin kurssiltaan ja isä palasi tekemään töitä… tai ainakin välttelemään sitä, tuli juteltua teamsin kautta, tuli käytä Discord puhelussa ja tuli sitä töitäkin tehtyä lopulta ja sitten tietenkin blogi ennen kuin täysin nukahtaa.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Oikeesti, kohta meen autoon ja haen nää tiedot
Terävästi ylös kuudelta, töihin puoli seitsemän. Veikko & Krista nousee ennen seitsemää. En itseasiassa muista mitä he tekivät, minä purin sähköpostijonoa.
Työpäivä meni tehokkaasti ohi, olinkin jo kaivannut töiden tekemistä. Paaaaaljon tekemistä.
Työpäiväni aikana oli Kristan ja Veikon eka Italian päiväkotipäivä. Veikko oli innoissaan, Kristalle homma oli peruspullaa. Ajatus meillä oli, että Krista on Veikon kanssa ekana päivänä siellä tunnin pari, tokana päivänä Veikko on hetken yksin ja Kristan kanssa vähän aikaa ja tästä rakennetaan siihen 4 tunnin päiväkotikokemukseen, minkä päätarkoitus on antaa herralle oman ikäisiä leikkikavereita. Tämä ei ihan toteutunut, täällä aikuiset ei koskaan näe niitä jotka hoitaa lapsia. Täällä on erikseen henkilö, joka vastaanottaa lapsen ja ohjaa oikeaan ryhmään. Vanhempi ei pidemmälle mene. Kun hallinnolliset asiat oli selvitetty, Veikko vietiin päiväkotiin 30 minuutiksi. Tämä päiväkodissa oloaika kasvaa per päivä tunnin verran, mikä kuninkaallisesti sotkee meidän aikataulut. Joudun jonglööräämään töitä, että pääsen hakemaan Veikon riittävän aikaisin, koska Krista on siellä koulutuksessa juuri silloin kun Veikko pitäisi noutaa. Tätä temppuilua on onneksi vain tämä viikko – sikäli herralla menee päiväkotiaika OK.
Krista oli havainnut torakan toissa yönä ja minä havaitsin sen eilen illallla. Se heilutteli minulle sarviaan kohtuu söpösti vessan oven karmin takaa. Niin kauan kun öttiäistä ei näe kokonaan, se on yllättävän söpö… uskallan väittää. Krista kertoi tuosta tuholaisesta eilen Andrealle ja Andrea lupasi sen tänään myrkyttää. Andrea ilmestyikin myrkyttämään sitä, sellaisen puutarhan kukkien myrkyttämiseen tarkoitetun painepullohärdellin kanssa. Sillä hän vähän ruikki nesteitä jokaiseen koloon yläkerrassa ja tuuletusreikiin. Katselin toimintaa epäuskoisena. Sen verta hepposta heiluntaa, että se ei tuohon kuole. En ole moista öttiäistä yrittänyt myrkyttää, mutta siis … ei sitä noin tapeta, sen hän näkee ottallakin kokematonkin. Myöhemmin näin herran pihalla ruikkimassa kasveja sillä samalla vehkeellä – tunnistin työkalun siis oikein. Myöhemmin iltapäivällä …. Krista oli jättänyt laskun rappusiin mennessään ylös Veikkoa nukuttelemaan, jotta huomaisin melkein kuolleen torakan rappusissa ja tekisin sen mitä miehen kuuluu tehdä – hakisin liekinheittimen ja polttaisin koko talon – sen verta karmean näköinen öttiäinen on kun se makaa selällään rappusilla, kaukainen muisto oli se söpö antennien heiluttaja eiliseltä illallta. OK. Mitä me opimme? 1) Natiivit näemmä tietää miten näitä tapetaan hitaan tuskaisesti. 2) Karmean näköinen öttimöntiäinen 3) Rutisee ikävästi kun sen laittaa maitopurkin sisään ja puristaa kasaan.
Iltapäivällä Dublot ilmestyivät taloon ja rappusiin alkoi spektaakkelimainen leegomaailman rakentaminen. Mestarirakentajalta tilattiin talo huone kerrallaan ja luovat rakennelmat, kuten “poliisijunat” (ei ole junan paloja mukana…) teki herra itse. Leikki, luonnollisesti, loppui liian aikaisin kun lähdimme kauppareissulle.
Kauppareissun jälkeen oli aika jakautua ja minun lähteä treenaamaan Magaa Calgiarin salille. Mahtavat treenit, vauhti oli erittäin mukava. Tasoero on jälleen kerran valtava, minun ja treenaajien välillä, mutta se ei tunnelmaa latista. Perusteiden kertaus on se mitä minun pitää tehdä, nyt kun uuden lonkan kanssa taas aletaan rakentamaan taitoja E2 tasokoetta varten. Treenipäivinä poljen ~20km ja treenaan 1h 15 min hyvällä sykkeellä. Tällä pitäisi lähteä kunto nousemaan 🙂
Miehet ovat nyt tutustuneet uusiin arkirutiineihinsa. Huomenna tehdään lisää samaa. Kristalla on huomenna omien arkirutiinien testaus. Ensimmäinen kurssi-ilta on edessä. Katotaan mitä pojat keksi tehdä.
Tänään tuli myös videokuvattua ne erikoiset osuudet pyöräreitistä Veikon päiväkotiin. Kristan löytämä uusi reitti on järkevämpi – ilmeisesti.
Yllättävän täysi tämä eka arkipäivä….
Up sharp at 6:00, off to work at 6:30. Veikko & Krista up before 7. I don’t actually remember what they were doing, I was unpacking the email queue.
The work day went by efficiently, I had already missed working. Lots and lots to do.
My work day included Krista and Veikko’s first day of kindergarten in Italy. Veikko was thrilled, for Krista it was a basic bun. The idea we had was that Krista would be there with Veikko for an hour or two on the first day, the second day Veikko would be alone for a while and with Krista for a little while and from there we would build up to the 4 hour daycare experience, the main purpose of which is to give the gentleman some playmates his own age. This didn’t quite happen, here the adults never see the ones who take care of the kids. There is a separate person who receives the child and directs them to the right group. That’s as far as the parent goes. Once the administrative issues were sorted out, Veikko was taken to the nursery for 30 minutes. This daycare time increases by an hour per day, which royally messes up our schedules. I have to juggle work to get Veikko early enough to pick him up, because Krista is at school there right when Veikko is supposed to be picked up. Luckily, this trickery is only this week – so far, Mr. is doing OK with his daycare time.
Krista had spotted the cockroach the night before last and I spotted it last night. It was waving its horns at me from behind the toilet door frame in a rather cute way. As long as you can’t see all of the bait, it’s surprisingly cute… dare I say. Krista told Andrea about that pest yesterday and Andrea promised to poison it today. Andrea did show up to poison it, with one of those pressure bottle guns for poisoning garden flowers. With it, she squirted a little liquid into every hole upstairs and into the vents. I watched in disbelief. It’s such a bloody wobbly thing, it’s not going to kill him. I’ve never tried to poison such a bait, but … you don’t kill it like that, even the inexperienced can see that. Later I saw the gentleman in the yard whipping plants with the same thing – so I recognised the tool correctly. Later in the afternoon …. Krista had left a bill on the stairs when she went up to put Veikko to sleep, so I’d notice a almost dead cockroach on the stairs and do what a man should do – get a flamethrower and burn the whole house down – it’s a bloody creepy looking thing lying on its back on the stairs, a distant memory was that cute aerial wagger from last night. OK. What did we learn? 1) Natives apparently know how to kill these things with slow agony. 2) The gruesome-looking bug. 3) Crunches nastyly when you put it in a milk carton and squeeze it.
In the afternoon the Dublo’s appeared in the house and the spectacular leegoma construction began on the stairs. The master builder was commissioned to build the house room by room and the creative structures, such as the “police trains” (no train pieces involved…) were made by the master himself. The play, naturally, ended too early when we left for a shopping trip.
After the shopping trip, it was time to split up and for me to go work out with Maga at Calgary’s gym. Great workout, the pace was very nice. Once again, the difference in level is huge, between me and the trainers, but it doesn’t dampen the mood. Reviewing the basics is what I need to do, now that with a new hip I’m back to building skills for the E2 level test. On training days I cycle ~20km and train for 1h 15 min at a good pace. This should get me going 🙂
The men are now settling into their new routines. Tomorrow we’ll do more of the same. Krista has a test of her own routines tomorrow. The first night of the course is coming up. Let’s see what the boys come up with.
Today I also videoed the special parts of the bike ride to Veikko’s kindergarten. The new route Krista found makes more sense – apparently.
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: Paikataan huomenna?!
Veikko heräsi omasta huoneestaan! Hetken jo luulin, että yö oli mennyt heräämättä, mutta minulle kerrottiin että yksi herääminen oli ollut ja Krista oli käynyt Veikkoa rauhoittelemassa. Herra itse oli kovin tyytyväinen omaan nukkumiseensa. Nyt kun nukahtaminen taas saataisiin hanskaan.
Aamiaisella sai ihastella italialaista kaasuhellaa. Ei tarvi muuta kuin kunnioittaa tulta ja homma toimii. Ei piippauksia, ei hipaisua, vain pietson pauketta ja liekin laulua. Ruokaa syntyy ilman ongelmia! Hienoa ettei tarvi tapella hellan kanssa arjessa.
Tänään oli ensimmäinen pyykkipäivä. Pyykkiä on kunnolla kasassa. Ajoimme kolme koneellista. Pesukone oli kohtuu moderni, joten sen ohjekirjan googlaaminen oli triviaalia ja siitä eteenpäin sen käyttö oli kotoisaa. Ohjelmat ja ikonit on selkeitä – pesu vaivatonta.
Aamupäivällä kävimme myös lähileikkipuistossa katsomassa minkälainen paikka se on. Leikkimestari oli hyvin tyytyväinen paikan laitteisiin – hiekan puute huomioitiin. Hiekkaleikkejä varten pitää mennä rannalle.
Päivän iso juttu oli käydä kokeilemassa pyöräilyä Cagliarissa. Tavoite oli pyöräillä Veikon päiväkodille, jotta arjen tärkein reitti olisi selvänä. Keli täällä on uskomaton. Aamuyöstä satoi, joten aamulla mennään farkut päällä, t-paita on siinä ja siinä 9-10 aikaan aamulla. 11 aikaan t-paita on kiva, farkut vähän liikaa. Sitten olin sisällä pari tuntia, siinä kun mietimme kaupungille lähtöä ajattelin, että “En usko, että tarvin vesipulloa mukaan.” Sitten menin pihalle levittämään päivän viimeistä koneellista, olin ehkä neljä minuuttia pihalla auringon paahteessa. Hyvä luoja tämä auringonpaiste on kuuma, aivot sulaa. Osa pyykistä kuivui sillä välin kun siirsin ne pesukoneesta pyykkitelineelle. Shortsit, t-paita on liikaa – vettä ja vähän äkkiä! Pullo mukaan!
Eka tutkimamme ja suunnittelemamme reitti Googlen opastuksen mukaa on tuuman sininen viiva, tässä kartassa. Toteutunut pyöräreitti on punainen. Tämä eka reissu oli seikkailu, maastopyörää tosiaan tarvitaan, peräkärryä on monessa kohtaa liian leveä. Olisin ottanut kuvia jos en olisi ollut niin tuskastunut pyöräilyyn. Silti! Tämä löytämämme reitti tulee olemaan minun reitti päiväkotiin. Se on selkeä, suurilta osin hyvin turvallinen, parista kohtaa erittäin epäilyttävä, yhdestä kohtaa mahdollisesti järkyttävä – mutta “hyvin tehtävissä” ja kerran jo tehty. Krista aikoo koittaa etsiä pohjoisen kautta toista reittiä.
Toinen kohteemme (vaalean sininen reitti) oli ranta ja sieltä valittu baari. Matka sinne pysähtyi “Vapauttakaa Palestiina” -mielenosoitukseen. Poliisit ohjasivat meidät toisaalle. “Parla tu italiano?” – “no” – Meni hiljaiseksi ja viitteli häviämään paikalta. Karttaa tutkimalla löysin toisen tien rannalle (violetti reitti) ja sinne lähdettiin polkemaan. Rannalla lyhyt, huonolaatuinen ruokailu – Veikolla kävi säkä, iltapalana sipsejä ja jätski. Sitten rannalle heikkarakennelmia tekemään ja Kristan mielestä kastamaan jalat välimereen. Krista kävi tekemässä sen, minä ja Veikko rakensimme epätoivolla tuulisuojaa. Rannalla tuuli niin runsaasti, että seitsemän aikaan illalla shortsit ja t-paita oli taas liian vähän.
Pyöräillen takaisin kesätalolle ja … huhhuh, iltapalaa. Yöhulinoita, sillä pienen miehen uniaikataulut on ihan metsässä. Menee jonkin verran aikaa, että saan tämän arkiliikkumisen määrän kevyeksi – tarvii kunnon nousta. Onneksi arkikuntoilu on hyvästä!
Veikko woke up from his room! For a moment I thought the night had gone without waking, but I was told that there had been one wake-up and Krista had been there to calm him down. The gentleman himself was very pleased with his own sleep. Now if we could just get the sleeping thing under control again.
At breakfast we were treated to an Italian gas stove. All you have to do is respect the fire and it works. No beeping, no touching, just the crackle of the piezo and the singing of the flame. Food is created without a problem! It’s great not to have to fight with the stove in everyday life.
Today was the first laundry day. The laundry is really piling up. We ran three machines. The washing machine was reasonably modern, so googling its manual was trivial and from then on it was a breeze to use. The programs and icons are clear – washing was hassle-free.
In the morning we also went to a nearby play park to see what it was like. The playground manager was very happy with the equipment – the lack of sand was noted. For sand play you have to go to the beach.
The big thing of the day was to try cycling in Cagliari. The aim was to cycle to Veikko’s nursery so that the most important route of everyday life would be clear. The weather here is incredible. It rained in the morning, so in the morning we go in jeans, with a t-shirt on at 9-10am. At 11am a t-shirt is nice, jeans a bit much. Then I was inside for a couple of hours, that’s when we were thinking about going into town I thought, “I don’t think I need a water bottle with me.” Then I went outside to apply the last of the day’s machine, I was outside in the sun for maybe four minutes. My goodness this sunshine is hot, my brain is melting. Some of the laundry dried while I moved it from the washing machine to the clothesline. Shorts, t-shirt is too much – water and a bit quick! Bring a bottle!
The first route we explored and planned, following Google’s directions, is the inch blue line, shown here on the map. The actual bike route is red. This first trip was an adventure, a mountain bike is indeed needed, the trailer is too wide in many places. I would have taken pictures if I wasn’t so pained about cycling. Still! This route we found will be my route to kindergarten. It’s clear, very safe for the most part, very dodgy in a couple of places, potentially upsetting in one – but “very doable” and once done. Krista is going to try to look north for another route.
Our second destination (the light blue route) was the beach and the bar chosen from there. The trip there stopped at a “Free Palestine” protest. We were directed elsewhere by the police. “Parla tu italiano?” – “no” – went quiet and motioned to get out of the place. Looking at the map, I found another road to the beach (purple route) and we pedalled there. A short, poor quality meal on the beach – Veikko had a fit, chips and ice cream for supper. Then to the beach to do some weak spots and, in Krista’s opinion, to dip our feet in the clay. Krista went to do it, Veikko and I desperately built a windbreak. The wind was so strong on the beach that by 7pm shorts and a t-shirt were again too little.
Cycling back to the summer house and … huhhuh, dinner. Nightmares, because little man sleep schedules are all over the woods.
Ajoaika: Paikkaan huomenna. Keskikulutus: l / 100km Kokonaiskilometrit: 273970
Ehkä reissun paras aamu – sanotaan paras aamu. Tiimi heräsi tehokkaasti, ratkoi välittömiä ongelmia tehokkaasti, tunnelma oli rento. Lomareissumainen. Aamiaista, leikkejä, blogausta ja vielä ennen lounasta perheenä maisemien tutkimista. Tämä oli ns “täydellinen reissuaamu”, tällaisia haetaan loppukesän ajan seikkailuviikonloppuina. Leikkipaikalla saatiin jopa natiivi leikkikaveri – täydellinen onnistuminen, joskin vanhempien avustamana.
Sitten oli edessä lounas ja päiväunet pienimmille. Päiväunien aikana siirryimme Cagliariin, kesäkaupunkiimme. Eka pysäkki oli “lähiostari”, jossa käytiin kaupoilla. Veikko tutustettiin Gelatoon, joka on vähän niin kuin jäätelö. Täällä jäätelö on erilaista verrattuna vaikkapa Valion jätskeihin. Jätskitilauksessa sattui virhe “Veikon eduksi”. Krista tilasi vahingossa kolme annosta jätskiä – kun tarkoitus oli vain kaksi (minulle ja Veikolle). Niinpä me kaksi jouduimme syömään kahteen pekkaan vielä yhden extra jätskiannoksen. Kumpikin miehistä teki raskaan tehtävän urhoollisesti, lievässä kisahengessä – “Minä syön KAIKEN”.
Sitten seurasi H-hetki, siirtymä kesätalolle. Vähän yli neljä tapasimme omistajan ja selvitimme käytännönasiat. Kristan italia on karehdettavalla tasolla, minä olin hyödytön ilman kännykkää kun taas Krista sai puhuttua kaiken italiaksi. Se on hyvin yksinkertaista italiaa, ymmärrettävää ja sillä saa tuloksia aikaan. Isäntämme ei puhu kuin italiaa, joten lienee aika opetella. Saksankielen jätän väliin – siinä Kristalla on vuosien etumatka. Italiankieli, pentele, se on opeteltu rohkeudella ja Duo lingolla – duo lingoon minä ainakin pystyn ja tänä kesänä on aivan varmaa, että pieni mies puhuu minua paremmin paikallista kieltä – mutta ei se niin käy, että minä en mitään osaisi. Aika kunnostautua!
Taloon sisääntulo kesti neljä tuntia, pieni mies meni falsettiin ja pysyi siellä, kiljui, nauroi ja meni ylikierroksilla. Hänellä on nyt oma makuuhuone, ekaa kertaa ikinä, vieläpä omasta toiveesta. Minä ronttasin kamaa kuormamuulina autosta ulos. Yllätyksekseni olin myös hieman haikea purkiessani autoa – 16 päivän autoreissu on nyt ohi, juuri kun se alkoi kunnolla toimia.
Kello on puoli kymmenen, saapumisviinit on juotu ja kumpikin aikuinen on valmis nukkumaan. Ihme kyllä pieninkin meistä simmahti puoli tuntia sitten.
Perhaps the best morning of the trip – let’s say the best morning. The team woke up efficiently, solved immediate problems effectively, the atmosphere was relaxed. Holiday-like. Breakfast, games, blogging and even before lunch, exploring the scenery as a family. It was the “perfect morning of travel”, the kind of thing you look for in a late summer adventure weekend. We even got a native playmate at the playground – a complete success, albeit with the help of parents.
Then it was time for lunch and a nap for the little ones. During nap time we moved on to Cagliari, our summer town. The first stop was the “neighbourhood market” where we went shopping. Veikko was introduced to Gelato, which is a bit like ice cream. Here the ice cream is different from, say, Valio’s ice cream. There was a mistake in the ice cream order “in Veikko’s favour”. Krista accidentally ordered three servings of ice cream – when she was only supposed to order two (for me and Veikko). So the two of us had to eat an extra portion of ice-cream on top of the two cookies. Both men did the heavy task bravely, with a slight competitive spirit – “I eat EVERYTHING”.
Then came the H moment, the move to the summer house. A little after 4pm we met the owner and sorted out the practicalities. Krista’s Italian is rudimentary, I was useless without a mobile phone while Krista managed to speak everything in Italian. It’s very simple Italian, understandable and gets results. Our host speaks nothing but Italian, so I guess it’s time to learn. I’ll skip German – Krista has years ahead of me in that. Italian, damned, that’s learned with courage and duo lingo – at least I can do duo lingo, and this summer it’s quite certain that little man will speak the local language better than me – but it’s not as if I can’t do anything. Time to start studying!
It took four hours to get into the house, the little man went into the falsetto and stayed there, screaming, laughing and going into overdrive. He now has his own bedroom, for the first time ever, and at his own request. I was lugging stuff out of the car like a mule. To my surprise, I was also a little wistful as I unpacked the car – the 16-day road trip is now over, just as it was starting to really kick in.
It’s half past nine, the arrival wine has been drunk and both adults are ready for bed. Amazingly, even the smallest one of us dozed off half an hour ago.
Ajoaika: 3 h 40 min Keskikulutus: 9.0 l / 100km Kokonaiskilometrit: 2706 km
HUHHUHHUHUHUHUHUHUH.
Lautta Sardiniaan keinui dramaattisesti enemmän kuin lautta Travemundeen. Allekirjoittanut kärsii matkapahoinvoinnista hyvin helposti, joten keinuva paatti oli ongelma. Onneksi illalla sain unta nopeasti, joten tämä ei ollut ilmiselvä ongelma ja niin koitti aamu!
Aamulla kaikki nousi iloisesti ylös ja aloitti aamutoimet – isot ja pienet miehet aloittivat aamiaisleipien mussuttamisen. Noin “monta minuuttia” sisään aamiaiseen minä huomaan, että olo huononee dramaattisen nopeasti – laiva näemmä keinuu. Makuulle ja olemaan aivan paikallaan. Krista luki matkapahoinvointilääkkeiden ottoa ja vaikutuksia:
“ota tunti ennen lähtöä” – “Joo, selvä” “vaikutus alkaa noin tunnin kuluttua” – “Aivan, olemme satamassa silloin” “Kolmiolääke, tekee uneliaaksi” – “Jep, jep. Pitää ajaa pois heti kun saavumme satamaan”
Eli, unohdetaan ne matkapahoinvointilääkkeet. Kaksi kolmesta on vielä toimintakunnossa, joten he lähtevät tutkimaan laivaa. Löytyykö leikkipaikkaa ja mitä kaikkea löytyy? Leikkipaikka löytyi, mutta siellä taipui isompi kahdesta urheasta ja hyttiin saapui 45 minuuttia myöhemmin kaksi huonosti voivaa. Kuuluu kuulutus ruokatarjoilusta laivalla ja heilunta jatkuuu – emme varmasti ole satamassa. Satamaan saapumisaika on epämääräinen, sitä ei ollut lipuissa, jostain Krista kaivoi että matka kestää 11-13 tuntia. OK. Jääkäämme siis hyttiin makaamaan ja kirmataan kuin gasellit kun laiva lakkaa keinumasta.
Pienin mies vaikutti olevan meistä parhaimmassa kunnossa, mutta se oli vain lumetta. Jossain kohtaa heiluntaa pieni mies joutui taipumaan ja tyhjentämään aamiaisensa yläkautta. Harva asia on yhtä lystikästä kuin keinuvassa laivassa pienen huonostivoivan henkilön peseminen. Taktista lattialla makaamista, pöntön etäisyyden arviointia, pojan rauhoittelua ja suihkuttelua, makaamista ja vanhempien yhteistyötä – selvittiin kunnialla läpi tilanteesta ja muiden aamiaiset pysyivät sisällä. Kun heilunta loppui lähdimme autokansille. Meidän kansi oli auki ja me purimme puolikuntoisina rauhassa kamamme autoon – muita ei kuitenkaan näkynyt… Istuimme lopulta tunnin omassa autossa odotellen, että purkaudumme.
Kuivalla maalla olikin luvassa isän pieni välitorkku, sitten leikkipuistoon jossa pienin heitti riemuvaihteen silmään ja nautti täysin rinnoin rannasta. Kukin oli aivan naatti, voi vieläkin huonosti vaikka laivasta pääsystä oli jo pari tuntia. Kauppaan, ruuanlaitto, äidille pieni välitorkku – Veikolla ei ollut torkulle tarvetta – sitä tosin leikittiin… Ja liikkeelle. Meidän kemiallinen WC on täynnä, joten sen tyhjennys oli liikkumisen ja tutkimisen lisäksi agendalla. WCn tilanne ei ole katastrofi, pahimmillaan toimimme niin kuin meillä ei olisi vessaa.
Emme löytäneet mistään mahdollisuutta tyhjentää vessaa koko päivänä. Kävimme yhdellä leirintäalueella kysymässä mitä maksaisi tyhjentää – palvelu on saatavilla vain heidän omille asiakkailleen.
Krista oli löytänyt hienon rantapaikan, jonne matkasimme – pieni mieskin nukahti matkan aikana. Rannalla alkoi jo tunnelma hieman nousta. Olotilat olivat normalisoituneet vatsoissa ja päissä, yleinen energiataso oli vielä matala, mutta jalat välimeressä ja peffa hiekalla on hieman vaikea olla känkkä. Heikkaa, kivia, aurigonpaistetta – märkiä vaatteita ja lopulta uikkareita – näistä kunnon tauko on tehty.
Iltaa vasten siirryimme majoitusparkkiin. Maisemat oli upeita ja ajo hyvin rentouttavaa. Niin rentouttavaa, että pieni mies hyväksyi ensimmäisen kerran hänen tuolinsa kääntämisen uniasentoon. Sinne hän simmahti ja me ajoimme kaksi ja puoli tuntia rannan tuntumassa ylös ja alas kunnes löysimme sattumalta yöparkin, jossa oli jo auto parkissa ja leikkipuisto vieressä. Tämä oli parempi kuin Kristan löytämä, joten otimme sen.
Laivareissu oli yllättävän raskas, onneksi saari on todella kaunis ja ilta-ajo rentoutti vanhempia paljon.
UHHUHHUHUHUHUHUHUH.
The ferry to Sardinia rocked dramatically more than the ferry to Travemunde. The undersigned suffers from motion sickness very easily, so the rocking boat was a problem. Fortunately, I got to sleep quickly in the evening, so this was not an obvious problem, and then morning came!
In the morning everyone got up cheerfully and started their morning activities – the big and little men started munching on breakfast sandwiches. About “many minutes” into breakfast I find myself feeling dramatically worse – the ship is rocking apparently. I lay down and be perfectly still. Krista read up on taking motion sickness medication and the effects:
“take an hour before departure” – “Yeah, right” “the effect starts in about an hour” – “Right, we’ll be in port then” “Warning triangle: makes you drowsy” – “Yep, yep. Have to drive off as soon as we get to the port”
So, forget about those motion sickness pills. Two of the three are still operational, so they’re off to explore the ship. Can you find a playground and what else does the boat have? A playground was found, but the bigger of the two brave ones started feeling ill and the two unwell ones arrived in the cabin 45 minutes later. The announcement of the food service on board is heard and the swaying continues – we are certainly not in port. The time of arrival to port is vague, it wasn’t on the tickets, somewhere Krista dug up that the journey takes 11-13 hours. OK. So we stay in our cabins and sprint like gazelles when the ship stops rocking.
The smallest man seemed to be in the best shape of all of us, but it was just a mirage. At one point, the little guy had to bend over and emptied his breakfast. Few things are as much fun as washing a little person who is feeling sick on a rocking boat. Tactical lying on the floor, judging the distance to the toilet, calming and showering the boy, lying down and parental cooperation – we got through the situation with flying colours and the others’ breakfasts stayed inside. When the swaying stopped we headed for the car deck. Our lid was open and we unloaded our stuff into the car in peace – no one else was around… We finally sat in our own car for an hour waiting to unload.
In the dry countryside, it was time for Daddy’s little stopover, then to the playground where the littlest one went on a jubilant mode and enjoyed the beach to the full. Everyone was still nauseous, still feeling sick even though it had been a couple of hours since we got off the boat. To the shop, cooking, a little nap for mum – Veikko didn’t need a nap – though his games were all about napping… And off we went. Our chemical toilet is full, so emptying it was on the agenda along with moving and exploring. The toilet situation is not a disaster, at worst we acted as if we didn’t have a toilet.
We couldn’t find anywhere to empty the toilet all day. We went to one campsite to ask what it would cost to empty – a service only available to their own guests.
Krista had found a nice beach spot where we went – even the little man fell asleep during the trip. At the beach, the mood was already starting to pick up a bit. Conditions had returned to normal in stomachs and heads, overall energy levels were still low, but with feet in the middle sea and butt in the sand, it’s a little hard to be cranky. Hikes, rocks, sun – wet clothes and finally swimming trunks – these are what a good break is made of.
Towards evening we moved to the accommodation park. The scenery was spectacular and the drive very relaxing. So relaxing that for the first time the little man agreed to turn his chair into a sleeping position. There he settled in and we drove up and down the beach for two and a half hours until we happened to find a night park with a car already parked and a playground next door. This was better than the one Krista found, so we took it.
The boat trip was surprisingly hard, luckily the island is really beautiful and the evening drive relaxed the parents a lot.
Ajoaika: 3h 27 min Keskikulutus: 10.1 l / 100km Kokonaiskilometrit: 2569 km
Tänään oli poikkeuksellinen aamu. Aamiainen oli etukäteen valmistettuja leipiä, kahvia ja siinä kaikki. Tämä poikkeama tehtiin, jotta voitiin harjoitella nopeaa starttia. Nopea startti toimi, koko joukkue oli valmis lähtemään puolessatoissa tunnissa ja tämä piti sisällään kaiken lähtövalmistelun sekä pyörien pakkaamiseen autoon – erittäin hyvä, erittäin hyvä. Jäljelle jääneellä ajalla leikittiin koko perheen voimin hiekkaleluilla pihalla. Portti saatiin auki hieman jälkeen kahdeksan ja 8:15 joukkue lähti matkaan kohti Genovaa.
Ajomatka meni hyvin mallikkaasti, poppia, juttelua, leikkejä, kielimatkaa, torkut ja tauot ja silleen. Tavoitteemme oli mennä Genovassa satamaan saakka ja siellä sitten kaikessa rauhassa valmistautua. Olimme varautuneet kaupungin sisäisiin navigointivirheisiin “Ei haittaa, kunhan auto pysyy ehjänä”.
Pari navigointivirhettä sattuikin: ekaksi menimme väärästä liittymästä kaupungin sisällä, tästä seurasi 15 minuutin ketunlenkki toisekseen navigointipiste oli satama, joka vei satamassa olevan kauppakeskuksen parkkipaikalle, minne maksimikorkeus on 2.1 metriä. Sinne 2.6 metrinen vehje ei mene, joten hätävilkut päälle ja pysähdys. Mietimme siinä sisäänmenon kohdalla, että mihis sitä pitäisi navigoida. “Imbarco passangeri”näyttää oikealta. Pakitin hätävilkut päällä suoraan ristykseen, missä vekslauksen kautta matka jatkui. 7 minuttia myöhemmin olimme siellä missä pitikin. Lippua ja passeja punapäälle (!) ja ohjeistus “come back at three o’clock” – olemme kolme tuntia etuajassa. Kiva uukkari taas ja sitten miettimään mihin mennään. Tässä vaiheessa kuskin kainalot oli aika märät, silti tilanne hallussa. Takapenkillä oltiin kuin ei oltaisikaan ja etupenkillä oltiin tukevia ja hiljaisia jännittävissä hetkissä. Löysimme ympäriinsä ajelemalla parkkipaikan alta 7 minuutin. Parkkiin ja valmistautumaan laivaan nousuun.
Lopulta kolme tuntia paloi siinä samassa paikassa ollen. Pienet päikkärit vanhemmille, ruokailu – hetki blogata, lukea kirjaa ja katsoa Pipsa possua tuli tehtyä. Kellon lyötyä kolme lähdimme takaisin satamaan – ajo tällä kertaa oli rento ja helppo. Alta vartin olimme parkissa jonottamassa laivaan nousua. Jonotusta olisi luvassa kolme tuntia. Tämän minisiirtymän sisällä pienin seikkailija oli simmahtanut – päivän toiset tirsat. Yllättävä vapaa hetki mahdollisti kirjan lukua, hengailua ja rentoutumista.
Lopulta koitti laivaan nousun hetki. Lastautuminen oli “yllättävän” iso sähläys verrattuna edelliseen Helsingissä tapahtuneeseen. Meidät vietiin eteenpäin, aivan laivan suulle ja sitten sivuun. Kaikki muut lastautuivat meitä ennen ja me sitten lopuksi. Miksi emme odottaneet parkkipaikalla vaan tukimme laivan sisäänmenon lähellä liikennettä? Jaa-a.
Hytissä pieni mies tiesi kertoa heti missä nukkuu kukakin, Veikko vasemmalla, isä oikealla, äiti Veikon yläpuolella. Iltahepuli on ollut aivan mahdoton ja jatkuu vieläkin – ne kello kolmen torkut saattaa viedä vähän tästä yöunesta…
Today was an exceptional morning. Breakfast was pre-made sandwiches, coffee and that was it. This exception was made in order to practice a fast start. The fast start worked, the whole team was ready to go in one and half an hour and this included all the preparation for the drive and packing the bikes into the car – very good, very good. The rest of the time was spent playing with sand toys in the yard with the whole family. The gate was opened a little after 8:00 and at 8:15 the team set off towards Genoa.
The drive went very smoothly, pop music, chat, games, “language trip” – kids program in audio mode, naps, breaks and so on. Our goal was to go as far as the port of Genoa and then take our time to get ready. We were prepared for navigational errors within the city “No problem, as long as the car stays intact”.
A couple of navigational errors did happen: first, we took the wrong exit in the city, which resulted in a 15 minute foxhunt; second, the navigation point was the port, which led to the parking lot of a shopping centre in the port, where the maximum height is 2.1 metres. A 2.6 metre high vehicle won’t go there, so emergency lights on and stop. At the entrance we wondered where we should navigate to. “Imbarco passanger” looks right. With the emergency lights on, we headed straight for the crossing, where the journey continued through the weaving. 7 minutes later we were where we needed to be. Flags and passports for the redhead (!) and instructions to “come back at three o’clock” – we were three hours early. Nice to be back and then wondering where we were going. At this point the driver’s armpits were pretty wet, but still in control. The back seat was as if we weren’t there and the front seat was supportive and quiet during tense moments. We found ourselves driving around the car park in under 7 minutes. Parked and prepared to board the ship.
In the end, three hours burned up being in the same place. A little nap for the parents, dinner – a moment to blog, read a book and watch Pipsa the Pig got done. After the clock struck three we headed back to the harbour – the drive this time was relaxed and easy. For 15 minutes we were parked in a queue to board the ferry. There would be a queue for three hours. Within this mini-transition, the littlest adventurer had settled in – the day’s second tee time. A surprising amount of free time allowed for book reading, hanging out and relaxing.
Finally, it was time to board the ship. Embarkation was a “surprisingly” big bang compared to the previous one in Helsinki. We were taken forward, right to the entrance of the ship and then to the side. Everyone else boarded before us and we boarded at the end. Why didn’t we wait in the parking lot but blocked the entrance of the ship near the traffic? Yeah-a.
In the cabin, the little man knew right away where everyone was sleeping, Veikko on the left, dad on the right, mom above Veikko. The evening sleep has been absolutely impossible and is still going on – those 3 o’clock naps might take a bit of that sleep away…
Ajoaika: N/A Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 2375 km
Päätimme jäädä Torinoon toiseksi päiväksi, koska minulle oli luvassa ehkä vielä toiset treenit ja voisi olla kiva käydä tutustumassa vanhoihin paikkoihin. Torinon keskustassa on hirvittävästi tähtiä 2017 vuoden reissun jäljiltä. Erityisesti minua kiinnosti mennä aperatiiville erääseen ravintolaan, mistä oli jäänyt hyvät muistot. Onneksi Krista pystyi minua paremmin paikallistamaan ravintolan merkinnöistämme.
Herätys, aamiainen, blogaus ja läheinen leikkipuisto. “Dove gatto?” – pienen miehen italian näytteitä, leirintäalueella on kaksi mustaa kissaa ja niiden sijainti oli jatkuva mielenkiinnon kohde. Mielenkiinto oli niin suuri, että uskallettiin mennä jopa paikan työntekijältä kysymään “Dove catto?”. Krista oli aamun ekat tunnit poikien nukkuessa selvittänyt miten pääsisi julkisilla keskustaan. Tulos oli, että ei mitenkään nopeasti ja lippujenkin saanti on haasteellista – niitä ostetaan jostain liikkeistä, joilla kyltti että ne on virallisia myyjiä. Appi ei toimi, epätoivo hiipii narutoppiin. Iltapäivän aperatiivit, päivällinen, käskentely Torinossa on jäämässä väliin.
Päivätorkkuyritysten jälkeen oli H-hetki. Esitin
Mä tiedän miten pyöräillä Torinossa, sinne pyöräilee Googlen mukaan ~40 minuuttia. Harva asiaa on niin rentouttavaa kuin ottaa perhe mukaan pyöräretkelle Torinon keskustaan. Veikon peräkärry kiinni minun pyörään ja minä hoidan sen raskaan osuuden. Sovimme, että Krista ajaa minun takana ja minä navigoin. Aika lähteä tanssimaan 😉
Menomatkan navigointi on hieman tökkivää, silti parempaa kuin eilisen suoritukset. Peräkärrylle oli hieman heikosti tilaa ja se heittelehti jonkin verran, aiheuttaen isompaa jännitystä Kristalle kuin minulle. Onneksi olemme pienen miehen kanssa matkanneet paljon peräkärryn kanssa ja hän on kokenut kyljelle kaatumiset ja kunnon töyssyt jo nuorena Turun talvisissa olosuhteissa. Kaiken hän on ottanut rennosti. Hän koki reissun sen verta rentouttavaksi, että nyt oli päivätorkkujen aika. Heilunnassa, tärinässä, hypyissä pieni mies torkkui leegoukot käsissä tiukassa puristuksessa. Mitään isoa draamaa ei tapahtunut matkalla kahvilaan – alan tottumaan Torinossa pyöräilyyn! Pyöräletka toimi hienosti. Krista toimi silminä myös taaksepäin ja huuteli tietoja autoista tai peräkärryn ajolinjoista. Joka päivä matkustaminen toimii paremmin ja paremmin.
Kahvilassa otimme aperatiivit ja mehut. Napostelulautanen oli kerrassaan ihana. Tunnelmaa pilasi ja Veikon peläytti pari pulua jotka yllättäen laskeutuvat meidän sipsikulhoon. Saimme uuden sipsikuljon ja pienen rauhoittelun jälkeen pieni mies aseistettiin lusikalla, jonka jälkeen hän juoksi pulujen perässä pelkojaan voittaen. Pulut “hussuteltiin” pois lusikalla. Näihin aikoihin sain myös tiedon, että jatkoryhmässä on tilaa. Siellä treenaa myös 2017 vuonna treenannut Fabio. Tuttuja treenikavereita! Nyt ainut haaste oli ehtiä autolle ja takaisin Torinon keskustaan ennen kuin treenit alkavat (3 tuntia treenien alkuun aikaa). Päätimme jättää päivällisen väliin Torinossa, sillä nyt kaikilla oli hyvä energia ja tämän voimin olisi hyvä palata autolle.
Paluumatka meni jo merkittävästi helpommin, navigointireitti oli parempi ja jänniä tilanteita oli hyvin vähän. Kristan mukaan tämä oli hieman vaarallista, minä alan olemaan jo sitä mieltä, että tämä on ihan OK. Paluumatkalla kärrystä kuului huutoa “ANDIAMO RAPIDO!”. Sillä piiskattiin kuskia menemään nopeammin, Kristakin taisi moista huudella! 😀 Autolle päästyämme minulla oli vähän yli tunti aikaa päästä treenipaikalle. Googlen mukaan ajoaika on 38 minuuttia. MENOKS!
Kun puuttui vauhtijarrut ja reitti oli tuttu alkoi runttaaminen. Puolessa välissä matkaa olin jo 8 minuuttia Googlen arviointia nopeampi, niinpä poikkesin mäkkäriin vetämään yhden burgerin että jaksan treenata. Sitten runttasin lopun matkan vain yhden läheltä piti tilanteen kanssa vartissa. Olin 20 minuuttia etuajassa paikalla, joten ehdin norkoilemaan kadullakin hetken ennen kuin häiritsin Giannia – täällä ei tule olla etuajassa, ehkä vähän myöhässä 😉
Loistavat treenit ja paluumatka – taasen nopeammin kuin Google ennusti ja taasen pysähtyen mäkkärille. Tällä kertaa ostin sieltä pari olutta, treenien palautusjuomaa, jotka nautin leirintäalueella omassa rauhassa. Huomenna on ajopäivä, matka kohti Genovaa ja seuraavaa lauttaa alkaa.
Mainittakoon, että kaikki talouden jäsenet eivät pitäneet päivä otsikosta, vaihtoehdoksi ehdotettiin “Andiamo rapido!”
We decided to stay in Turin for the second day, as I might have another training session and it might be nice to see some old places. There are an awful lot of stars in the centre of Turin from the 2017 trip. I was particularly interested in going for an aperitif at a restaurant I had fond memories of. Luckily, Krista was better able to locate the restaurant for me from our signage.
Wake up, breakfast, blogging and a nearby playground. “Dove gatto?” – samples of little man’s Italian, the campsite has two black cats and their location was a constant source of interest. Such was the interest that we even dared to go up to the site employee to ask “Dove catto?”. Krista had spent the first hours of the morning, while the boys slept, figuring out how to get to the city centre by public transport. The result was that it wasn’t very fast and even getting tickets was a challenge – they were bought from some shop with a sign saying it was an official vendor. The app doesn’t work, desperation creeps in. Afternoon aperitifs, dinner, a hand job in Turin is about to be missed.
After the day’s nap attempts, it was H-hour. I submitted
I know how to bike in Turin, it takes ~40 minutes to get there according to Google. Few things are as relaxing as taking the family on a bike ride to downtown Turin. So, Veikko’s trailer attached to my bike. We agreed that Krista would ride behind me and I would navigate. Time to go dancing 😉
The outward navigation is a bit choppy, but still better than yesterday’s performance. The trailer was a bit cramped and swayed a bit, causing more stress for Krista than for me. Fortunately, my little man and I have travelled a lot with the trailer and he has experienced sideways rollovers and good bumps from a young age in the winter conditions of Turku. He has taken it all in his stride. He found the trip so relaxing that it was time for a day’s nap. Swaying, shaking, jumping, the little man dozed with his hands clenched tightly around his bones. No big drama on the way to the café – I’m getting used to cycling in Turin!
At the café we had aperitifs and juices. The snack plate was absolutely lovely. The atmosphere was spoilt and Veikko was scared off by a couple of pigeons who unexpectedly landed in our bowl of crisps. We got another bowl of chips and after a little reassurance the little man was armed with a spoon and ran after the pigeons, overcoming his fears. The pigeons were “shooed” away with the spoon. Around this time I was also informed that there was room in the follow-up group. Fabio, who trained there in 2017, is also training there. Familiar training buddies! Now the only challenge was to get to the car and back to downtown Turin before the training starts (3 hours before the training starts). We decided to skip dinner in Turin, as now everyone had good energy and it would be good to get back to the car with this energy.
The return journey was already significantly easier, the navigation route was better and there were very few tricky situations. Krista said it was a bit dangerous, I’m starting to think it’s OK. After getting to the car, I had a little over an hour to get to the training area. According to Google, the driving time is 38 minutes. GO!
With no speed brakes and a familiar route, the grunt started. Halfway through the run I was already 8 minutes faster than Google’s estimate, so I stopped at the diner for a burger to keep me going. Then I crashed the rest of the way with only one near miss in 15 minutes. I was 20 minutes early, so I had time to nap on the street for a while before I disturbed Gianni – you’re not supposed to be early here, maybe a little late 😉
Great workout and return trip – again, faster than Google predicted and again stopping at the grocery store. This time I bought a couple of beers there, a workout recovery drink, which I enjoyed in the campsite at my leisure. Tomorrow is a driving day, the journey towards Genoa and the next ferry begins.
Ajoaika: 2h 56 min Keskikulutus: 10.5 l / 100km Kokonaiskilometrit: 2375 km
Taas loistava parkkipaikka, mä en pysty hahmoittamaan vuosienkaan jälkeen miten rouva löytää nämä parkkipaikat. Aamiaista autossa, potkuttelua toisen lapsen kanssa parkkipaikalla – vain pari kertaa lapset meinasi lähteä ulos alueelta. Naapuriautojen kanssa juttelua ja reissureitin päätös. Sain Giannilta tiedot mitä kauppaketjuja hakea, jotta saamme haluamme tarvikkeet sekä tiedon, että tänään olisi illalla treenipaikka vapaana aloittelijoiden ryhmässä. Torinoon siis!
Mutta ensin, ensin suihkua koko porukalle – joten uimahalliin. Kristan italia on kyllä hienolla tasolla minun kulmasta katsottuna. Rouva onnistui italialla ja kärsivälisyydellä saamaan suihkuliput Veikolle ja minulle ja itselleen uintilipun. Tämä uimahalli on urheilu-uimahalli, täällä uidaan ei pulikoida. Se sopi Veikolle ja minulle, me olimme jo bonganneet leikkikentän.
Suihkuttelu uimahallissa kuulostaa helpolta hommalta. Todellisuus on hieman jännempi, koska pitää selvittää missä on pukkarit .. itseasiassa, ensin pitää päästä sisään, koska minun kortti ei toimi puoliin ja Veikko kiskoo puomia miten sattuu. Lyhyen härdellin jälkeen henkilökunnan jäsen päästää meidät läpi ja ohjeistaa pukkariin. OK. Mites tämä mesta toimii? Lukolliset kaapit, vailla lukkoja – HA! Tätä varten minulla on pakkauslistassa pikku lukko avaimineen, jonka itseäni kyseenalaistamatta olin pakannut mukaan! Sitten on “välitila” hmm… AH! Tämä on tällainen tila mihin mennään X määrän juttuja kanssa ja vaihdetaan siellä kaikessa yksityisyydessä. Olen nähnyt näitä muuallakin, mutta mitä on toisella puolella? Näkymä altaalle! -> uikkarit päälle kun mennään käytävän yli suihkualueelle. Suihkut, vessat, peilipisteet OK. Suihku, suihku vaatii kortin. AHA! Nyt selvisi käyttötarkoitus sille kortille mikä meille annettiin, joka on farkkujeni takataskussa, kaapissa lukkojen takana. => takaisin sinne ja tästä eteenpäin homma olikin selvää. Tällä välin naisten puolella! Samat perushaasteet, mutta pienillä kriittisillä eroilla. Kristan kortti päästi puomeista ohi ongelmitta. Kristan kortti taasen ei toimi suihkuihin! TADAA! Krista onnistui saamaan lainaan kortin toiselta henkilöltä, jotta hän pääsi suihkuun. Sitten uimaan, vaan ei… Uidessa pitää olla uimalakki – talon säännöt. Sen Krista saa lainaan uimavalvojalta ja näin hänen haasteensa on ohi. Uintia, suihkua ja poistuminen. Tämä pakollinen lainattu uimalakki selittää sen kun Veikon kanssa ihastelimme äidin uintia ja hämmästelimme, että aaa… hän on ottanut käyttöön Veikon uimalakin. Hassua, mutta OK, ehkä tukka oli just pestynä tai jotain… Korttiasiat ei ollut virhe, tämä oli kirjaimellisesti se mitä me ostimme. Veikolle ja minulle suihkun, Kristalle uinnin – nämä näemmä on erillislaskutettavia juttuja ja erilliset kortit 😀
Tästä kaikesta virkistäytyneenä shortsit päällä, pienen miehen polvi laastaroituna lähdimme matkaan kohti kauppoja. Pitää ostaa muutamia asioita, kriittisellä polulla on kaasu. Autotarvikauppa oli isommassa kauppakeskittymässä, joten sieltä saimme suurimman osan asioita mukaanlukien kaasut, sitten ruokakauppa ja olimme polttaneet monta tuntia kauppareissuissa. Italiaisen kulttuurin 😉 mukaisesti vetäisin tapaspöydän meille autoon ja syötyämme lähdimme matkaan. Tankkaus – ja huoltoasemalta löytyi se 12V splitteri! Kohti Torinoa!
Tietullit, matkakriisit ja levolliset hetket olivat ajomatkan sisältö. Joo-o, rauhallisempaa voisi olla, mutta väitän että yhä paranee. Seesteisiä leikkihetkiä löytyy, kielimatkaa kuunnellaan, etupenkillä jutellaan – pitenevin hetkin matkanteko on yhtä rauhaisaa kuin ennen kolmatta pelaajaa. “Harjoituksen puutetta”
Illalla oli aika testata kuinka hyvä urbaani pyöräilijä oikein olen! Torino, mies ja pyörä. Ei peräkärryä, ei vaimoa, ei lasta, ei vastuuta! – silkkaa pyöräilyn hulluutta. Navigointivirheitä – koska “tietä ei ole enää”, “Mun ei pitäisi olla pyörällä tässä… AAAA! Pyörätie on tuolla toisella puolen, välissä on vain 4 kaistaa + liikenteenjakaja”, “Käänny MIHIN?!”, “Mun ei pitäisi olla täällä, tää on kävelykatu…” Mutta, mutta. Yllättävän vähän stressaavaa ja vain kerran auto veti lukkojarrutuksen – marginaaliakin jäi metri – pari luulen.
Oli virkistävää treenata, vain treenata, olla harjoittelija. Toivon sitä lisää kesältä. Paluumatka oli huomattavasti helpompi, sillä nyt tiesin missä menee pyörätie ja pystyin vaihtamaan valtatien puolelta toiselle helposti. Huomenna on ehkä treenit, jos on tilaa, samassa paikassa, joten pyöräily tulee olemaan todella helppoa.
Kymmeneltä illalla autolla olin sopivan raukeassa tilassa ja muu perhe jo sängyssä, joten kiipesin sekaan ottamaan pitkät rauhalliset yöunet.
Ajoaika: 5 h 36 min Keskikulutus: 8.8 l / 100km Kokonaiskilometrit: 2188
Sveitsi, Sveitsi on kallis maa, joten siitä mennään vaan heilahtamalla läpi. Vaihdamme myös ajotaktiikkaa, otetaan ihan rehellinen iltapäiväajo pohjautuen Leegolandia reissun ajoprofiiliin. Herran ajokärsivällisyys on aika OK, etenkin jos on leegoja, maisemia ja audiokirjaa. Aaamupäivän ajo jätetään väliin ja vedetään pidempi iltapäivän ajo.
Suunnitelma siis on: rauhallinen aamu, leikkikenttää – kiitos Kristan loistavan yöpymispaikan, iso kauppareissu ja lounaan jälkeen ajamaan. Navigointi näyttää että ajoaikaa on 2 tuntia ja puoli tuntia – ei edes paha! Veikko ruuan jälkeen leikkii hetken, simmahtaa, sit herää ja ollaankin jo Italiassa. Italian puolella voidaan sitten etsiä kaasua ja aikaa on.
Ruuan valmistaminen kolmeen pekkaan autossa on vieläkin stressaavaa, tilaa ei ole kivasti siihen, että saamme kolmen hengen tanssin toimimaan ja koska on nälkä tunnelma on hieman kireä. Tämä yksittäinen asia pitää saada vielä kuntoon ja homma alkaa olemaan taikatasolla. Ruuan jälkeen minä otin pienet tirsat ja Krista lähti ajamaan meitä kohti Italiaa, täältä tullaan.
Alku hyvin – kaikki hyvin, kunnes Sveitsin raja. Navigointi ohjaa sivuun, aavistelemme virhettä ja kyllä – olemme vahingossa kuorma-autojen linjalla. Sveitsin tulli osasi jopa vastata salaiseen aseeseemme. Meillä näet kaunis blondi oli ajamassa autoa, mutta vastassa oli sieluton punapää, joten se temppu meni ihan hukkaan. Sveitsin tullissa ollaan aina hyvin ymmärtäväisiä. Virheet saa heissä aikaan palvelumoodin, joka takaa extra käsittelyn. Alkuun meiltä kysellään dokumentteja. Annamme kaikenlaista, ihan kaikenlaista, passeista vakuutuspapereihin, Sveitsin tieverotodistusta, vakuutustodistusta – ihan kaikkea, nuottipaperiakin meni sinne. Sitten alkoi auton tarkastus, takatila auki, pistotarkistus …. TULIAIASPUSSIIN! – kahvia, suklaata… hmmm… OK.
“Tullin punapää:” Avataas kylki Minä: Siellä on juuri nukahtanut pikku poika “Tullin punapää” vastasi tonnin seteli-ilmeellä ja “avaatko oven?” Minä: Totta kai
Pieni nukkuva poika sai suunpielen värähtämään, sisätilaa vilaistiin ja todettiin, että voitte jatkaa matkaa. Reissun pelottavin kohta ohitettu! Italian tulli on vitsi – ainakin aikaisemmin on ollut. => Matkaan! Jossain kohtaa iloista ajoa Veikko herää ja pääsee ihastelemaan Sveitsiä. “Vuori savuttaa!” – “Se on pilvi, se vuori on niin iso että se on pilvessä” – “Vuori savuttaa!” – “OK. Vuori savuttaa…”. Pieni pysähdys, vessatauko, leikkitauko, ruokatauko – ja matkaan mars … hmmm… navigointi näyttää yhä 1h 50 min, vaikka olemme ajaneet jo 2h …
Joitakin minuutteja myöhemmin olemme jumissa liki pysähtyneessä liikenteessä. Vedämme taukopaikalle, tyhjennämme matkavessan, tankkaamme vesisäiliöt ja HA! ruuhka on kadonnut – matkaan marrrrr… pari minuuttia myöhemmin olemme taas ruuhkassa. Kului tunteja madellessa eteenpäin. Emme ole olleet moisessa ruuhkassa kertaakaan aikaisemmin. Matkalla herran viihdykkeitä piti vaihtaa videoformaattiin, aikuiset kuunteli omia juttuja, nautittiin maisemista ja todettiin että onneksi ei koitettu tehdä tätä illalla.
Lopulta seitsemän aikaan olimme Italiassa Como järven lähellä. Täällä on ilmainen parkkipaikka leirintäautoille. Vedimme siihen parkkiin. Veikko ja Krista aloitti iltatoimet, minä lähdin kävelylle – tavoitteena oli bongaamani baari ja “birra piccolo”. Italiaiseen tyyliin baarin ovessa oli tussilla kirjoitettu lappu, että tänään ja huomenna se on kiinni. Ihastelin tunnelmia, mietin urban exploringia – mutta jätin välin ja palasin autolle.
Meidän 100% auton varassa elämistä rajoittaa tällä hetkellä kaasu. Keittimestä on kaasu vähissä, jostain pitäisi keksiä lisää – muuten voimme elää autossa viikon verran – minkä jälkeen olemme perillä. Okei, suihkua tarvitaan mieluummin parikin kertaa, mutta muuten – ei ongelmaa, kunhan kaasua saadaan.
Illalla kymmenen jälkeen istun ainoana hereillä, blogaan ja juttelen Giannin kanssa. Saatamme mennä Torinon kautta Milanon sijaan, jos pääsen treeneihin Giannin kanssa Torinossa :). Keskiviikkona pitää olla Genoassa, mistä torstaina lähtee lauttamme kohti Sardiniaa. Aika hipsiä nukkumaan…
Deepl translation
Switzerland, Switzerland is an expensive country, so you just have to swing through it. We’re also changing our driving tactics, we’re going to do a completely honest afternoon drive based on the Leegolandia trip’s driving profile. The Lord’s driving patience is pretty OK, especially if you have leegas, scenery and an audiobook. We’ll skip the morning drive and pull a longer afternoon drive.
So the plan is: quiet morning, playground – thanks to Krista’s great place to stay, big shopping trip and then a drive after lunch. The navigation shows that the drive time is 2 hours and a half – not bad at all! After lunch Veikko plays for a while, simmers, wakes up and we are already in Italy. On the Italian side we can look for the gas and have time.
Preparing food for three people in the car is still stressful, there’s not enough space to make a dance for three people work and because we’re hungry the atmosphere is a bit tense. This one thing still needs to be sorted out and it’s starting to work like a charm. After the meal I took a little nap and Krista left to drive us towards Italy, here we come.
A good start – all good until the Swiss border. The navigation steers off to the side, we sense a mistake and yes – we are accidentally in the line of trucks. Swiss customs even knew how to respond to our concealed weapon. You see, we had a beautiful blonde driving the truck, but we were up against a soulless redhead, so the stunt was totally wasted. Swiss customs are always very understanding. Mistakes get them into service mode, which guarantees extra handling. First we are asked for documents. We give them everything, everything, from passports to insurance papers, Swiss road tax certificate, insurance certificate – everything, even the music paper went there. Then the car inspection started, boot open, spot check …. TULIAIASPUSSI! – coffee, chocolate… hmmm… OK.
“Customs redhead:” Open the side. Me: There’s a little boy who just fell asleep. “Customs redhead” replied with a ton of bills and “will you open the door?” Me: Sure.
The little sleeping boy made the roof of my mouth quiver, the interior was flushed and it was stated that you could proceed. The scariest part of the trip over! Italian customs is a joke – at least it has been in the past. => Let’s go! At some point during the joyful drive, Veikko wakes up and gets to admire Switzerland. “The mountain is smoking!” – “It’s a cloud, the mountain is so big it’s in a cloud” – “The mountain is smoking!” – “OK. The mountain is smoking…”. A little stop, a bathroom break, a play break, a food break – and off we go … hmmm… the navigation still shows 1h 50 min, even though we have already driven 2h …
Some minutes later, we are stuck in near-stagnant traffic. We pull into the rest stop, empty the travel toilet, fill up the water tanks and HA! the traffic jam is gone – off we go marrrrrrr… a few minutes later we’re back in traffic. Hours passed as we waddled on. We’ve never been in a traffic jam like this before. Along the way we had to change the gentleman’s entertainment to video format, the adults listened to their own stories, enjoyed the scenery and said thank goodness we didn’t try to do this in the evening.
Finally, by 7pm we were in Italy near Lake Como. There is free parking for campers here. We pulled into it. Veikko and Krista started the evening activities, I went for a walk – aiming for the bar I spotted and the “birra piccolo”. In Italian style, there was a note written in ink on the door of the bar that it was closed today and tomorrow. I admired the atmosphere, thought about urban exploring – but gave it a miss and returned to the car.
Our 100% car-dependent lifestyle is currently limited by gas. The cooker is running out of gas, we’ll have to find some more – otherwise we can live in the car for a week – after which we’ll be there. Okay, a shower is preferably needed a couple of times, but otherwise – no problem, as long as gas is available.
After ten in the evening, I’m the only one awake, blogging and chatting with Gianni. We might go via Turin instead of Milan, if I can make it to the training with Gianni in Turin :). On Wednesday we have to be in Genoa, where our ferry leaves for Sardinia on Thursday. Time to get some sleep…
Ajoaika: N/A
