Month: August 2019

2019-08-02

Ajoaika: N/A
Sähkökilometrit: N/A
Keskikulutus: N/A
Kokonaiskilometrit: 7632 km

Aamurutiinit. Keli näyttää epävakaiselta ja tänään on iso vaelluspäivä. Aamupäivällä suunnittelimme reissun seuraavaa viikkoa. Vilkaisu sääennusteisiin teki hommasta selvää. Brixeniin ei kannata jäädä ainakaan, jos haluaa vaeltaa lähipäivinä. Loitsimme suunnitelmaa, missä käytäisiin Innsbruckissa ja lopulta päädyttäisiin mustaan metsään vaeltelemaan. Sielläpäin kelit on paremmat.

Hotellilla tuli höntsäiltyä lounaaseen saakka. Vedimme jonkinlaisen tilapäislounaan nassuun ja hyppäsimme pyörien päälle. Pyörillä ajoimme iloisesti Filzalmseelle saakka. Nyt pääsimme tekemään jotain minkä ainakin toinen meistä muisti 13 vuoden takaa. Pääsimme nostamaan jonkun ukkelin järvestä ylös. Toisin kuin 2006, tällä kertaa emme olleet yksin järvellä. Itseasiassa eräs pikku poika halusi meidän nostavan ukkelin järvestä ylös. Hän pyysi encorea, kun se vajosi takaisin järveen ja mehän poljettiin se takaisin ylös.

Filzalmseeltä lähdimme jalan eteenpäin, kohteeksi asetettiin Jochstubn see. Tunnin kävelyn jälkeen olimme ravintolan kohdalla, johon pysähdyimme kunnon lounaalle. Saimme syötyä salaatit kun tarjoilija tuli kertomaan, että kohta alkaa sataa. Siirryimme sisälle syömään varsinaista pääannostamme. Täällä saimme parasta ruokaa Brixen im Thalessa tähän mennessä. Sateen loppumista odotellessa suunnittelimme ja varasimme Mustan metsän majoituksia. Sateen tilapäisesti loputtua oli edessä valinta, kävelläänkö pyörille ja luovutetaan vai jatketaan eteenpäin ja päätetään mitä tehdään sateen sattuesa.

Valitsimme jälkimmäisen, sillä tänne saakka on tarvottu ja jos perkele eilenkin mentiin mäkeä ylös vaikka järkeä ei ollut, niin kyllä tänäänkin. Mielenkiintoisesti se puoli, jonka suosikkitekemistä tämä ei ole on se joka tekee nämä tiukat valinnat. Niinpä lähdimme kävelemään Jochstubn seelle ja pääsimme perillekin. Koko paikka oli tosin pilvessä ja keli oli hieman kostea. Otimme kuvia, nauroimme, mutisimme kävelyn turhuudesta verrattuna polkupyöräilyyn ja lähdimme kävelemään takaisin. Koko paluumatkan tihkutti hieman ja lopulta sade muuttui hyvin kovaksi. Tässä kohtaa olimme onneksi pienen kuusikon vieressä, joten menimme niiden alle suojaan. Meidän ohi sateessa meni iloinen monihenkinen ryhmä, joka kuittaili meille jotain saksaksi. Saksasta jotain ymmärtävä kuittaili takaisin päin. Pikkasen tämän jälkeen lähdimme juoksemaan sateeseen. Toisin kuin tuo ryhmä, me juoksimme suoraan peltojen poikki. Sähköistetyt aidat hieman hidasti matkaa, etenkin kun reppu jäi kiinni niihin kerran. Emme kuitenkaan tehneet meidän toista oikaisua, sillä näimme useita lehmiä juuri siellä mistä meidän piti oikaista. Niinpä juoksimme lopun matkaa takaisin hyvälle ravintolalle sateessa.

Ravintolalla oli tarkoitus nauttia jälkiruuasta. Meidän järkytykseksi vitriini oli tyhjä ja paikka näytti sulkuvalmillta. Jälkkäreitä oli kuitenkin saatavilla, ne olivat vain jääkaapissa. Joten isot kupit kuumaa juotavaa ja erittäin makeat jälkkärit pöytään. Okei – Kristan “jälkkäri” ei ollut jälkkäri vaan pääruoka, jota tarjoilija suositteli meille. Jossain kohtaa meidän kahvittelua tarjoilija ilmestyi snapsien kanssa. Saimme talon puolesta snapsit kun kerran palasimme toisen kerran tänään heille asiakkaaksi :).

Kahvitauko oli erittäin hyvä. Vaatteet ehti kuivumaan hieman, reissaajat virkistyivät merkittävästi ja sade lakkasi! Vaelsimme takaisin Filzalmseelle, jossa hyppäsimme pyörien selkään. Pyörien kanssa huruteltiin hissukseen vuorta alas, jotta perse ei kastuisi pyörien heittäessä vettä oikein kunnolla kovissa vauhdeissa. Valuimme pikaisen hotellipysähdyksen avulla suoraan urheiluliikkeeseen palauttamaan pyörät.

Illan viimeinen urhea teko oli kiivetä takaisin hotellille ja käydä suihkussa. Loppujen lopuksi meidän tuli pyöräiltyä 107 kilometriä täällä vuoristossa, mutta ei kunnon maastossa ja vaellettua ehkä viitisen tuntia. Tästä on hyvä ponnistaa ensi viikon vaelluksiin.

{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}

2019-08-01

Ajoaika: N/A
Sähkökilometrit: N/A
Keskikulutus: N/A
Kokonaiskilometrit: 7632 km

Että aika lentää :). Tänään standardi loma-aamun jälkeen oli edessä lähtö eilen löytämäämme kiipeilypuistoon. Matkaa sinne on 21 kilometriä ja Google arvioi että matkaan kuluu yli puolitoista tuntia, mikä antaa viitteitä isosta mäestä. Meillä on maastosähköpyörät joten miehet arvioi että olemme heittäen tunnissa perillä. Matkaan lähdettiin hieman kahdeksan jälkeen hotellillta.

Noin yhdeksän aikaan Google näytti meille reittiä pitkin polkua, joka oli hieman heikomassa kunnossa. Pyöriä väännettiin ylös mäkeä lopulta työntäen. Pidimme pienen neuvottelun. Neuvottelu startattiin kipakalla kommentilla: “ylöspäin mennään koska alas en lähde”. A-SI-A selvä! Jatkoimme vääntämistä ylöspäin polun muuttuessa huonommaksi ja lopulta kadoten täysin. Takaisin ei käännytä! Ainakin puolitoista tuntia rämmimme vuoren rinnettä ylös. Polkua ei ollut, puita oli kaatuneena esteenä. Hakkuuaukea oli Kristaa rintaan saakka korkeaa marjapuskaa ja hakkuujätettä piilossa kaiken sen puskan alla. Minä kannoin kummankin pyörät vuorotellen ylös mäkeä, välillä nostaen pyörät selkään, välillä vetäen ja lykkien niitä pitkin mäkeä. Tiimi toimi, palaute oli positiivista, ratkaisukeskeistä. Toinen etsi polkua, toinen siirsi kamaa. Lopulta, lopulta pääsimme vuoren rinteellä olevalle tielle. Google ja todellisuus olivat taas sama. Hiestä täysin märkä mies höyrysi auringonpaisteessa ja istui keräten voimia. Maisemat oli eeppiset ja tuntui todella hyvältä – vielä pari tuntia sitten harmittelin, että mitään kunnon fyysistä rääkkiä ei ole ollut vielä. Suunta jonne Google halusi mennä oli kielletty yksitystie. Päätimme vaihtaa reittiopastuksen auton opastukseksi ja lähteä kiertämään vuorta automaisesti. Tulimme rinnettä alas kohtuullisella vauhdilla. Ehkä 20 minuuttia myöhemmin, ohitimme sen pisteen missä olimme käyneet keskustelun siitä palataanko vai jatketaanko. Otimme tämän hyvällä huumorilla.

Kiersimme lopulta vuoren, noin 8 kilometria ja nousimme teitä pitkin ylös kiipeilypuistoon. Olimme aivan kuitti kumpikin. Kävimme ravintolassa syömässä ja keräämässä voimia. Päätimme, että kiipeilypuistoon ei riitä paukut, ei millään, mutta täällä on mäkiautojuttu. Ostimme liput ja hurjastelimme mäen alas omilla mäkiautoilla. Aivan mahtava kokemus. Tämän jälkeen myös kädet olivat väsyneet. Vuoren huipulle palattiin kondoolilla, joten reissun pakollinen kondoolikyytikin saatiin hoidettua.

Paluumatka oli tekemistä. Pysähdyimme kerran matkalla syömään pitsat ja lepäämään pienen hetken. Päivä oli kuuma, yli 25 astetta lämmintä ja pelkkää auringonpaistetta. Hotellille päästyämme kaikkein virta oli aivan loppu. Olimme takaisin minuuttia ennen neljää. Pyörissä oli enää yksi pykälä jäljellä – muutama kilometri kevyintä sähköavustusta, kännykän eeppinen akku oli alta 20%, kellon akku oli alta 20%, miehen ja naisen bioakku oli alta 20%… Menimme suihkun kautta takapihalle nauttimaan auringonpaisteesta. Aurinkoa ei ollut tarjolla kovin pitkään. Luimme silti pihalla kirjaa ja blogeja.

Illan ravintolareissu pyrki olemaan käynti 13 vuoden takaisessa ravintolassa. Etäisyyttä kanditaattiin oli julmat 1.4 kilometriä. Matka taitettiin jalan. Ravintola ei ollut oikea paikka, mutta ruoka oli hyvää, koska kastikkeena oli sudennälkä. Paluumatkalla hotellille poikkesimme pariin eri ravintolaan. Viimeinen tärppäsi. Täällä olimme 2006 syömässä. Tänne tulemme takaisin. Tämä tieto piristäen kävelimme “reippahasti” takaisin hotellille ja kaaduimme sänkyyn. Päivä on ollut silkkaa fyysistä rasitusta ja se oli mahtava 🙂

{
  "error": "deleted_client",
  "error_description": "The OAuth client was deleted."
}