*beep* *beep* kello on 05:30. Aika herätä, nousta ja siirtyä hotelli Plazalle.
Kuuba on melko eloisa kuudelta aamulla. Monessa rakennuksessa oli työnteko käynnissä ja ovet auki kadulle. Ihan kuin sakki tekisi töitä aamuyöstä. Etenemistaktiikkamme ennen auringonnousua oli mennä isoja teitä pitkin. Emme paria poikkeusta lukuun ottamatta ole havainneet vihamielistä käyttäytymistä tai vihamielistä huutelua, mutta emme silti halunneet kävellä pimeitä pikkukujia pitkin suorinta reittiä hotellille. Tilanteen jännittävyydestä huolimatta aikaa löytyy selfien ottamiseen. Yllättävät äänet tosin aiheuttavat reaktioita.
Hotellilta meidät piti, minun informaation mukaan, poimia 7.30. Noin 7.50 olin jo lievässä paniikissa. Mielenrauhaa saadakseni kysyin paikalle saaneelta henkilökunnan edustajalta tilanteesta. Hän teki tarkistussoitot ja pyysi odottelemaan. Bussi saapuu kun se saapuu.
Bussimatka oli silkkaa riemua. Ilmastointi piti huolen siitä, että hikoilu oli minimaalista. Ohjattu toiminta piti huolen siitä, että aivotoiminta oli minimaalista. Etukäteen määrätty ruokatauko piti huolen siitä, että ruokaa tulee. Etukäteen hankitut 10 peson pitsat pitivät huolen siitä, että nälkä ei ole karmiva kun lounasta saadaan 
. Että rahaturistin elämä on helppoa!
Nyt pääsimme yllättäen tämän matkan ensimmäiselle tislaamokierrokselle. Tähän reissuun kuului bonuksena kierros rommitehtaalla. Vinjalesissa on rommitehdas, joka tekee rommia paikallisista Guava-hedelmistä. He tekevät kahta eri tyyppiä, kuivaa ja makeaa. Kuiva versio rommista vetää posket lommolle kun taas makea versio saa makeudellaan hampaat särkemään. Ei ihme, että merkki oli täysin tuntematon. Yhtään pulloa ei tullut mukaan.
Rommitehtaan jälkeen edessä oli sikaritehdas. Sikaritehtaassa ei saanut kuvata. Siellä sai vain pällistellä useita rivejä ihmisiä käärimässä sikareita. Yhteensä hallissa oli ehkä 70 työpistettä sikarienkäärijöille.Tässä kohtaa reissua Kristalla alkoi olemaan huono olo. Loppureissun verran hänestä oli veto poissa, mutta se ei estänyt häntä osallistumasta kaikkiin kohteisiin.
Sikaritehtaan jälkeen matka vei tippukiviluolaan. Luolassa pääsimme kävelemään, jonottamaan ja veneilemään. 
Näitä ainutkertaisia kokemuksia oli samaan aikaan hankkimassa kolme muuta bussillista turisteja.
Lounas oli perinteinen kuubalainen annos, mikä oli meille jo hyvin tuttu. Osalle retkeilijöistä annos oli täysin tuntematon. Salaatin virkaa tekee raastettu kaali. Riisiä ja mustia papuja on keko lautasella. Tämän parin lisäksi lautasella on varsinainen pääruoka, joka tällä kertaa oli possua. Keli ei ollut tukalan kuuma, vaikka ruokailu tapahtui ulkoilmassa.
Iltapäivän ohjelmassa oli visiitti tupakkamaatilalle, jossa pääsimme kuulemaan, miten tupakkaa kasvatetaan ja poimitaan. Samassa paikassa pystyi polttamaan ja ostamaan tilan omia sikareita. Jätimme sikarit väliin, niin maistamisen kuin ostamisen suhteen. 35 vuoden polttamaton putki yhä katkaisematta.
Seuraavana paikkana oli “esihistoriallinen seinä”. Kyseessä on kallionseinä, johon on tehty TODELLA iso maalaus. Maalaus oli ehkä 70 metriä kertaa 100 metriä. Samaisesta paikasta sai parasta alkolitonta Pina Coladaa. Pina Colada maksoi, rommi ei. Rommipullo oli tiskillä ja siitä sai kaataa vapaasti omaan Pina Coladaan. Kristan versio Pina Coladasta maistui merkittävästi miedommalta kuin minun. Ilmeisesti aito kookosmehu ei ole tasalaatuista .
Loppureissu olikin kolme tuntia rauhallista ajamista takaisin Havannaan. Päivä oli todella virkistävä. Eksyimme hetkeksi turistien kuplaan, jossa on helppo elää ja jossa kaikki on etukäteen puolestasi päätettyä ja mukavan kevyttä pureksittavaa ettei kulttuurishokki pääse iskemään. Jatkuva ilmastointi tekee elämästä ilmeisen mukavaa. Huomenna on paluu takaisin meidän reissuarkeen, omatoimiseen seikkailuun.
