italia2025

Saturday, 2025-07-26

Ajoaika: 3h 35 min
Keskikulutus: 12.3 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 5959 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 4

Torstaina, noutaessani Veikkoa päiväkodista sadekelissä Kristan pyörällä pyöräillessä, kaaduin eeppisesti. Vauhti oli kohtuullinen ja edessä ollut auto pysähtyi yllätten vähän ennen liikenneympyrää. Tein yllättyneenä äkkijarrutuksen, mutta vain käsijarruilla, koska sellaiset ovat minun pyörässäni olleet 30 vuotta jtsp, mikä tarkoitti sitä että vedin eturenkaan lukkoon, enkä jarruttanut lainkaan takapäällä, missä on jalkajarru. Sadekelissä tämä tarkoitti sitä että eturengas lähti alta ja valuin asvalttia pitkin metrin pari. Ei sattunut, nousin ylös, näytin peukkua takana tulleelle ja katsoin, että pyörä on ajokunnosas. Sortsit oli riekaleina, mikä lupaili vähän huonoa, mutta mihinkään ei sattunut. Kotiin päästyäni tein vähän inventaaria. Housushortsit on rikki, luuri otti isoimman osuman lonkan alueella vastaan. Sen takakannen lasi on rikki, kameralinssien reunat on rosoiset, mutta linssit on OK. Tekolonkan kohdalla on puolen kämmenen kokoinen asvaltti-ihottuma, kyynärpäässä on naarmu ja siinä se. Isoin tappio on hyvä shortsit – luurin saa korjattua, housuja ei. Uutta ihoa kasvattamaan ja seuraavana päivänä taas pyörällä liikkeelle.

Emme lähteneet perjantaina autolla seikkailemaan, sillä osallistuimme illalla Veikon kesäleirin juhliin. Veikkauksemme tapahtumasta pohjautui päiväkodin juhliin ja se osoittautui vääräksi. Siinä missä päiväkodin juhlissa oltiin yhdeksään saakka ja riehuttiin pomppulinnassa, täällä natiivit olivat noin tunnin ja lähtivät menemään. Pari lauluesitystä, safkaa ja vissyvettä, lapset leikkii keskenään hieman ja sitten lähtö. Mekin lähdimme puolentoista tunnin kohdalla ja menimme talolle nukkumaan.

Lauantaina heräsimme sateiseen aamuun. Ajatus oli mennä vuorille vaeltelemaan, mutta sateessa ei oikein nappaa. Heittelimme ideoita, että menisimme jonnekin missä paistaa, mutta homma ei oikein ottanut lähteäkseen. Selvää oli, että talolle ei voida jäädä, muuten päivä ja viikonloppu menee vanuen ja venyen, lorvaillen kohti pettymystä. Niinpä minä viritin suunnitelman. Mennään Venetsiaan pitsalle! Jos matkalla törmätään johonkin mielenkiintoiseen, mennään sinne, jos ei päästä Venetsiaan saakka pitsalle, ei päästä.

Kävimme vähän kaupoilla Pordenonessa, söimme lounaan ja yllättäen jälkiruokaa gluteenittomasta leipomosta. Kuskin päivätorkkujen jälkeen lähdimme Venetsiaan. Parkkeerasimme 5-6 kilometrin päähän Venetsiasta päiväparkkiin, hyppäsimme pyörien päälle ja poljimme sisään kaupunkiin.

Kävelimme kaupungissa koko iltapäivän, esittelimme Veikolle kaupunkia ja muistelimme aikaisempia käyntejä täällä. Veikko oli jokaisen lasikaupan ikkunassa kiinni ja ihmetteli mitä kaikkea lasisia koriste-esineitä oli myytävänä. Kävimme San Marcon aukiolla ja paluumatkalla menimme pitsalle. Pitserian “kujalla/kadulla” Veikko pääsi pelaamaan palloa paikallisen pojan kanssa. Toinen ohjelmanumero oli saman talon koiralle pallon heitto. Tennisapalloa kuskattiin suussa ja jalkapalloa työnnettiin kuonolla. Heitto tai potkaisu ja koira toi pallon takaisin.

Päivän päätteeksi askelmittarissa on ~20 000 askelta ja sen huomaa. Veikko on tepastellut askelista ainakin puolet, ellei enemmän, pelannut jalkapalloa ja hätyyttänyt puluja kuin viimeistä päivää. Matka vuorille vei todella likeltä kesätaloa ja kiusaus pysähtyä sinne suihkuun ja nukkumaan oli iso. Ajoimme silti vuorille nukkumaan. Huomenna iltapäivällä pitäisi taas sataa, joten jos emme ole täällä aamulla, emme ole vaeltamassa huomenna.

Kello on 23, muut on nukkuneet jo tunnin tai enemmän ja autossa on sopivan viileä. Aika sammuttaa tuulettimet ja siirtyä itsekin sänkyyn, makuupussin alle.

Thursday, 2025-07-24

Ajoaika: 7 h 21 min
Keskikulutus: 11.3 l / 100km
Kokonaiskilometrit: (618 km) 5705 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 2

Yksi kesän tavoitteista oli Punin tislaamolla käyminen. Olimme käyneet tislaamolla 2017. Suureksi yllätykseksini blogista ei löydy merkintää siitä ainakaan Googlella hakemalla. Karttamerkinnät löytyy, leirintäaluekin löytyy ja kotoa tietenkin löytyy maistelusettiä. Tuleva viikonloppu on kesä viimeinen seikkailuviikonloppu, joten kysymys tuli onko se reissu Puniin ja jotain sillä alueella vai jotain muuta? Viime viikonloppuna tutkiskelin ja ihmettelin, Puniin ajaa vähän alta neljä tuntia, se on pitkä matka vetää perheen kanssa, sitten tasting/kierros niin että Krista ja Veikko olisi jossain muualla … se ei olisi rentoa. Mitä jos menisin yksin? Viikolla?

Sain varattua minulle sopivaan hetkeen, keskiviikko iltapäivään tastingin. Suunnitelma oli yksinkertainen. Ajan tiistai-iltana Punin parkkipaikalle, yövyn siinä, teen työpäivän siinä ja sitten 14:45 menen kierrokselle ja tastingiin, joka kestää tunnin. Tasting on 2 ravintola-annosta, eli 4x2cl, joten olen ajokunnossa 2 tunnin kuluttua => klo 18 viimeistään voin lähteä voin lähteä ajamaan takaisinpäin ja olisin ennen nukkumaanmeno aikaa takaisin kesätalolla.

Ja tämän tein! Oli riemu tehdä töitä auton takaosasta. Mukanani oli kesän työpöytäni, eli retkipyötämme, lisänäyttö ja hiiri työläppärin lisäksi. Vedin normaalin työpäivän, useita tunteja teams palavereita, suunnittelua ja vähän muiden ongelmien ratkaisua. Ainut ero normaaliin työpäivään oli taustani, mikä oli tällä kertaa auton takaovet :D. Aurinkopaneeli toimitti virheettä. Työpäivän päätteeksi, akun jännite oli 12.7V, eli ~90%. Hitsi, että se tekemäni sähköjärjestelmä toimii hyvin 😀

14:30 astuin sisään tislamoon ja kohtasin heti oppaani. Esittäytymiset, opas kertoo että asetan aikamoiset paineet hänen esitykselleen, toivottavasti se on ajamisen arvoinen. Puni on Italian ensimmäinen viskitislaamo, se on perheyritys. Perustaja on perheen isä, jonka viskiharrastus kehittyi niin pitkälle, että hän mietti pienen oman tislaamon tekemistä. Kun selvisi, että se olisi Italian ensimmäinen, perhe päätti että tehdään se kunnolla ja näin syntyi nykyinen Puni. He tekevät tuotantoa vain talvisin, sillä he eivät lämpökontrolloi vierteen käymistä, kesällä hiiva kuolisi lämpöön.

Tunnin kierros venyi kahden ja puolen tunnin mittaiseksi, missä puhuimme lainsäädännöstä, viskin valmistuksesta, säästä, ilmastosta, viskeistä, tislaamoista, tullimiehistä ja sen sellaisesta. Neljän viskin maistelu muuttui kuuden viskin maisteluksi, kun kummallakin oli kerrottavana tarinoita savulla mallastuksesta. Punilla on nyt kaksi Arte -sarjan viskiä olemassa. Kumpikin on limited edition viskejä. Arte 5 on se mitä haettiin, savukokeilu. Ensimmäinne savumallas viski, joka vielä kypsennettiin Ardbergin vanhoissa tynnyreissä. Savu maistuu ja tuntuu, erittäin kiva viski. Arte 4 on se mielenkiintoisempi tarina, ja mielestäni maku. Arte 4 on ensimmäinen normaali/savuton tuotanto erä savumaltaan jälkeen. Savumaltaista tulee tietää, että se savu ja rasvat jää kiinni tuotantolinjaan, eikä sitä saa helpolla pois. Tämä ei ollut tiedossa Punilla. Niinpä ensimmäinen normaali ajo olikin yllättäen savuinen pohja. Tämän yllättävän tisleen kanssa tehtiin toinen kokeilu ja se laitettiin kypsymään vanhoihin Merlot tynnyreihin. Lopputulos on loistava, kerrassaan loistava. Puni Arte 4 on 5. pullo, jonka lisään pysyvään kokoelmaani. Sen tarina on hauska ja maku mahtava.

Hipsin ulos tislaamosta ostosteni kera lähempänä viittä. Annosmäärä ei ollutkaan 2, vaan lähempänä neljää. Yksi maistetuista asioista oli puhdas tisle, vuodelta 2022, volttien ollessa 73%. Kulutin aikaa tutkimalla läheistä pientä linnakaupunkia, söin pitsaa ja menetin vesipulloni. Se roikkui lonkalla ja autolla hokasin, että sitä ei enää ole lonkalla. Koska kylä (KAUPUNKI! Kaupunkilaiset vaativat, että sitä kutsutaan kaupungiksi, ei kyläksi) oli hyvin pieni kävelin kaikki kävelemäni reitit painottaen nurmikkoalueita, mutta en löytänyt vesipulloani enää. Harmittava menetys, pitää hankkia uusi.

Vähän jälkeen seitsemän olin laskujeni mukaan varmasti ajokunnossa, joten aloitin ajomatkan takaisin. Sooloajelu vuorien keskellä oli sekä mennessä että tullessa upeaa. Maisevat oli mahtavia, tiet mutkittelevia, kuskilla oli ajettavaa. Vain reissun alku ja reissun loppu 80 kilometriä oli moottoritiellä 130 posottamista. Reissusta jäi hyvin lämpimät muistot ja olen hyvin tyytyväinen, että tein sen. Ensi vuonna uudestaan, tällä kertaa ehkä perhe mukaan.

Sunday, 2025-07-20

Ajoaika: ?
Keskikulutus: l / 100km
Kokonaiskilometrit: 5087 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 1

Sunnuntai otettiin lunkisti. Yö ei mennyt yhtä hyvin kuin edellinen, kaupungin tasalla matkailuautoille tarkoitetussa parkissa oli lämpimämpää kuin vuorilla. Keskiyöllä herätessäni oli pakko laittaa takatilan tuulettimet päälle, jonka jälkeen yö oli nukuttavissa. Aamulla autossa oli taas suomalaisen viileää.

Otimme rennon aamun autolla. Veikon suunnattomaksi pettymykseksi paljastui, että meillä ei ole karkkia hänen ohjelmahetkeensä. Onneksi tilanne saatiin ratkottua äidin kanssa aamukävelyllä panetteriaan. Sieltä saatiin tuoreen leivän lisäksi pari suklaata mukaan, joiden kanssa oli hyvä katsoa ohjelmaa.

Päivän ohjelmassa oli puolentoista tunnin vaellus. Kylä on täynnä eri vaellusreittejä, niin jalan kuin pyörillä ja pääsimmekin todistamaan noin 40 pyöräilijän lähdön samalta parkkipaikalta suurin piirtein samoihin aikoihin kuin me lähdimme vaeltamaan. Vaeltaessa leikimme uutta leikkiä: “Arvaa mitä eläintä ajattelen!” – italiaksi tietenkin. Ekana menevä miettii eläimen ja muut arvaavat sitä, oikein arvannut menee vetämään vaellusletkaa ja homma toistuu. Tämä oli pienen miehen idea ja vanhemmat olivat kerrassaan haltioissaan. Eläimiä tuli kerrattua varmuudella puolituntia, mahdollisesti enemmänkin. Vaellusreitin varrella kylteistä tuli opittua uusia, orso (karhu), lupo (susi) ja scoiattolo (orava) sekä puiston nimikkoeläin cerva (peura). Tällä tapaa tätä kieltä opitaan?

Olimme autolla takaisin klo 11. Pyötä sekä tuolit ulos parkkipaikalle ja sitten lounastamaan. Lounas oli kovin virkistävä ja päiväkin oli vain kohtuullisen kuuma. Siitä köröttötely kesätalolle, auton purku. Jokainen hoitaa oman osuutensa, Veikon kanssa pitää aina sama keskustelu, hän saa valita purkaa omat kamansa tai koko auton. Isä mielellään purkaa Veikon kamat, jos Veikko vastaavast purkaa isän puolesta auton. Tähän saakka, joka kerta herra on päätynyt purkamaan omat kamansa.

Miehet huomasivat merkittävän puutteen: Poppreita ei ole! Koska Krista oli venyttelemässä, teimme päätökset omavaltaisesti. Veikko pyörän päälle ja minä juoksemaan rinnalle, äkkiä COOPpiin. Valitettavasti kauppa oli kiinni, mutta Veikko sai idean, että käydään valtatiekaupassa! Pyörällä sinne ja takaisin menisi tunti, mutta autolla pääsisi nopeasti. Sitten meiltä puuttuu pestoa pastaan ja vaikka mitä, joten mikäs ettei! Niinpä miespari kävi äkkiseltään CONADissa viereisessä kaupungissa ostamassa poppareita ja muuta ruokaa. Päivällisen jälkeen popparivati kädessä hypättiin sängylle katsomaan piirrettyjä.

Päivä on rennosti pulkassa, ensimmäinen perheen jäsen on sammahtanut sänkyyn siinä kahdeksan jälkeen ja toinen menee ihan kohta perässä. Sinnittelee ysiin saakka. Nyt vaellusta viikonloppu täynnä, kuten aikaan ennen Veikkoa. Tätä lisää, lisää vuoria ja viileitä öitä.

Saturday, 2025-07-19

Ajoaika: ??
Keskikulutus: ? l / 100km
Kokonaiskilometrit: ??
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Heräsimme virkeinä. Yö oli optimaalisen lämpöinen. Ekan kerran, sitten tulomatkan nukuimme makuupussit peittoina. Aamulla fiilistelin, että vois olla vähän viileä makuupussin ulkopuolella ja pistin lämppärin päälle. Se oli pyörimässä ehkä vartin kun totesin, että ei tarvi.

Otimme rennon aamun autolla ja ihmettelimme kuinka parkkipaikka oli yön aikana täyttynyt matkailuautoista. Laskin 5 itserakennettua, tehdasvalmisteisia oli … paljon. Me olimme ainoat joilla oli aurinkopaneelikatolla. Sähkö on sen vuoksi riittänyt rajattomasti. 120 Ah ja 150W aurinkopaneeli riittää viikonloppureissaamiseen etelän auringossa. Alimmillaan olen nähnyt jännitteen olevan 12.4 V. 12.0 V ollen 50% akkua jäljellä / käytetty ja 12.8V täydet, 11.8V oli se alaraja, jonka alle ei kannata mennä.

Tämä päivä on ollut allekirjoittaneella silkkaa nautintoa. Kaikki toimii autossa, yöunet oli loistavat, vaellusta vuorilla, toisessa maassa käyminen, päiväunet autossa, ilman että hikoilee , lisää urheilua. Tiimi toimii, kaikki auttaa, Veikkokin. Kaikki on vaan rajattoman hyvin. Toki, kun virta vähenee ja nälkä kasvaa tulee pientä sanomista, mutta se osa on elämää.

Aamulla vaelsimme ylös vuorta kiertämään järvi. Veikko kikkaili oikein kunnolla, kiipeili kaiteita pitkin, kiipeili kiville, kukkuloille, juoksi ja meni. Hän on halusi useassa kohtaa pienen kuvaussession. Ne tunnistaa siitä, että herra on kuvattu useamman kerran samassa paikassa, eri asennoissa ja mahdollisesti näyttämässä kieltä tai hampaita tai sekä että. Isän haluamat poseerauskuvat eivät käyneet. Vaellus eteni hitaasti, toisaalta ehkä enemmän oikea oppisesti. Luonnosta nautittiin, kiville kiivettiin, järvessä seistiin, sorsia ihmeteltiin, kaloja pongattiin. Näin siihen saakka kunnes vanhimmat alkoi olla hyvin nälissään, sitten alkoi rivakampi liikkuminen – hyvässä hengessä.

Meidän tullessa alas vuorelta alkoi hahmottua kuinka iso juttu se musiikkifestari oikein on. Ihmisiä tuli tasaisena virtana vastaan koko alasmenon ajan. Parkkipaikasta jäi ottamatta kuva. Vasta blogia kirjoittaessani tajusin sen. Parkkipaikka oli aivan täynnä, se tyhjä keskialue – täynnä autoja. Hetken epäilimme, että meidät on pussitettu ja suunnitelmat muuttuvat, osallistummekin musiikkifestareihin. Onneksi siellä oli riittävästi tilaa, että vain vähän vekslaamalla sai auton pois. Lounastimme siellä ennen kuin lähdimme matkaan. Jälleen kerran tiimi toimi, jokainen teki osansa ja olimme loistavassa energiassa nopeasti liikkeellä.

Itävallassa oli edessä ensimmäinen vuoren kiipeäminen serpentiinitietä pitkin ylös. Tämä oli miellyttävä kokemus kuskille, autoa sai kepittää kunnolla ja ajaa piti. Kolmosvaihde oli isoin millä käytiin ja siellä viivyttiin ehkä minuutti tai kaksi. Pääosa ajasta mentiin kakkosella ja aina hidastaessa oli pakko tiputtaa ykköselle ja vääntää taas vauhtia. 12% nousua 9 kilometrin verran, jonnekin 1300 metriin ainakin. Siinä missä kuskilla oli kivaa, pelkääjänpenkki pääsi lunastamaan nimeään. Siellä luotto kuskiin oli kova, mutta tie oli kapea, vieressä iso pudotus ja tie, sekä vastaantulijat jännitti kovasti. Ylhäällä pääsi iso helpotuksen huokaus.

Sitten oli Itävallan pääohjelma, päivätorkut. EI! Päivätorkkujen jälkeen oli varsinainen ohjelma, kiipeilypuisto. Tämä oli eka kerta kun Veikko oli kiipeilypuistossa, nyt varren mitta riitti. Täällä alkuopastus oli hyvin köykäinen: teillä on näitä sinisiä klippejä kaksi. Aina pitää olla yksi kiinni ja vain Veikon klipeillä käytiin läpi miten klippejä avataan ja siirretään. Irti maasta -puistossa on merkittävästi syvempi koulutus. Tämä ei meitä haitannut, minä olen näissä käynyt muutaman kerran, joten osasin neuvoa tiimiä. Menimme kolmestaan ensimmäisen sinisen radan ja sitten isä päästettiin irti. Siniset 1-4 oli helpot, punaiset 1-5 oli haastavat ja niiden päälle yksi musta rata. Näiden perusratojen lisäksi oli köysiliukurata, jossa oli 3 eri perusrataa, sekä yksi musta ja yksi extreme. Veikko ja Krista työsti sinisiä, minä punaisia. Veikko läpäisi radat 1 ja 2 hyvin, kolmosen me menimme taas kolmestaan. Siellä pienen herran keskittyminen alkoi herpaantumaan. Kolmannen radan jälkeen Veikko vaihto leikkipaikalle, Krista lähti siniselle nelosradalle ja minä vaihdoin punaisista köysiliukuradoille. Menin 1-3 läpi, treenasin alustalle tulemista, korjasin valjaita kunnes sain homman sujuvaksi ja sitten siirryin mustaan. Mustalle radalle pääsi vain jos pystyi kiipeämäään starttialustalle, joka oli kahdessa metrissä, pelkän köyden avulla. Helppoa kuin heinänteko. Rata oli kiva, todella kiva. Sitten oli aika testata extreme köysirata. Ensin piti päästä köysitikkaita pitkin neljään tai viiteen metriin. Juuri kun kiinnitin itseni, tuli radan valvojista toinen sanomaan, että paikka menee kiinni 10 minuutin kuluttua.
Minä: voinko vetää tämän radan läpi?
Valvoja 1: Voit, jos olet nopea.
Minä: Luulen olevani nopea!
Valvoja 1 meni puhumaan jotain valvojan 2 kanssa saksaksi. Kiivetessäni ylös köysitikkaita, kuuluu
Valvoja 2: Koska meet tota rataa, saat tehdä sen loppuun!
Tiukin osuus oli heittämällä se köysitikas. Haastetta toi niiden kiinnitysklippien siirtäminen parin askeleen välein, silloin piti roikkua yhdellä kädellä tikkaissa. Extreme rata oli vain korkeammalla menemistä ja neljän siirtymän jälkeen se liittyi mustaan rataan. Adrenaliinia tuottava rata täytyy sanoa, ja pieni mies oli haltioissan, hän pysäytti ihmisiä, jotka oli tulossa ulos alueelta ja sanoi “Guarda, guarda! Mio papaa! Mio papaa!” ja osoitteli taivaisiin 🙂

Autolla hyvä osa miehistöstä oli katki päivän suorituksesta, minä olin ihan tulessa. Tämä oli ehkä reissun paras päivä ikinä. Päivällisen jälkeen ajoimme takaisin Italiaan. Tein yhden ajovirheen ja koska ajoimme vuoristossa, tämä tarkoitti 30 minuuttia lisää ajoa, sillä korjaavaan käännökseen kesti päästä 15 minuuttia. Illalla olemme parkissa taas samassa kaupungissa kuin mistä lähdimme aamulla, eli Tarvisiossa. Tällä kertaa jäimme alas kaupunkiin matkailuautoparkkipaikalle. Kenttä suihku Veikolle ja minulle, iltatoimet ja vanhemmat rauhoittumaa. Veikko lakkasi häsäämästä jo klo 21:30 tjsp. Minä testasin teoriaani, että takaluukussa voi olla omassa rauhassa, istua tuolissa ja vain olla. Olin täysin oikessa. Veikon häsäämistä ei täällä huomannut ja täällä pystyy istumaan tuolissa oikein mukavasti, jalat lepää pöntöllä ja lämpötila on mukava.

Kello on kymmenen ja on aika mennä nukkumaan. Huomenna vaelletaan lisää ennen kuin palataan kesätalolle. Toivottavasti tämäkin yö on hyvin lataava, ainakin lämpötila on lupaava. Auto voidaan siis jakaa kolmeen osaan: ajotila, asuintila ja takaluukku. Ajotilan ja asuintilan erottaa musta tukeva verho, se ei tosin riitä peittämään Veikon häsäyksestä aiheutuvia ääniä 🙂

Friday, 2025-07-18

Ajoaika: ??
Keskikulutus:?? l / 100km
Kokonaiskilometrit: 4809 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Kelit ovat olleet kohtuullisia tämän viikon. Sitä mitä tavoittelimme sillä, että jäämme Pohjoisitaliaan. Lämpötila pyörii siinä 30 asteen ympärillä, eikä ole liian paha. Öisin ei ole tuskaista nukkua ja shortseilla mennään koko ajan.

Tässä kelissä Veikon noutokin on helposti tehtävissä. Olen tasaiseen tahtiin lykännyt noutoa ja nyt se on jo pikkasen jälkeen neljän. Syy on pienen herran pyynnöissä. Ensin aikaisempi nouto pilasi leffahetken ja neljän aikaan saadaan välipalaa, mehujäätä tai leivosta. Jos nouto tulee ennen tätä hetkeä, jää iltapäivän herkut saamatta, eikä sellainen peli vetele.

Herran kielitaito on ylittänyt jonkinlaisen kriittisen pisteen. Nyt, kun hän leikkii itsekseen leegoilla, hän toisina päivinä puhuu pelkkää italiaa itsekseen ja toisina päivinä suomea. Kesäleiriltä noutaessani hän on muun ryhmän kanssa täydessä tohinassa ja puhuu italiaa heille, toisina päivinä myös minulle kun noudan hänet. Olen rajattoman tyytyväinen siihen, että pieni herra sai kielen haltuun ja käyttää sitä, jopa välillä kun ei tarvitsisi.

Tiistaina kävimme Bordenonessa seikkailemassa ja tiputtamassa minun kellon korjattavaksi. LANeilla säkkiä hakatessa kellonhinan kiinnitystappi antautui ja lauantaista saakka on menty ilman kelloa. Tämä operaatio Suomessa olisi tehty odottessa, täällä se kestää päivän. Samalla kun kerran olimme Pordenonessa ja kaikki hereillä, tutkimme hieman aluetta. Löysin gluteenittoman leipomon! Sinne matka ja siellä herrat nauttivat kolme gluteenitonta leivosta keskenään jakaen. Veikko alkoi puhumaan viereiseen pöytään italiaa ja kävi läpi mm. autonsa. Keskustelussa tuli vaihe, jossa toinen osapuoli kysyi jotain mitä tunnistin tutuksi kysymykseksi, mutta en saanut päähän mitä kysyttiin. Veikko otti kopin ja vastasi “Finlandese” – aivan! Hän kysyi mistä me ollaan kotoisin. Sitten käytiin pientä keskustelua mistä he ovat – Sisiliasta ja jotain muuta. Kävi kuin Kristan kanssa käy, minä jäin ulkopuoliseksi sillä en ymmärtänyt keskustelua ja näin pienen herran kielitaito on ohittanut minun puolivillaiset yritykset. 2 kesää päiväkodissa ilman vaihtoehtoja italian kielen puhumisen suhteen on tehnyt tehtävänsä.

Arjen puolella pääsin taas starttaamaan Chalistenics harjoittelun ja voi vitsit että olen aloittelija siellä. Perjantain lihaksia särki kuten pitääkin. Tästä taas ponnistellaan kuntoilemaan. Veikko taasen keksi idean alkaa soittelemaan ihmisille videopuheluita peräkärryssä istuessaan. Niinpä pari päivää olemme soitelleet eri henkilöille ja Veikko on pitänyt eri mittaisia videopuheluita eri henkilöiden kanssa. Pappa sai oikein perinpohjaisen esittelyn Pordenonesta ja reitistä jota pitkin ajamme kaupungin läpi.

Meidän lämpötilanhallinta temppuihin kuuluu myös järkevä viikonloppuseikkailusuunnittelu. Tässä vaiheessa, kun kelien pitäisi olla hyvin lämpimimiä me suuntaamme vuorille. Tämä viikonloppu on vaeltamista ja Itävallassa käymistä. Yövymme aina Italian puolella, sillä täällä saa leiriytyä minne vaan, Itävallassa ei. Reissuviihdykkeinä, uutena alueraivauksena, Veikolle tuli muovailuvahaa. Herra taiteili Hevisauruksia kuunnellen asioita, kunnes nukahti vaha kädessä tuoliinsa.

Auton pakkaus toimi nyt tiimityönä ja sitä myöten tapahtui ennätysvauhtia. Puolitoista tuntia, pitäen sisällään uima-altaassa virkistäytymisen ja suihkun. Ajaessamme nukkumapaikalle, näimme festarimainoksia. Ne aina osoittivat sinne minne menimme, pelottavasti joka risteysessä. Lopulta yli kolmen kilometrin päässä paikasta minne menemme näimme festariparkkipaikka merkin ja totesimme, että se ei ole siellä minne me olemme menossa – ei kukaan kävele kolmea kilometriä vuorta ylös… Nukkumapaikka on eri kuin suunniteltu, sillä suunnitella nukkumapaikalla on musiikkifestarit, alkaen tänään. Kello on kymmenen ja lämpötila on alta 20 astetta. Näin ei ole käynyt sitten kesän alun. Lämppärillekin on löyty virrat sisään ja testiajo on tehty. Se starttaa sikäli yöllä täytyy laittaa lämmitys päälle. Nyt on aika sammuttaa kaikki tuulettimet ja siirtyä muiden viereen nukkumaan.

Monday, 2025-07-14

Ajoaika: ??
Keskikulutus: l / 100km
Kokonaiskilometrit: 4094 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 2 (nyt maanantaina 0)

Viime viikko on ollut viilä, sateinen ja myrskyinen. Veikon vaatetus kesäleirille on ollut vaihteleva, toisina päivinä uikkarit alle, pitkät päälle, toisina päivinä shortsit + t-paita eikä uikkareita alle. Iltapäivällä aina shortsit + t-paita päällä.

Kristan pyörästä irtosi korin tukiruuvi näillä kivikaduilla joten vetäsin sen nippusiteellä kiinni sen verta, että pyörä kestää sopivaan liikkeeseen saakka. Lähdin tunnin etuajassa Veikon noutoreissulle ja poimin matkan varrelta liikkeestä tarvittavat osat ja suoritin kenttäkorjauksen jakoavaimen kanssa liikkeen edessä.

Kaikilla hienoilla ideoilla pitää olla koodinimi. Niinpä torstaina alkoi operazione settantanove rc due.

Tämä viikonloppu oli liki kuukauden mittaisen järjestelyn seurausta. Mirja saapui kesätalolle keskiviikkona ja minä lähdin blogaamatta Suomeen yllättämään MökkiLAN -sakin. Sisäpiirin mies Jarno oli auttamassa järjestelyissä. Reissureitti kulkuneuvoineen oli

pyörällä Roveredo in Piano – Pordenone ~30min
junalla Pordenone – Venetsiä ~1h
bussilla Venetsia – Venetsian lentokenttä ~ 30 min
lentokoneella Venetsia – Helsinki ~ 3h
bussilla Helsinki – Turku ~ 2h
autolla Turku – Lieto ~ 30 min

Sähköskootilla Turku – Turun juna-asema ~ 5 min
junalla ratabussilla Turku – Helsinki ~ 2h
paikallisjuna Helsinki – Helsinki-vantaa ~30min
lentokoneella Helsinki – Venetsia ~3 h
bussilla Venetsian lentokenttä – Venetsia ~30 min
junalla Venetsia – Pordenone ~1h
pyörällä Pordenone – Roveredo in Piano ~ 30 min.

Kokonaisuudessaan siirtymään kesätalolta Liedon majoitukseen kului 12 tuntia. Perillä oltiin kahden ja kolmen välillä yöllä. Sama määrä aikaa kului paluumatkaan. Perillä kesätalolla oltiin neljän ja viiden välillä iltapäivällä.

Lähdin reissuun ultrakevyellä pakkauksella. Olen vuosia matkannut pelkillä käsimatkatavaroilla, mutta nyt vedin sen uuteen ulottuvuuteen, menin pelkällä läppärilaukulla, koska kotomassa voin lainata kaiken mitä puuttuu. Oli todella kiva tehdä siirtymiä, kun kannettavana oli vain olkalaukku. Strategiaani kuului myös juomavesien ostaminen, mikäli tulee jano. Niinpä Pordenonessa, pyöräsiirtymän jälkeen, oltiin hampaita kiristelemässä sen hetken edessä, että nyt pitää maksaa siitä, että saa vettä. Juomaautomaatti oli valitsemani myrkky. Juoma-automaatit näyttivät epäluotettavilta, elämää nähneiltä laitteilta. Ensimmäiseen ei mennyt raha sisään… Seuraavassa oli juomia repsallaan, luukkuja repsallaan, mutta vettä tarvittiin. Riskeerasin vitosen, seteli sisään. Juoma maksaa 1,20. Numero 59 aqua frizante, eli kuplivaa juomaa. Luukkuun tippui vesipullo ja vaihtorahalaatikkoon alkoi kilisemään kolikoita. Vaihtorahoja sain takaisin 5 euroa. Eli itallalainen, epäluotettavan näköinen, ruoka-automaatti “Self Service Bar” muutti mun 5 euron setelin 5 euroksi kolikkoina ja antoi minulle vesipullon, suotta epäilin laitteen toimivuutta!

LAN sakin yllättäminen onnistui täydellisesti ja LAN-legenda saatiin luotua. Kukaan ei tule muistamaan minun tulemista, mutta sen miten täydellisesti sitä ei huomattu yhden hegen toimesta tullaan muistamaan.

Paluumatkalla ehdin istumaan pari tuntia Venetsiassa ja nauttimaan kunnon pitsan.

Täällä Italiassa käytiin tutustumassa lähikaupunkeihin ja rantaan sillä välin kun olin poissa. Nyt, keskiviikkona, nukuttuani kaksi yötä yli 10 tuntia alan olemaan taas hyvässä iskussa ja blogaaminen voi jatkua.

Sunday, 2025-07-06

Ajoaika: 1h 15 min
Keskikulutus: 12.6 l / 100km
Kokonaiskilometrit: 4094 km
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0

Valvoin poikkeuksellisen myöhään. Kuuntelin vanhoja kappaleita, ihastelin kuuta ja pisteitä taivaalla. Moniko niistä on tähti, mene ja tiedä. Menin nukkumaan vasta keskiyön paikkeilla, enkä kohtuullisesta lämpötilasta  huolimatta saanut nukuttua yöllä hyvin.

Aamulla kuudelta jakaannuimme erilleen. Veikko etupenkille katsomaan ohjelmia, minä ulos tekemään ruokaa ja Krista lepäämään sängyssä. Krista torkkui, minä yritin koodata ja Veikko häsäsi kaikenlaista. Hän kävi puhumassa vähän italiaa naapureille, polkipyörällä toiselle autolle ja tuli takaisin, lätki kanssani palloa 5 minuuttia… kymmenen aikaan kaikki oli hereillä ja ruokapöydän ympärillä. Ruokaa seurueelle nassuun ja pohdintaa laitetaanko reissu pakettiin vai lähdetäänkö vielä rannalle. Pienen herran kanssa sovittiin diili, jos hän vetää päivätorkut, hän pääsee rannalle ja kas kummaa, herra veti kesän ensimmäiset iltapäivätorkut ollessaan paikallaan. Tähän saakka se on tapahtunut vain jos olemme sattuneet olemaan liikkeellä. Nautimme hetkestä kahdestaan pöydän äärellä.

Iltapäivällä jakaannuimme kahtia. Minulle tuli koodausaikaa, kun Veikko ja Krista lähti rannalle. Aika kului leppoisasti ja jossain kohtaa kuulin suomenkieltä auton ulkopuolelta. Onko perhe jo takaisin? Ei! Leirintäalueelle oli saapunut toinen suomalainen perhe. He olivat saapuneet isolla matkailuautolla, toinen suomalainen reissusakki. En ryhtynyt vaihtamaan kuulumisia, eikä Kristakaan juuri ennen poistumista.

Kesätalolla ehdimme tyhjentää auton juuri ennen kunnon myrskyä. Ulkona salamoi, sataa kaatamalla ja on myrskyisää. Sisällä on kuivaa ja kivan lämmintä, vain 25-26 astetta… ilppari taas yön päällä…