Ajoaika: 40 min Keskikulutus: 12.8 l / 100km Kokonaiskilometrit: 7535 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 17
Vielä kerran herääminen autolla. Yö oli lämmin, nukuimme hyvin kevyellä vaatetuksella ja pojat ilman peittoa aamutunneille saakka. Vasta silloin tarvi lakanapeiton.
Päivä on valmistautumista laivaan. Reissaajat kaipaavat kuuden päivän autoasumisen jälkeen omaa rauhaa. Jopa supersosiaalinen Veikko sanoo halauvansa omaa aikaa ja istuu kirjojen kanssa nurmikolla etäällä muista. Minä kävin kahvilassa, Krista teki töitä. Siirsimme auton, niin että sen perä oli aurinkoon ja paneeli alkoi toimittamaan sähköä. Kaikki asiat ladattiin, mukaanlukien hupiakku. Klo 23 yöllä satamassa jännite on 12.7. Sillä pitäisi pysyä puolitoista vuorokautta jääkaappi kylmänä ja jäädä vielä hyvä marginaali.
Päivän ohjelma oli leikkimistä puistossa, omassa rauhassa olemista, kahvilla käyntiä Lübeckin keskustassa, suihku maauimalassa ja siirtyminen satamaan odottamaan.
Kahvireissu pääsimme näkemään Kristan pyörien eron. Paluumatkalla Veikko oli kiinni FollowMessä minu pyörässä ja Krista veti letkaa. Annoin ohjeen vanhasta tottumuksesta “mee sellaista reipasta vauhtia”. Tällä kertaa en pysynyt perässä. Minun statit: kokonaisaika 22 minuuttia, keskinopeus 20.0 km/h, keskisyke 133. Maksimizonessa 154-170 bpm olin 8 minuuttia 10 sekunttia. Painoin täysillä, hikoilin hurjasti, mutta vauhtianen saanut. Krista melkein hengästyi. Edellisellä pyörällä tämä olisi ollut Kristalta hitonmoinen suoritus, nyt ei tullut edes kuuma.
Nyt on aika ajaa auto laivaan ja antaa muiden tehdä meidän viimeinen iso siirtymä. Sunnuntaina Suomessa, kotona Turussa valmiina arkeen ja odottamassa ensikesän seikkailuja
Ajoaika: 0 Keskikulutus: N/A l / 100km Kokonaiskilometrit: 7307 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 16
Saavuttuamme Pohjoissaksaan meillä on käsissämme 4 päivää ennen laivaan nousua. Nämä päivät jaoimme kahtia, ensimmäiset kaksi päivää olimme Rostokissa ja loput kaksi päivää olemme Lübeckissä. Kristan pyörän runko antoi periksi lopullisesti reissumme toiseksi viimeisellä viikolla. Takarenkaan akselin kiristykset oli niin rikki, että jos pyörällä jarrutti takapää irtosi kiristyksistä ja alkoi hissukseen työstämään itseään irti. Tästä syystä viimeisen viikon verran hain Veikon autolla.
Taistelusuunnitelma oli yksinkertainen. Rostokissa tehdään tutkimustyötä, testataan ja ihmetellään minkälaisia pyöriä olisi tarjolla. Edellinen kesti 19 vuotta, seuraavan pitäisi kestää enemmän. Rääkkinä pyörällä on armoton päivittäinen 10-40 kilometriä pitkä hyötypyöräily. Satoi lunta, vettä, sekä että tai paistoi sillä mennään välillä kärryä perässä vetäen.
Rostokissa käytiin parissa pyöräliikkeessä, ihmeteltiin saatavilla olevia pyöriä. Liikkeiden välissä etsittiin mitä on saatavilla Suomessa. Tilanne ei näyttänyt hyvältä kun Rostokin liikkeet oli käyty läpi. Keskiviikkona siirryimme Lübekiin. Täällä oli käsillä vielä kaksi pyöräliikettä. Viimeisestä liikkestä löytyikin yllättäen 4 kandidaattia, joista lopulta saatiin valittua yksi. Vanha pyörä jäi tänne, uusi pakattiin kyytiin. Liikkeiden palvelutaso vaihteli rajusti. Yhdessä oli jopa piirrettyjä lapsille katsottavaksi. Tässä viimeisessä liikkeessä oli tarjolla kiireetöntä henkilökohtaista palvelua. Meillä taisi mennä 45 minuuttia tai runsaasti enemmän siihen, että saatiin asiakaspalvelija. Kaikenkaikkiaan ostokokemus kesti liki kolme tuntia. Hän oli hyvin mukavan, erittäin asiantunteva ja tasaisen rauhallinen ja kiirehtimätön. Ostokokemuksen jälkeen koko miehistö oli aikalailla kuitti. Miehistö tarvitsi nyt suihkun ja teknisellä puolella ongelmia oli pari kappaletta: a) Pöntön kapasiteetti ei riitä perjantai-iltaan saakka b) Juomavesi ei riitä perjantai-iltaan saakka. Ratkaisuksi kaikkiin ongelmiin päätettiin koittaa Lübeckin ainutta leirintäaluetta, mutta sieltä tuli hylsy. Alue on täysi. Kriisikokouksessa todettiin, että suihku on pakollinen, tekniset ongelmat ei ole vielä tänään kriittisiä. Tehtäväjaoksi sovittiin, Juha huolehtii kaikesta muuta paitsi suihkusta, se on Kristan huoli. Leirintäalue antoi vinkin, missä voisi ehkä tyhjentää & täyttää, joten aloitimme sillä. Vaati vähän selvittämistä, mutta onnistui! Siellä veden tankkaus (100L) maksoi 1 € ja pöntön tyhjennys oli ilmainen. Koska meillä on viime vuodelta tieto hyvästä puskaparkista kaikki asiat on hyvin kunhan päästään suihkuun. Kenttäsuihku on viimeinen kortti Kristalle. Kristan löytämä maauimala oli vielä auki elokuussa ja olimme sisällä runsaat 3 minuuttia ennen kuin lipunmyynti lakkasi. Suihkut olivat lämpimät ja mukavat, allas hyvin kylmä. Niinpä suihkujen jälkeen olimme leikkialueella koko sisäänpääsy rahan (3€+3€+2€) edestä leikkimässä. Paikan sulkeutumisen jälkeen ajoimme tutulle paikalle parkkiin ja totesimme elämän olevan hyvää. Reissukokemus + auton tuunaukset mahdollistaa launtaista perjantaihin autossa asumisen. Tarvitsemme kaksi vessan tyhjennystä ja yhden nestetankkauksen. Majoituskustannukset näinollen siis tälle koko ajalle on … 1+25+15+8 (+8), missä siis suihku on se mistä maksetaan ja siellä kylpylässä siitä maksettiin vähän liikaa turhan pyyhkeiden oston muodossa.
Torstaina ajattelimme turisteroida Lübeckissä. Se, mikä oli ajatuksena viime vuonna. Aamupäivä meni aikuisten omissa toimissa, kukin vuorollaan. Yhdeltä iltapäivällä olimme valmiita hyppäämään pyörien päälle ja matkaamaan kaupunkiin. Kun asiaa ei sen enempää mieti ja lähtee vaan tekemään, niin paljastuu, että pieni mies polkee hyvin 10 kilometriä pyörällä, tallaa kaupungissa aikuisten kanssa usean tunnin, kunhan välillä saa olla olkapäällä ja polkee vielä takaisinkin. Vasta täällä yöparkissa tuli tarkistettua, että pyöräilimme 10 kilometriä suuntaansa. Veikko veti siis yhteensä 20 kilometriä pyörällä, käveli kaupungissa, leikki leikkipuistossa ja oli vielä illalla känkkäilemättä, eli herra ei ollut edes hirvittävän väsynyt. Jonkin verran väsynyt, mikä näkyi kaatuiluna, törmäilynä ja sen sellaisena, mutta ei katki, mikä olisi ollut itkua ja hampaiden kiristystä. Nyt on vanhemmat pykälän ylpeitä pojan kunnosta. 🙂 Illalla autolla kaikkein eniten katki oli allekirjoittanut. Ainut ruoka yhdentoista jälkeen oli kakkukahvit jossain vaiheessa iltapäivää ja autolla nälkä oli kohtuuton. Ähtärissä luettu “pidä parin metrin etäisyys toisiin seuruesiin ja usean metrin etäisyys väsyneisiin perheenisiin” piti kovasti paikkaansa. Vasta kun herra oli ruokittu ja käynyt kenttäsuihkussa oli sivistystä tarjolla. Kenttäsuihku toimi hyvin ja ideani veden lämmittämisestä toimi. Tein litran kiehuvaa vettä, jonka kaadoin ~7 litraan kylmää vettä ja nautin sopivan lämpimästä suihkusta.
Kelit ovat tänä vuonna kohdallaan. Aurinkoa näkyy, pihalla on 20+ astetta lämmintä ja mukavaa. Hiki pukkaa kun kävelee ja kantaa poikaa. Mielenkiintoisesti auton sijainti ja pilvinen taivas aiheuttaa sen, että menetimme 0.1-0.2 volttia akkua torstain aikana. Alkuillasta akku ei ole täysissä kuin Italiassa. Toisaalta tänään latasin läppärin, luurin, kellon, Kristan luurin, 10000 akun sekä langattomat kuulokkeeni, notta paneeli toimittaa sentään jotain. Mennessämme laivaan perjantai yönä, akun täytyy olla täysissä. Sen pitää pitää jääkaappi käynnissä laivareissun verran, koska teemme ruokaostokset täällä. Suomessa mennään suoraan kotiin. Läpystä vaihto kesävuokralaisten kanssa ja purkautuminen taloon. Maanantaina arki jatkuu kuin reissua ei olisi ollutkaan.
Tiimi on hyvässä iskussa yhä, ainut heikkous on yhä lievästi jatkuva vatsavaivani. Mahtava ero viime vuoteen. Huomenna toistetaan tämä päivä ja ajetaan illalla satamaan torkkumaan ja odottamaan laivaan pääsyä. Reissun loppu häämöttää.
Ajoaika: 12h 39min + 3h 49 min Keskikulutus: 11.5 l / 100km Kokonaiskilometrit: 7307 Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 13
Huuuuh! Kaksi kovaa ajopäivää. Tavoitteena oli siirtyä tehokkaati lähelle Travemundea nauttimaan Saksasta ja se saatiin tehtyä.
Veikosta on tullut kova reissaaja. Hän on hyvin yhteistyökykyinen, pyrkii leikkimään meidän kanssa jokaikinen hetki -kuinka lyhyt vain, missä vain, kunhan ollaan edes hetki ajamatta. Ajaessa aika kuluu ottamalla puolentoista tunnin tirsat, katsomalla (kuva)kirjoja, tekemällä tehtäväkirjoja, leikkimällä leluilla ja ihan vaan maisemia katsellen. Suomeen pääsyä odotetaan kovasti.
Sunnuntai alkoi kävelyllä ylös vuorelle. Kävelimme pilvissä sisällä, sen verta korkealla oltiin. Tavoite oli nähdä vesiputous, mutta koska se löytyikin jo parkkipaikalta me kävelimme ylös vuorta tietä pitkin tunnin verran. Luontoreissun jälkeen siirryimme visiitille Slyrssin tislaamoon. Olimme viimeksi siellä 2019. Tuotevalikoima oli laajentunut merkittävästi ja tislaamo oli juuri saanut valmiiksi laajennuksen, joka nelinkertaistaa tuotannon. Maistelu oli ilmaista ja kun jää saatiin rikottua, hyvin, hyvin kattavaa. Jouduin lopettamaan ennen kuin tarjoilu loppui, jotta olisin ajokunnossa järkevään aikaan. Krista ja Veikko tutustuivat tislaamon uuteen ravintolaan maisteluitteni aikana. Krista ajoi meidät syrjemmälle parkkipaikalle kokkailemaan lounaat. Kaupunkiin tutustuminen jäi väliin sateen vuoksi. Hyödynsimme sateen taittamalla etäisyyttä.
Etäisyyttä ei saatu ekana päivänä kovinkaan paljoa tehtyä, sillä matelimme ja seisoimme erinäisissä ruuhkissa liki koko päivän. Valtasimme Carrera-kaistan, sillä 120 km/h oli parhaimmillaankin maksiminopeus. Toinen ajopäivä olikin merkittävästi erilainen nopeuden suhteen – keskinopeus oli yli 110 km/h ja huiput 150km/h pitempiä pätkiä. Auto ei jaksa ylämäissä pitää huippunopeuksia, joten 130-140 km/h oli pääasiallinen ajonopeus.
Kun ajokokemusta ja kykyämme pysyä itsenäisenä vertaa kevääseen näkyy reissaajien kesänmittainen kokemus. 3 päivää ajettuna ja vain vessa tarvitsi tyhjentää, sekin onnistui nopeasti kun oikea paikka löytyi. Vettä, ruokaa, sähköä, vessan kapasiteettia – kaikkea riittää hyvin ja seurueen henki on hyvä. Asuintilan tuulettimet, jotka vetää ilman takatilaan ovat muuttaneet takatilan kuivauskaapiksi. Viime vuonna oli ongelma saada vaatteita kuivattua, nyt ei ole mitään hätään. Tuulettimet päälle ja litimärät vaatteet kuivuu tunneissa. Auton kaikki tuunaukset toimii kuin unelma.
Maanantaina tarvitsimme suihkun. Sunnuntain parkki oli mietitty niin että pääsimme vaivatta kylpylään aamupäivällä. Tämä osoittautui taas mieltä avartavaksi kokemukseksi. Sunnuntai-illan aikana jokin vatsapöpö/ongelma ilmestyi minulle, joka haittasi menoa vahvasti maanantaina. Niinpä täysin vieras kylpyläkulttuuri oli minulle koettelemus, kaiken muun vaivan päälle. Ensimmäinen yllätys oli, että kaikki vesi on suolavettä. Nakuna menevät mummot ja papat eivät olleet yllätys, sillä respa kertoi että nakuna saa mennä. Nuoret eivät nakuilleet, se oli vanhusten juttu. Sitten pyrimme saunaan, niitä täällä on 11 erilaista. Saunassa saimme siellä olevilta ohjeet: saunaan ei saa tulla uikkareilla ja pitää olla peffletti – ok, ok. Tämä on tuttua ja selkeää, mutta meillä on vain meidän pienet reissupyyhkeet. Jos käytämme niitä peffletteinä, on kuivaaminen haastavaa. Ongelma ratkaistiin vuokraamalla pyyhkeet. Ja sitten saunaan! Matkalla saunaosasto läpi, meidät pysäyttää henkilökunnan edustaja. Meiltä puuttuu saunaan oikeuttava rannejutska. Se lisää 15€ per nenä kustannusta. Tässä kohtaa päätimme jättää saunat väliin ja nauttia suolavesialtaista, lopulta suihkuun ja autoon. Aika päästä pohjoiseen. Tällä kertaa ei ollut ruuhkia, etenimme muutamassa tunnissa saman matkan kuin edeltävän päivän mittaisen ajorupeaman aikana ja pääsimme yöpymispaikalle hyvissä ajoin. Tällä kertaa kuski ei nukahtanut pikku matkustajan viereen, heti kun auto pysäytettiin. Vatsavaivat riivaavat sen verta, että ilta meni kirjaa lukiessa sängyssä.
Ajoaika: 6h 38 min Keskikulutus: 10.9 l / 100km Kokonaiskilometrit: 6391 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 11
Kesätalolla alkoi tapahtua heti heräämisen jälkeen. Jumppaa, pyykkiä, aamutoimet, jossain järjesteyksessä Kristan puolesta. Minun puolesta aamiainen, pakkausta, aamutoimet jossain järjestyksessä ja Veikko leikkiä, “ei ole nälkä” ja aamutoimet nimenomaan tuossa järjestyksessä.
Olimme palauttaneet talon niin hyvin kuin osasimme alkuperäiseen kuntoon puoli yhdeksään mennessä. Olimme valmiita lähtemään. Emme kuitenkaan halunneet lähteä ennen kuin kesätalon omistajat herää ja pääsemme sanomaan kunnolla hyvästit. Suunnitelmissa oli mennä italialaiselle aamiaiselle kahvilaan ja palata sitten katsomaan olisiko he heräänneet. Juuri kun ajattelimme toteuttaa suunnitelman, heidän talossa avattiin ikkunat ja ovet. Niinpä pääsimme sanomaan hyvästit ja vaihtamaan viimeiset näkemykset talosta ja tästä kesästä. Lapset halasivat ja olivat tunteellisella puolella, miehet olivat sopivan suomalaisia – etäisyys oli kaikissa olosuhteissa vähintään metri. Naiset halasivat ja suomalainen mieskin jou.. pääsi halaamaan lapsia, jotka olivat yllättävän tunteellisia meidän poistumisesta.
Alunperäinen suunnitelma oli mennä syömään Pordenoneen Kristan valitsemaan ravintolaan, sitten mennä vuorille yöpymään ja huomenna vaeltamaan aamulla, ennen kuin lähdemme Saksaan. Kristan sai perjantaina salilla kuulla, että siellä on kauhea myrsky tänä viikonloppuna – vaeltelu siellä ei ole ehkä paras idea. Tänään sää ennuste näytti rumalta. Ukkosmyrskyä iltapäivästä eteenpäin, huomenna sataa ehkä vähän, ehkä paljon. Minä heitin, että miten ois jos hyödynnettäisiin huono keli ja lähdettäisiin Slyrsin tislaamolle Saksaan? Se on vaan 4h 15 min täältä. Päästäisiin aloittamaan reissu, eikä tarvisi kykkiä myrskyssä autossa yhtä iltapäivää ja iltaa. Idea sai tuulta alleen ja niin suunnitelmaksi muodostui 1) italiainen aamiainen gluteenittomassa pasteriassa 2) Lounas Kristan haluamassa ravintolassa 3) Pikainen siirtymä Saksaan tislaamon lähelle
Sitä luulisi, että kesän loppupuolella Veikko ei enää kaatuilisi ja siksi hänellä ei tule asvaltti-ihottumaa polviiin, mutta näin ei ilmeisesti ole. Tänäänkin herra on kaatunut ainakin kahdesti oikein kunnolla maahan. Hän nousee ylös, pyyhkii pölyt käsistä ja polvesta on maksimissaan hinkkautunut pikkasen kuollutta ihoa irti, ei tule tippaakaan verta. Näen kaksi mahdollisuutta, A) hän on oppinut kaatumisen jalon taidon ja osaa minimoida oikein kaatumalla vammojen vakavuden ja määrän, tai B) hänen ihonsa alkaa olemaan parkkiintunut polvista ja käsistä, eikä mikään pienen kaatumisen aiheuttama kuluma mene enää läpi ihosta.
Lounaan aikaan kaunis päivä otti jyrkän käännön kohti myrskyä. Salamoita ja runsasta sadetta. Idea Saksaan ajosta tuntui entistä paremmalta. Yhdeltä (13) kun lähdetään, niin siinä kuuden (18) aikaan laitetaan auto parkkiin, leikitään ja nukutaan, koska 18-13 = 5h ja siinä on tauolle marginaalia, vaikka menisi vähän pitkäksi niin klo 19 on ihan hyvä aika olla perillä.
Ajettuamme hurjassa kaatosateessa hyvä hetki, aloimme tutkailemaan sadetutkaa. Kauanko tätä jatkuu? 60-70 km/h on aikalailla maksimit ja pitää ajaa vähän luovasti, sillä lammikot on niin massiivisia että “kuski huomaa” kun osutaan veteen, joten niitä piti väistellä muu liikenne huomioiden. Tutka kertoo, että meneemme sateen kanssa samaan suuntaan aina jonkin verran Itävallan puolelle, sitten se etenee eri suuntaan kuin me.
Ajettuamme kaksi tuntia, 4h 15 min ajomatkasta oli enää 4h jäljellä. Massiivinen sade oli ohi ja matelimme ruuhkassa. Tässä kohtaa Google ehdotti reittimuutosta, jonka otimme, sillä tähän saakka saapumisaika oli lykkääntynyt koko ajan. Uuden reitin kanssa se lyheni 10 minuttia. 4 tuntia startista, kolmannen ajotunnin jälkeen otimme taon jossain Itävaltalaisessa kylässä. Pikku kauppareissu ja jaloittelu, 4 tunnin ja vartin ajomatkasta kun on jäljellä enää 3h 59 min . Siellä juomia valitessa miehet huomasi Leegopussin: poliisivene. Maksaa vain vitosen ja se on tosi siisti poliisivene. “Helpommin saa anteeksi kuin luvan” -mantraa miettien miehet lisäsivät leegopussin ostosten sekaan. Kumpikin halusi sen.
Veikko rakensi leegon omin voimin. Ohjeita tarvittiin ohjevihon taitteluun auki ja aloituspaikan löytämiseen. Loppumatkalla noudatettiin pyhää 2 tuntia kerrallaan periaatetta kirjaimellisesti ja kuski jaloittelikin seuraavan kerran puoli kymmenen aikaan Saksassa.
Tiimi on hyvässä hapessa, innokkaana menossa nukkumaan ja osa jo nukkumassa. Ajoaika aliarvoitiin 50% ja saapumisaika 3-4 tunnilla. Tiesimme, että aikataulut muuttuu sen alussa oleen myrskyn aikana. Se oli niin mahtava, että ajonopeus oli pakko laskea ja halu edetä unohtaa. Olimme jo varautuneet yöpymään Itävallassa leirintäalueella, jos se on mihin energia riittää.
Tämä reitti oli paljon hienompi kuin se Googlen ekaksi antama. Kuski pääsi ajamaan kunnolla. Paljon nousuja, paljon spagettitietä edes takas vuorta ylös ja alas. Krista pääsi jännittämään runsaasti Italian puolella. Kuulemma automme on liian iso niille teille. Itävallan puolella teissä oli kaksi kaistaa ja isot levennykset kääntymisten kohdalla, jonka vuoksi siellä ei jännittänyt yhtään. Kuski oli aidosti yllättynyt jännityksestä. Kumpikin puoli oli mukavaa turvallista ajettavaa, toki Italian puolella oli enemmän “ajamista”, kun piti vähän katsoa että mistä kääntyy ja miten kääntyy ja välillä toivoa ettei kukaan tule kauhean lujaa vastaan, koska kääntyminen omalla kaistalla ei vaan ole mahdollista, menee väistämättä vastaantulijoiden puolelta ihan pikkasen.
Shortsit on vaihtunut farkkuihin. Auringonpaiste sateeseen eikä nukkumaanmentäessä olekaan haasteena se että auto on hiostavan kuuma. Nyt ulkolämpötila kymmeneltä illalla on 11-12 astetta ja yöllä se menee alemmas. Lämppärin testikäynnisty on tehty, makuupussit on kaivettu esiin ja kunnon yöuni odottaa 🙂
Toki, siinä on jotain omanlaatuista, kun pääsee katsomaan metästäjän(?) nylkevän peuraa iltakymmeneltä valojen varassa sateessa. Minkä parkkipaikan Krista meille oikein löysi?!
Ajoaika: 31 minuuttia Keskikulutus: 7.2 l / 100km Kokonaiskilometrit: 5988 Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 5
Nukuimme ennätyspitkään, autossa alkoi olemaan elämää vasta seitsemältä aamulla. Veikko pyysi aamupusun ja siirtyi tabletin sekä kuulokkeiden kanssa etupenkille. Peitto, tyyny ja loppukarkit pyydettiin hetken päästä perään. Viimeinen seikkailuviikonlopun aamu, mennään hunningolla, karkkia aamuun kanssa.
Verhon toisella puolella nautittiin rauhallisesta aamiaisesta ja sänkytasossa torkuttiin, minkä pystyttiin. Ennen ysiä, luulisin, autosta tultiin ulos ja lähdettiin kävelemään järveä ympäri sen verta kun jaksaa. Päätavoite oli mennä kävelemään alas järveen/jokeen. Tämä on sellainen järvi, mikä koostuu vuoripuroista ja -joista, joten tähän aikaan vuodesta siellä on paljon alueita missä on täysin kuivaa.
Löntystellessämme huomasimme, että vedentaso on korkeammalla kuin satelliittikuvissa, joten menimme ekaan kahvilaan asiaa pohtimaan. Veikko halusi kirpeää juotavaa ja sai tilaamansa greippimehun – maistamishetkestä on kuva :D. Minä tilasin Ranskasta tutun petit fourin, tietäen saavani neljä pientä leivosta. Samasta kuvasta näkee mitä minä todellisuudessa sain. Leivos oli makein leivos mitä olen hyvin pitkään aikaan syönyt. Americana ei tahtonut riittää sen makeuden taltuttamiseen, greippimehu riitti.
Jatkoimme matkaa ja löysimme lopulta kohdan, josta pääsimme järven/joen pohjalle kävelemään ja vähän kahlaamaan raikkaassa vedessä. Tämä vesi ei ollut lämmintä, ei sitten lähelläkään. Lopulta palasimme takaisin autolle syömään. Syömisen jälkeen keli oli vielä hyvä, eikä meillä ollut kiire, joten istuimme lukemaan ja katsomaan ohjelmia auton varjoon tuoleihimme. Jossain vaiheessa leikittiin, torkuttiin ja sitten alkoikin taivaalle kertyä tummia pilviä, joten aloitimme pakkauksen. Paluumatkalla alkoi ropisemaan vettä – paljoa täydellisempää ajankäyttö emme olisi voineet suunnitella. Talolla auton purku, autot leffa ja blogauksen kautta nukkumaan.
Viimeinen viikonloppu oli rentouttava. Paljon on nähty, paljon jäi näkemättä. Kesä loppuu liian aikaisin. On hieno huomata, että nyt tiimi toimii, viikonloput lataa ja perheenä reissaaminen on melkein yhtä lataavaa kuin kahteen pekkaan mennessä. Enää on edessä yksi työviikko ja yksi reissuviikko autossa asuen.
Ajoaika: 3h 35 min Keskikulutus: 12.3 l / 100km Kokonaiskilometrit: 5959 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 4
Torstaina, noutaessani Veikkoa päiväkodista sadekelissä Kristan pyörällä pyöräillessä, kaaduin eeppisesti. Vauhti oli kohtuullinen ja edessä ollut auto pysähtyi yllätten vähän ennen liikenneympyrää. Tein yllättyneenä äkkijarrutuksen, mutta vain käsijarruilla, koska sellaiset ovat minun pyörässäni olleet 30 vuotta jtsp, mikä tarkoitti sitä että vedin eturenkaan lukkoon, enkä jarruttanut lainkaan takapäällä, missä on jalkajarru. Sadekelissä tämä tarkoitti sitä että eturengas lähti alta ja valuin asvalttia pitkin metrin pari. Ei sattunut, nousin ylös, näytin peukkua takana tulleelle ja katsoin, että pyörä on ajokunnosas. Sortsit oli riekaleina, mikä lupaili vähän huonoa, mutta mihinkään ei sattunut. Kotiin päästyäni tein vähän inventaaria. Housushortsit on rikki, luuri otti isoimman osuman lonkan alueella vastaan. Sen takakannen lasi on rikki, kameralinssien reunat on rosoiset, mutta linssit on OK. Tekolonkan kohdalla on puolen kämmenen kokoinen asvaltti-ihottuma, kyynärpäässä on naarmu ja siinä se. Isoin tappio on hyvä shortsit – luurin saa korjattua, housuja ei. Uutta ihoa kasvattamaan ja seuraavana päivänä taas pyörällä liikkeelle.
Emme lähteneet perjantaina autolla seikkailemaan, sillä osallistuimme illalla Veikon kesäleirin juhliin. Veikkauksemme tapahtumasta pohjautui päiväkodin juhliin ja se osoittautui vääräksi. Siinä missä päiväkodin juhlissa oltiin yhdeksään saakka ja riehuttiin pomppulinnassa, täällä natiivit olivat noin tunnin ja lähtivät menemään. Pari lauluesitystä, safkaa ja vissyvettä, lapset leikkii keskenään hieman ja sitten lähtö. Mekin lähdimme puolentoista tunnin kohdalla ja menimme talolle nukkumaan.
Lauantaina heräsimme sateiseen aamuun. Ajatus oli mennä vuorille vaeltelemaan, mutta sateessa ei oikein nappaa. Heittelimme ideoita, että menisimme jonnekin missä paistaa, mutta homma ei oikein ottanut lähteäkseen. Selvää oli, että talolle ei voida jäädä, muuten päivä ja viikonloppu menee vanuen ja venyen, lorvaillen kohti pettymystä. Niinpä minä viritin suunnitelman. Mennään Venetsiaan pitsalle! Jos matkalla törmätään johonkin mielenkiintoiseen, mennään sinne, jos ei päästä Venetsiaan saakka pitsalle, ei päästä.
Kävimme vähän kaupoilla Pordenonessa, söimme lounaan ja yllättäen jälkiruokaa gluteenittomasta leipomosta. Kuskin päivätorkkujen jälkeen lähdimme Venetsiaan. Parkkeerasimme 5-6 kilometrin päähän Venetsiasta päiväparkkiin, hyppäsimme pyörien päälle ja poljimme sisään kaupunkiin.
Kävelimme kaupungissa koko iltapäivän, esittelimme Veikolle kaupunkia ja muistelimme aikaisempia käyntejä täällä. Veikko oli jokaisen lasikaupan ikkunassa kiinni ja ihmetteli mitä kaikkea lasisia koriste-esineitä oli myytävänä. Kävimme San Marcon aukiolla ja paluumatkalla menimme pitsalle. Pitserian “kujalla/kadulla” Veikko pääsi pelaamaan palloa paikallisen pojan kanssa. Toinen ohjelmanumero oli saman talon koiralle pallon heitto. Tennisapalloa kuskattiin suussa ja jalkapalloa työnnettiin kuonolla. Heitto tai potkaisu ja koira toi pallon takaisin.
Päivän päätteeksi askelmittarissa on ~20 000 askelta ja sen huomaa. Veikko on tepastellut askelista ainakin puolet, ellei enemmän, pelannut jalkapalloa ja hätyyttänyt puluja kuin viimeistä päivää. Matka vuorille vei todella likeltä kesätaloa ja kiusaus pysähtyä sinne suihkuun ja nukkumaan oli iso. Ajoimme silti vuorille nukkumaan. Huomenna iltapäivällä pitäisi taas sataa, joten jos emme ole täällä aamulla, emme ole vaeltamassa huomenna.
Kello on 23, muut on nukkuneet jo tunnin tai enemmän ja autossa on sopivan viileä. Aika sammuttaa tuulettimet ja siirtyä itsekin sänkyyn, makuupussin alle.
Ajoaika: 7 h 21 min Keskikulutus: 11.3 l / 100km Kokonaiskilometrit: (618 km) 5705 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 2
Yksi kesän tavoitteista oli Punin tislaamolla käyminen. Olimme käyneet tislaamolla 2017. Suureksi yllätykseksini blogista ei löydy merkintää siitä ainakaan Googlella hakemalla. Karttamerkinnät löytyy, leirintäaluekin löytyy ja kotoa tietenkin löytyy maistelusettiä. Tuleva viikonloppu on kesä viimeinen seikkailuviikonloppu, joten kysymys tuli onko se reissu Puniin ja jotain sillä alueella vai jotain muuta? Viime viikonloppuna tutkiskelin ja ihmettelin, Puniin ajaa vähän alta neljä tuntia, se on pitkä matka vetää perheen kanssa, sitten tasting/kierros niin että Krista ja Veikko olisi jossain muualla … se ei olisi rentoa. Mitä jos menisin yksin? Viikolla?
Sain varattua minulle sopivaan hetkeen, keskiviikko iltapäivään tastingin. Suunnitelma oli yksinkertainen. Ajan tiistai-iltana Punin parkkipaikalle, yövyn siinä, teen työpäivän siinä ja sitten 14:45 menen kierrokselle ja tastingiin, joka kestää tunnin. Tasting on 2 ravintola-annosta, eli 4x2cl, joten olen ajokunnossa 2 tunnin kuluttua => klo 18 viimeistään voin lähteä voin lähteä ajamaan takaisinpäin ja olisin ennen nukkumaanmeno aikaa takaisin kesätalolla.
Ja tämän tein! Oli riemu tehdä töitä auton takaosasta. Mukanani oli kesän työpöytäni, eli retkipyötämme, lisänäyttö ja hiiri työläppärin lisäksi. Vedin normaalin työpäivän, useita tunteja teams palavereita, suunnittelua ja vähän muiden ongelmien ratkaisua. Ainut ero normaaliin työpäivään oli taustani, mikä oli tällä kertaa auton takaovet :D. Aurinkopaneeli toimitti virheettä. Työpäivän päätteeksi, akun jännite oli 12.7V, eli ~90%. Hitsi, että se tekemäni sähköjärjestelmä toimii hyvin 😀
14:30 astuin sisään tislamoon ja kohtasin heti oppaani. Esittäytymiset, opas kertoo että asetan aikamoiset paineet hänen esitykselleen, toivottavasti se on ajamisen arvoinen. Puni on Italian ensimmäinen viskitislaamo, se on perheyritys. Perustaja on perheen isä, jonka viskiharrastus kehittyi niin pitkälle, että hän mietti pienen oman tislaamon tekemistä. Kun selvisi, että se olisi Italian ensimmäinen, perhe päätti että tehdään se kunnolla ja näin syntyi nykyinen Puni. He tekevät tuotantoa vain talvisin, sillä he eivät lämpökontrolloi vierteen käymistä, kesällä hiiva kuolisi lämpöön.
Tunnin kierros venyi kahden ja puolen tunnin mittaiseksi, missä puhuimme lainsäädännöstä, viskin valmistuksesta, säästä, ilmastosta, viskeistä, tislaamoista, tullimiehistä ja sen sellaisesta. Neljän viskin maistelu muuttui kuuden viskin maisteluksi, kun kummallakin oli kerrottavana tarinoita savulla mallastuksesta. Punilla on nyt kaksi Arte -sarjan viskiä olemassa. Kumpikin on limited edition viskejä. Arte 5 on se mitä haettiin, savukokeilu. Ensimmäinne savumallas viski, joka vielä kypsennettiin Ardbergin vanhoissa tynnyreissä. Savu maistuu ja tuntuu, erittäin kiva viski. Arte 4 on se mielenkiintoisempi tarina, ja mielestäni maku. Arte 4 on ensimmäinen normaali/savuton tuotanto erä savumaltaan jälkeen. Savumaltaista tulee tietää, että se savu ja rasvat jää kiinni tuotantolinjaan, eikä sitä saa helpolla pois. Tämä ei ollut tiedossa Punilla. Niinpä ensimmäinen normaali ajo olikin yllättäen savuinen pohja. Tämän yllättävän tisleen kanssa tehtiin toinen kokeilu ja se laitettiin kypsymään vanhoihin Merlot tynnyreihin. Lopputulos on loistava, kerrassaan loistava. Puni Arte 4 on 5. pullo, jonka lisään pysyvään kokoelmaani. Sen tarina on hauska ja maku mahtava.
Hipsin ulos tislaamosta ostosteni kera lähempänä viittä. Annosmäärä ei ollutkaan 2, vaan lähempänä neljää. Yksi maistetuista asioista oli puhdas tisle, vuodelta 2022, volttien ollessa 73%. Kulutin aikaa tutkimalla läheistä pientä linnakaupunkia, söin pitsaa ja menetin vesipulloni. Se roikkui lonkalla ja autolla hokasin, että sitä ei enää ole lonkalla. Koska kylä (KAUPUNKI! Kaupunkilaiset vaativat, että sitä kutsutaan kaupungiksi, ei kyläksi) oli hyvin pieni kävelin kaikki kävelemäni reitit painottaen nurmikkoalueita, mutta en löytänyt vesipulloani enää. Harmittava menetys, pitää hankkia uusi.
Vähän jälkeen seitsemän olin laskujeni mukaan varmasti ajokunnossa, joten aloitin ajomatkan takaisin. Sooloajelu vuorien keskellä oli sekä mennessä että tullessa upeaa. Maisevat oli mahtavia, tiet mutkittelevia, kuskilla oli ajettavaa. Vain reissun alku ja reissun loppu 80 kilometriä oli moottoritiellä 130 posottamista. Reissusta jäi hyvin lämpimät muistot ja olen hyvin tyytyväinen, että tein sen. Ensi vuonna uudestaan, tällä kertaa ehkä perhe mukaan.
Ajoaika: ? Keskikulutus: l / 100km Kokonaiskilometrit: 5087 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 1
Sunnuntai otettiin lunkisti. Yö ei mennyt yhtä hyvin kuin edellinen, kaupungin tasalla matkailuautoille tarkoitetussa parkissa oli lämpimämpää kuin vuorilla. Keskiyöllä herätessäni oli pakko laittaa takatilan tuulettimet päälle, jonka jälkeen yö oli nukuttavissa. Aamulla autossa oli taas suomalaisen viileää.
Otimme rennon aamun autolla. Veikon suunnattomaksi pettymykseksi paljastui, että meillä ei ole karkkia hänen ohjelmahetkeensä. Onneksi tilanne saatiin ratkottua äidin kanssa aamukävelyllä panetteriaan. Sieltä saatiin tuoreen leivän lisäksi pari suklaata mukaan, joiden kanssa oli hyvä katsoa ohjelmaa.
Päivän ohjelmassa oli puolentoista tunnin vaellus. Kylä on täynnä eri vaellusreittejä, niin jalan kuin pyörillä ja pääsimmekin todistamaan noin 40 pyöräilijän lähdön samalta parkkipaikalta suurin piirtein samoihin aikoihin kuin me lähdimme vaeltamaan. Vaeltaessa leikimme uutta leikkiä: “Arvaa mitä eläintä ajattelen!” – italiaksi tietenkin. Ekana menevä miettii eläimen ja muut arvaavat sitä, oikein arvannut menee vetämään vaellusletkaa ja homma toistuu. Tämä oli pienen miehen idea ja vanhemmat olivat kerrassaan haltioissaan. Eläimiä tuli kerrattua varmuudella puolituntia, mahdollisesti enemmänkin. Vaellusreitin varrella kylteistä tuli opittua uusia, orso (karhu), lupo (susi) ja scoiattolo (orava) sekä puiston nimikkoeläin cerva (peura). Tällä tapaa tätä kieltä opitaan?
Olimme autolla takaisin klo 11. Pyötä sekä tuolit ulos parkkipaikalle ja sitten lounastamaan. Lounas oli kovin virkistävä ja päiväkin oli vain kohtuullisen kuuma. Siitä köröttötely kesätalolle, auton purku. Jokainen hoitaa oman osuutensa, Veikon kanssa pitää aina sama keskustelu, hän saa valita purkaa omat kamansa tai koko auton. Isä mielellään purkaa Veikon kamat, jos Veikko vastaavast purkaa isän puolesta auton. Tähän saakka, joka kerta herra on päätynyt purkamaan omat kamansa.
Miehet huomasivat merkittävän puutteen: Poppreita ei ole! Koska Krista oli venyttelemässä, teimme päätökset omavaltaisesti. Veikko pyörän päälle ja minä juoksemaan rinnalle, äkkiä COOPpiin. Valitettavasti kauppa oli kiinni, mutta Veikko sai idean, että käydään valtatiekaupassa! Pyörällä sinne ja takaisin menisi tunti, mutta autolla pääsisi nopeasti. Sitten meiltä puuttuu pestoa pastaan ja vaikka mitä, joten mikäs ettei! Niinpä miespari kävi äkkiseltään CONADissa viereisessä kaupungissa ostamassa poppareita ja muuta ruokaa. Päivällisen jälkeen popparivati kädessä hypättiin sängylle katsomaan piirrettyjä.
Päivä on rennosti pulkassa, ensimmäinen perheen jäsen on sammahtanut sänkyyn siinä kahdeksan jälkeen ja toinen menee ihan kohta perässä. Sinnittelee ysiin saakka. Nyt vaellusta viikonloppu täynnä, kuten aikaan ennen Veikkoa. Tätä lisää, lisää vuoria ja viileitä öitä.
Ajoaika: ?? Keskikulutus: ? l / 100km Kokonaiskilometrit: ?? Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Heräsimme virkeinä. Yö oli optimaalisen lämpöinen. Ekan kerran, sitten tulomatkan nukuimme makuupussit peittoina. Aamulla fiilistelin, että vois olla vähän viileä makuupussin ulkopuolella ja pistin lämppärin päälle. Se oli pyörimässä ehkä vartin kun totesin, että ei tarvi.
Otimme rennon aamun autolla ja ihmettelimme kuinka parkkipaikka oli yön aikana täyttynyt matkailuautoista. Laskin 5 itserakennettua, tehdasvalmisteisia oli … paljon. Me olimme ainoat joilla oli aurinkopaneelikatolla. Sähkö on sen vuoksi riittänyt rajattomasti. 120 Ah ja 150W aurinkopaneeli riittää viikonloppureissaamiseen etelän auringossa. Alimmillaan olen nähnyt jännitteen olevan 12.4 V. 12.0 V ollen 50% akkua jäljellä / käytetty ja 12.8V täydet, 11.8V oli se alaraja, jonka alle ei kannata mennä.
Tämä päivä on ollut allekirjoittaneella silkkaa nautintoa. Kaikki toimii autossa, yöunet oli loistavat, vaellusta vuorilla, toisessa maassa käyminen, päiväunet autossa, ilman että hikoilee , lisää urheilua. Tiimi toimii, kaikki auttaa, Veikkokin. Kaikki on vaan rajattoman hyvin. Toki, kun virta vähenee ja nälkä kasvaa tulee pientä sanomista, mutta se osa on elämää.
Aamulla vaelsimme ylös vuorta kiertämään järvi. Veikko kikkaili oikein kunnolla, kiipeili kaiteita pitkin, kiipeili kiville, kukkuloille, juoksi ja meni. Hän on halusi useassa kohtaa pienen kuvaussession. Ne tunnistaa siitä, että herra on kuvattu useamman kerran samassa paikassa, eri asennoissa ja mahdollisesti näyttämässä kieltä tai hampaita tai sekä että. Isän haluamat poseerauskuvat eivät käyneet. Vaellus eteni hitaasti, toisaalta ehkä enemmän oikea oppisesti. Luonnosta nautittiin, kiville kiivettiin, järvessä seistiin, sorsia ihmeteltiin, kaloja pongattiin. Näin siihen saakka kunnes vanhimmat alkoi olla hyvin nälissään, sitten alkoi rivakampi liikkuminen – hyvässä hengessä.
Meidän tullessa alas vuorelta alkoi hahmottua kuinka iso juttu se musiikkifestari oikein on. Ihmisiä tuli tasaisena virtana vastaan koko alasmenon ajan. Parkkipaikasta jäi ottamatta kuva. Vasta blogia kirjoittaessani tajusin sen. Parkkipaikka oli aivan täynnä, se tyhjä keskialue – täynnä autoja. Hetken epäilimme, että meidät on pussitettu ja suunnitelmat muuttuvat, osallistummekin musiikkifestareihin. Onneksi siellä oli riittävästi tilaa, että vain vähän vekslaamalla sai auton pois. Lounastimme siellä ennen kuin lähdimme matkaan. Jälleen kerran tiimi toimi, jokainen teki osansa ja olimme loistavassa energiassa nopeasti liikkeellä.
Itävallassa oli edessä ensimmäinen vuoren kiipeäminen serpentiinitietä pitkin ylös. Tämä oli miellyttävä kokemus kuskille, autoa sai kepittää kunnolla ja ajaa piti. Kolmosvaihde oli isoin millä käytiin ja siellä viivyttiin ehkä minuutti tai kaksi. Pääosa ajasta mentiin kakkosella ja aina hidastaessa oli pakko tiputtaa ykköselle ja vääntää taas vauhtia. 12% nousua 9 kilometrin verran, jonnekin 1300 metriin ainakin. Siinä missä kuskilla oli kivaa, pelkääjänpenkki pääsi lunastamaan nimeään. Siellä luotto kuskiin oli kova, mutta tie oli kapea, vieressä iso pudotus ja tie, sekä vastaantulijat jännitti kovasti. Ylhäällä pääsi iso helpotuksen huokaus.
Sitten oli Itävallan pääohjelma, päivätorkut. EI! Päivätorkkujen jälkeen oli varsinainen ohjelma, kiipeilypuisto. Tämä oli eka kerta kun Veikko oli kiipeilypuistossa, nyt varren mitta riitti. Täällä alkuopastus oli hyvin köykäinen: teillä on näitä sinisiä klippejä kaksi. Aina pitää olla yksi kiinni ja vain Veikon klipeillä käytiin läpi miten klippejä avataan ja siirretään. Irti maasta -puistossa on merkittävästi syvempi koulutus. Tämä ei meitä haitannut, minä olen näissä käynyt muutaman kerran, joten osasin neuvoa tiimiä. Menimme kolmestaan ensimmäisen sinisen radan ja sitten isä päästettiin irti. Siniset 1-4 oli helpot, punaiset 1-5 oli haastavat ja niiden päälle yksi musta rata. Näiden perusratojen lisäksi oli köysiliukurata, jossa oli 3 eri perusrataa, sekä yksi musta ja yksi extreme. Veikko ja Krista työsti sinisiä, minä punaisia. Veikko läpäisi radat 1 ja 2 hyvin, kolmosen me menimme taas kolmestaan. Siellä pienen herran keskittyminen alkoi herpaantumaan. Kolmannen radan jälkeen Veikko vaihto leikkipaikalle, Krista lähti siniselle nelosradalle ja minä vaihdoin punaisista köysiliukuradoille. Menin 1-3 läpi, treenasin alustalle tulemista, korjasin valjaita kunnes sain homman sujuvaksi ja sitten siirryin mustaan. Mustalle radalle pääsi vain jos pystyi kiipeämäään starttialustalle, joka oli kahdessa metrissä, pelkän köyden avulla. Helppoa kuin heinänteko. Rata oli kiva, todella kiva. Sitten oli aika testata extreme köysirata. Ensin piti päästä köysitikkaita pitkin neljään tai viiteen metriin. Juuri kun kiinnitin itseni, tuli radan valvojista toinen sanomaan, että paikka menee kiinni 10 minuutin kuluttua. Minä: voinko vetää tämän radan läpi? Valvoja 1: Voit, jos olet nopea. Minä: Luulen olevani nopea! Valvoja 1 meni puhumaan jotain valvojan 2 kanssa saksaksi. Kiivetessäni ylös köysitikkaita, kuuluu Valvoja 2: Koska meet tota rataa, saat tehdä sen loppuun! Tiukin osuus oli heittämällä se köysitikas. Haastetta toi niiden kiinnitysklippien siirtäminen parin askeleen välein, silloin piti roikkua yhdellä kädellä tikkaissa. Extreme rata oli vain korkeammalla menemistä ja neljän siirtymän jälkeen se liittyi mustaan rataan. Adrenaliinia tuottava rata täytyy sanoa, ja pieni mies oli haltioissan, hän pysäytti ihmisiä, jotka oli tulossa ulos alueelta ja sanoi “Guarda, guarda! Mio papaa! Mio papaa!” ja osoitteli taivaisiin 🙂
Autolla hyvä osa miehistöstä oli katki päivän suorituksesta, minä olin ihan tulessa. Tämä oli ehkä reissun paras päivä ikinä. Päivällisen jälkeen ajoimme takaisin Italiaan. Tein yhden ajovirheen ja koska ajoimme vuoristossa, tämä tarkoitti 30 minuuttia lisää ajoa, sillä korjaavaan käännökseen kesti päästä 15 minuuttia. Illalla olemme parkissa taas samassa kaupungissa kuin mistä lähdimme aamulla, eli Tarvisiossa. Tällä kertaa jäimme alas kaupunkiin matkailuautoparkkipaikalle. Kenttä suihku Veikolle ja minulle, iltatoimet ja vanhemmat rauhoittumaa. Veikko lakkasi häsäämästä jo klo 21:30 tjsp. Minä testasin teoriaani, että takaluukussa voi olla omassa rauhassa, istua tuolissa ja vain olla. Olin täysin oikessa. Veikon häsäämistä ei täällä huomannut ja täällä pystyy istumaan tuolissa oikein mukavasti, jalat lepää pöntöllä ja lämpötila on mukava.
Kello on kymmenen ja on aika mennä nukkumaan. Huomenna vaelletaan lisää ennen kuin palataan kesätalolle. Toivottavasti tämäkin yö on hyvin lataava, ainakin lämpötila on lupaava. Auto voidaan siis jakaa kolmeen osaan: ajotila, asuintila ja takaluukku. Ajotilan ja asuintilan erottaa musta tukeva verho, se ei tosin riitä peittämään Veikon häsäyksestä aiheutuvia ääniä 🙂
Ajoaika: ?? Keskikulutus:?? l / 100km Kokonaiskilometrit: 4809 km Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Kelit ovat olleet kohtuullisia tämän viikon. Sitä mitä tavoittelimme sillä, että jäämme Pohjoisitaliaan. Lämpötila pyörii siinä 30 asteen ympärillä, eikä ole liian paha. Öisin ei ole tuskaista nukkua ja shortseilla mennään koko ajan.
Tässä kelissä Veikon noutokin on helposti tehtävissä. Olen tasaiseen tahtiin lykännyt noutoa ja nyt se on jo pikkasen jälkeen neljän. Syy on pienen herran pyynnöissä. Ensin aikaisempi nouto pilasi leffahetken ja neljän aikaan saadaan välipalaa, mehujäätä tai leivosta. Jos nouto tulee ennen tätä hetkeä, jää iltapäivän herkut saamatta, eikä sellainen peli vetele.
Herran kielitaito on ylittänyt jonkinlaisen kriittisen pisteen. Nyt, kun hän leikkii itsekseen leegoilla, hän toisina päivinä puhuu pelkkää italiaa itsekseen ja toisina päivinä suomea. Kesäleiriltä noutaessani hän on muun ryhmän kanssa täydessä tohinassa ja puhuu italiaa heille, toisina päivinä myös minulle kun noudan hänet. Olen rajattoman tyytyväinen siihen, että pieni herra sai kielen haltuun ja käyttää sitä, jopa välillä kun ei tarvitsisi.
Tiistaina kävimme Bordenonessa seikkailemassa ja tiputtamassa minun kellon korjattavaksi. LANeilla säkkiä hakatessa kellonhinan kiinnitystappi antautui ja lauantaista saakka on menty ilman kelloa. Tämä operaatio Suomessa olisi tehty odottessa, täällä se kestää päivän. Samalla kun kerran olimme Pordenonessa ja kaikki hereillä, tutkimme hieman aluetta. Löysin gluteenittoman leipomon! Sinne matka ja siellä herrat nauttivat kolme gluteenitonta leivosta keskenään jakaen. Veikko alkoi puhumaan viereiseen pöytään italiaa ja kävi läpi mm. autonsa. Keskustelussa tuli vaihe, jossa toinen osapuoli kysyi jotain mitä tunnistin tutuksi kysymykseksi, mutta en saanut päähän mitä kysyttiin. Veikko otti kopin ja vastasi “Finlandese” – aivan! Hän kysyi mistä me ollaan kotoisin. Sitten käytiin pientä keskustelua mistä he ovat – Sisiliasta ja jotain muuta. Kävi kuin Kristan kanssa käy, minä jäin ulkopuoliseksi sillä en ymmärtänyt keskustelua ja näin pienen herran kielitaito on ohittanut minun puolivillaiset yritykset. 2 kesää päiväkodissa ilman vaihtoehtoja italian kielen puhumisen suhteen on tehnyt tehtävänsä.
Arjen puolella pääsin taas starttaamaan Chalistenics harjoittelun ja voi vitsit että olen aloittelija siellä. Perjantain lihaksia särki kuten pitääkin. Tästä taas ponnistellaan kuntoilemaan. Veikko taasen keksi idean alkaa soittelemaan ihmisille videopuheluita peräkärryssä istuessaan. Niinpä pari päivää olemme soitelleet eri henkilöille ja Veikko on pitänyt eri mittaisia videopuheluita eri henkilöiden kanssa. Pappa sai oikein perinpohjaisen esittelyn Pordenonesta ja reitistä jota pitkin ajamme kaupungin läpi.
Meidän lämpötilanhallinta temppuihin kuuluu myös järkevä viikonloppuseikkailusuunnittelu. Tässä vaiheessa, kun kelien pitäisi olla hyvin lämpimimiä me suuntaamme vuorille. Tämä viikonloppu on vaeltamista ja Itävallassa käymistä. Yövymme aina Italian puolella, sillä täällä saa leiriytyä minne vaan, Itävallassa ei. Reissuviihdykkeinä, uutena alueraivauksena, Veikolle tuli muovailuvahaa. Herra taiteili Hevisauruksia kuunnellen asioita, kunnes nukahti vaha kädessä tuoliinsa.
Auton pakkaus toimi nyt tiimityönä ja sitä myöten tapahtui ennätysvauhtia. Puolitoista tuntia, pitäen sisällään uima-altaassa virkistäytymisen ja suihkun. Ajaessamme nukkumapaikalle, näimme festarimainoksia. Ne aina osoittivat sinne minne menimme, pelottavasti joka risteysessä. Lopulta yli kolmen kilometrin päässä paikasta minne menemme näimme festariparkkipaikka merkin ja totesimme, että se ei ole siellä minne me olemme menossa – ei kukaan kävele kolmea kilometriä vuorta ylös… Nukkumapaikka on eri kuin suunniteltu, sillä suunnitella nukkumapaikalla on musiikkifestarit, alkaen tänään. Kello on kymmenen ja lämpötila on alta 20 astetta. Näin ei ole käynyt sitten kesän alun. Lämppärillekin on löyty virrat sisään ja testiajo on tehty. Se starttaa sikäli yöllä täytyy laittaa lämmitys päälle. Nyt on aika sammuttaa kaikki tuulettimet ja siirtyä muiden viereen nukkumaan.
