Saturday, 2025-07-19
Ajoaika: ??
Keskikulutus: ? l / 100km
Kokonaiskilometrit: ??
Päivää ilman asvaltti-ihottumaa Veikon polvissa: 0
Heräsimme virkeinä. Yö oli optimaalisen lämpöinen. Ekan kerran, sitten tulomatkan nukuimme makuupussit peittoina. Aamulla fiilistelin, että vois olla vähän viileä makuupussin ulkopuolella ja pistin lämppärin päälle. Se oli pyörimässä ehkä vartin kun totesin, että ei tarvi.
Otimme rennon aamun autolla ja ihmettelimme kuinka parkkipaikka oli yön aikana täyttynyt matkailuautoista. Laskin 5 itserakennettua, tehdasvalmisteisia oli … paljon. Me olimme ainoat joilla oli aurinkopaneelikatolla. Sähkö on sen vuoksi riittänyt rajattomasti. 120 Ah ja 150W aurinkopaneeli riittää viikonloppureissaamiseen etelän auringossa. Alimmillaan olen nähnyt jännitteen olevan 12.4 V. 12.0 V ollen 50% akkua jäljellä / käytetty ja 12.8V täydet, 11.8V oli se alaraja, jonka alle ei kannata mennä.
Tämä päivä on ollut allekirjoittaneella silkkaa nautintoa. Kaikki toimii autossa, yöunet oli loistavat, vaellusta vuorilla, toisessa maassa käyminen, päiväunet autossa, ilman että hikoilee , lisää urheilua. Tiimi toimii, kaikki auttaa, Veikkokin. Kaikki on vaan rajattoman hyvin. Toki, kun virta vähenee ja nälkä kasvaa tulee pientä sanomista, mutta se osa on elämää.
Aamulla vaelsimme ylös vuorta kiertämään järvi. Veikko kikkaili oikein kunnolla, kiipeili kaiteita pitkin, kiipeili kiville, kukkuloille, juoksi ja meni. Hän on halusi useassa kohtaa pienen kuvaussession. Ne tunnistaa siitä, että herra on kuvattu useamman kerran samassa paikassa, eri asennoissa ja mahdollisesti näyttämässä kieltä tai hampaita tai sekä että. Isän haluamat poseerauskuvat eivät käyneet. Vaellus eteni hitaasti, toisaalta ehkä enemmän oikea oppisesti. Luonnosta nautittiin, kiville kiivettiin, järvessä seistiin, sorsia ihmeteltiin, kaloja pongattiin. Näin siihen saakka kunnes vanhimmat alkoi olla hyvin nälissään, sitten alkoi rivakampi liikkuminen – hyvässä hengessä.
Meidän tullessa alas vuorelta alkoi hahmottua kuinka iso juttu se musiikkifestari oikein on. Ihmisiä tuli tasaisena virtana vastaan koko alasmenon ajan. Parkkipaikasta jäi ottamatta kuva. Vasta blogia kirjoittaessani tajusin sen. Parkkipaikka oli aivan täynnä, se tyhjä keskialue – täynnä autoja. Hetken epäilimme, että meidät on pussitettu ja suunnitelmat muuttuvat, osallistummekin musiikkifestareihin. Onneksi siellä oli riittävästi tilaa, että vain vähän vekslaamalla sai auton pois. Lounastimme siellä ennen kuin lähdimme matkaan. Jälleen kerran tiimi toimi, jokainen teki osansa ja olimme loistavassa energiassa nopeasti liikkeellä.
Itävallassa oli edessä ensimmäinen vuoren kiipeäminen serpentiinitietä pitkin ylös. Tämä oli miellyttävä kokemus kuskille, autoa sai kepittää kunnolla ja ajaa piti. Kolmosvaihde oli isoin millä käytiin ja siellä viivyttiin ehkä minuutti tai kaksi. Pääosa ajasta mentiin kakkosella ja aina hidastaessa oli pakko tiputtaa ykköselle ja vääntää taas vauhtia. 12% nousua 9 kilometrin verran, jonnekin 1300 metriin ainakin. Siinä missä kuskilla oli kivaa, pelkääjänpenkki pääsi lunastamaan nimeään. Siellä luotto kuskiin oli kova, mutta tie oli kapea, vieressä iso pudotus ja tie, sekä vastaantulijat jännitti kovasti. Ylhäällä pääsi iso helpotuksen huokaus.
Sitten oli Itävallan pääohjelma, päivätorkut. EI! Päivätorkkujen jälkeen oli varsinainen ohjelma, kiipeilypuisto. Tämä oli eka kerta kun Veikko oli kiipeilypuistossa, nyt varren mitta riitti. Täällä alkuopastus oli hyvin köykäinen: teillä on näitä sinisiä klippejä kaksi. Aina pitää olla yksi kiinni ja vain Veikon klipeillä käytiin läpi miten klippejä avataan ja siirretään. Irti maasta -puistossa on merkittävästi syvempi koulutus. Tämä ei meitä haitannut, minä olen näissä käynyt muutaman kerran, joten osasin neuvoa tiimiä. Menimme kolmestaan ensimmäisen sinisen radan ja sitten isä päästettiin irti. Siniset 1-4 oli helpot, punaiset 1-5 oli haastavat ja niiden päälle yksi musta rata. Näiden perusratojen lisäksi oli köysiliukurata, jossa oli 3 eri perusrataa, sekä yksi musta ja yksi extreme. Veikko ja Krista työsti sinisiä, minä punaisia. Veikko läpäisi radat 1 ja 2 hyvin, kolmosen me menimme taas kolmestaan. Siellä pienen herran keskittyminen alkoi herpaantumaan. Kolmannen radan jälkeen Veikko vaihto leikkipaikalle, Krista lähti siniselle nelosradalle ja minä vaihdoin punaisista köysiliukuradoille. Menin 1-3 läpi, treenasin alustalle tulemista, korjasin valjaita kunnes sain homman sujuvaksi ja sitten siirryin mustaan. Mustalle radalle pääsi vain jos pystyi kiipeämäään starttialustalle, joka oli kahdessa metrissä, pelkän köyden avulla. Helppoa kuin heinänteko. Rata oli kiva, todella kiva. Sitten oli aika testata extreme köysirata. Ensin piti päästä köysitikkaita pitkin neljään tai viiteen metriin. Juuri kun kiinnitin itseni, tuli radan valvojista toinen sanomaan, että paikka menee kiinni 10 minuutin kuluttua.
Minä: voinko vetää tämän radan läpi?
Valvoja 1: Voit, jos olet nopea.
Minä: Luulen olevani nopea!
Valvoja 1 meni puhumaan jotain valvojan 2 kanssa saksaksi. Kiivetessäni ylös köysitikkaita, kuuluu
Valvoja 2: Koska meet tota rataa, saat tehdä sen loppuun!
Tiukin osuus oli heittämällä se köysitikas. Haastetta toi niiden kiinnitysklippien siirtäminen parin askeleen välein, silloin piti roikkua yhdellä kädellä tikkaissa. Extreme rata oli vain korkeammalla menemistä ja neljän siirtymän jälkeen se liittyi mustaan rataan. Adrenaliinia tuottava rata täytyy sanoa, ja pieni mies oli haltioissan, hän pysäytti ihmisiä, jotka oli tulossa ulos alueelta ja sanoi “Guarda, guarda! Mio papaa! Mio papaa!” ja osoitteli taivaisiin 🙂
Autolla hyvä osa miehistöstä oli katki päivän suorituksesta, minä olin ihan tulessa. Tämä oli ehkä reissun paras päivä ikinä. Päivällisen jälkeen ajoimme takaisin Italiaan. Tein yhden ajovirheen ja koska ajoimme vuoristossa, tämä tarkoitti 30 minuuttia lisää ajoa, sillä korjaavaan käännökseen kesti päästä 15 minuuttia. Illalla olemme parkissa taas samassa kaupungissa kuin mistä lähdimme aamulla, eli Tarvisiossa. Tällä kertaa jäimme alas kaupunkiin matkailuautoparkkipaikalle. Kenttä suihku Veikolle ja minulle, iltatoimet ja vanhemmat rauhoittumaa. Veikko lakkasi häsäämästä jo klo 21:30 tjsp. Minä testasin teoriaani, että takaluukussa voi olla omassa rauhassa, istua tuolissa ja vain olla. Olin täysin oikessa. Veikon häsäämistä ei täällä huomannut ja täällä pystyy istumaan tuolissa oikein mukavasti, jalat lepää pöntöllä ja lämpötila on mukava.
Kello on kymmenen ja on aika mennä nukkumaan. Huomenna vaelletaan lisää ennen kuin palataan kesätalolle. Toivottavasti tämäkin yö on hyvin lataava, ainakin lämpötila on lupaava. Auto voidaan siis jakaa kolmeen osaan: ajotila, asuintila ja takaluukku. Ajotilan ja asuintilan erottaa musta tukeva verho, se ei tosin riitä peittämään Veikon häsäyksestä aiheutuvia ääniä 🙂
