2023-06-24
Ajoaika: 1h 59 min
Sähkökilometrit: 30 km
Keskikulutus: 6.5 l / 100km
Sähkökulutus: 0.5 kWh / 100 km
Kokonaiskilometrit: 957 km
Mistä aloittaa? Tätä kirjoittaessa on kaunis juhannusilta leirintäalueella Hollannissa. Takana on yli 21k askelta. Joista monta tuhatta on tallattu pieni mies hartioilla, silti olen hyvässä tikissä puoli kymmeneltä illalla.
Ehkä aloitan toteamuksella, että härkäparina tämä reissaaminen on alkanut toimimaan, ainakin jos kohteina on leikkipuistoja ja eläintarhoja. Riittävästi minulle, että pysyn kiinnostuneena sekä järjissäni ja riittävästi pienelle miehelle, että hän on väsynyt illalla. Toinen merkittävä tekijä lienee, se että mahdollistan onnistumisen myös väsyneenä. Koitan jokaisessa tilanteessa kun olen energinen valmistella meidät seuraavaan vaiheeseen, niin pitkälle kuin mahdollista. Näin tehden, onnistun vaikka olisi väysynyt – suurin osa työstä on tehty jo.
Eilen ilalla paljastui, että pojan jaloista irtoaa James Brown funk tason haju. Pieni mies ei voi käyttää lenkkareita ilman sukkia. Kemiallinen sodankäynti autossa kuuluu isän yksinoikeuksiin.
Majoittumisparkkisen vieressä oli kahvila, jonka aukioloajat olin selvittänyt etukäteen. Se oli minun aamuvessani. Lähden olettamuksesta, että pienen pojan pottailu parkkipaikalla on vielä hyväksyttävissä, mutta isomman pojan pottailusta tulee sanomista. Aamiaisen virittelyssä meni 2 tuntia, jonka jälkeen pääsimme lähtemään kahvilaan. Kahvilassa kävimme läpi paikan ja päästin Veikon irti leikkinurkkaukseen. Oma rauhallinen vessahetkeni katkesi kun vessasta kuuluu “öö, öm, öm”. Avaan oven ja siellä on pieni mies auto kädessä. Vietin lopun pönttöojan paikallista paloautoa ihastellen… Kahvia, pillimehua ja pikku munkkeja junassa, oli kakkosaamiaisemme.
Aamun leikkipuisto löytyi parkkipaikan toiselta puolen. Siellä vietimme puolen tuntia kiipeillen, kaivaen hiekkaa ja laskien liukumäkiä. Sitten oli luvassa isän osuus, eli tien toisella puolella oleva puisto. En ollut mitenkään valmistautunut tähän, muuta kuin katsonut kartasta että siinä on puisto. Eka reitti sinne päätyi isoon porttiin, jossa on museohintoja. Museo ei ollut mielessäni, joten poistuimme tältä ovelta ja kiersimme 5 minuuttia toiselle sisäänkäynnille. Sielläkin oli ovi kiinni, ihmettelin, että onko puisto vielä kiinni? Onko niin, että 10 lauantaiaamuna puisto olisi kiinni? Mikä keskuspuisto se on? Noh, soitin ovikelloa ja sieltä vastattiin. Englantini osoittautui ylivoimaiseksi, mutta saimme välitettyä tiedot, että a) haluaisin poikani kanssa katsoa puistoa b) kyseessä on museopuisto ja olemme väärällä ovella. Ystävällinen nainen kuitenkin päästi meidät sisään ja pyysi että tulisimme maksamaan lipun. Ohjeistus oli “menkää oikealle ja sitten tulee vettä, sitä ei tarvi ylittää.” OK. Tässä on kartta, olemme punainen piste, minne piti mennä?
Tutkimme museoaluetta puoli tuntia koettaen löytää noilla ohjeilla paikkaa, mihin piti mennä. Onko se ravintola? Se on veden vieressä, se olisi looginen paikka? Onko sei Eingang? …ei? Sinne matkalla on monta vesiestettä, jotka pitää ylittää…. lopulta päädyin kysymään virallisen lätkän kantajalta. Oikea vastaus on Eingang, pääsimme sinne lukittujen porttien kautta. Siellä leikimme hetken hiekkalaatikolla ja kävelimme läpi koko puiston taas. Se oli hieno löytö ja sen jälkeen pääsimmekin siirtymään lounaalle.
Lounaaksi olin ajatellut tuoreita vihanneksia jnpp, eli Subwayta. Sinne kesti yllättävän kauan päästä, sillä tietyöt esti menemästä Googlen ohjeiden mukaan. Lounaan jälkeen oli edessä puolentoista tunnin siirtymä Hollantiin, jonka pienen miehen piti nukkua liki kokonaan. Valitettavasti hän veti torkut Subwayta etsiessä ja pysyi hereillä yli tunnin ajomatkasta. Jos aloin kuuntelemaan audiokirjaa takapenkillä alettiin protestoimaan, joten iloista poppia kuunneltiin koko matka. Hollannissa istuin tunnin parkkipaikalla lukemassa kirjaa, kun pieni mies nukkui päiväuniaan.
Matkan aikana siirsimme takapenkiltä hatun etupenkille. Alamme saamaan venyvyyden siihen kuntoon, että pystymme siirtämään tavaroita toisillemme vaikka olemme selätysten. 2 peiliä tietenkin auttaa asiaa.
Jossain kohtaa matkaa, Saksan puolella, tuli se ihana kolme harmaata raitaa -kyltti. Ajattelin, että nyt mennään, mutta letkan nopeus ei muuttunut. Epäröin, pysyin letkassa. 10 minuuttia myöhemmin paikallinen bemmi ja mersu tuli ja meni, jossa kohtaa autossa oli Full Metal Jacket “war face kohtaus“. Huusin autolleni, “show me your warface!” ja painoin kaasua – MERSUN PERÄÄN! Auton kaikki 1.4 litraa “murisi” – “Bullshit! Let me see your real warface!” kuski huutaa popin yli -> GTE nappi ja sähkömoottori apuihin. Murina ei juurikaan parantunut, mutta vauhti kasvoi. Valitettavasti yli 160 ei päästy ennen kuin nopeusrajoitukset tulivat taas vastaan. Mää tarvin sen V8n takaisin…
Välipalaa auton takaluukussa ja nokka kohti Wildlandsia. Eläimiä, liukumäkiä, eläimiä, kiipeilypaikkoja, eläimiä, kiipeilypaikkoja. Välissä jätskiä, pillimehua, kahvia ja runsaasti vettä. Paljon jäi vielä näkemättä ja hyvä niin, voimme palata tännekin myöhemmin :).
Puoli kuusi olimme matkalla leirintäalueelle ja kuudelta pieni mies oli hiekkalaatikossa ja välillä trampalla tyytyväisenä kuin vain pieni mies voi olla. Pastaa iltapalaksi, kumpikin suihkuun ilmanlaadun parantamiseksi ja autoon vain pienten protestien jälkeen lepäilemään. Yhä aikuisella on enemmän paukkuja kuin pienellä, joten kuten aikaisemmin totesin, tämä alkaa luonaamaan. Kello on kymmenen, joten nyt lienee isänkin aika mennä nukkumaan.
