Italialainen sairaala (silmätulehdus)

2017-07-04

Faktat
Ajoaika: N/A
keskikulutus: N/A
Keskinopeus: N/A
kokonaiskilometrit: 3417km

Heräsin aamulla ikävään fiilikseen oikeassa silmässä. Sitä on ollut muutamana aamuna aikaisemminkin, mutta se on mennyt ohi aamutuntien aikana joten laitoin sen allergian piikkiin. Tänä aamuna se ei enää onnistunut. Silmä on selvästi tulehtunut. Aamiaisen jälkeen kyselin isännältämme Lucalta suositusta silmälääkäristä. Nyt kun ollaan Italiassa lääkärijututkaan ei ole ihan triviaaleja Smile.

Sain paikan nimen (Ospedale Oftalmico) ja osoitteen (joka oli väärin Smile), sekä ohjeet mitä sanoa "Ask for Pronto Soccorso Ofalmico”. Näillä varustettuina lähdimme Kristan kanssa kohti Torinoa. Ensipysähdys oli tietenkin TIM:n liikkeessä. Olin valmistautunut tekemään töitä puoli tuntia autossa, mutta Krista oli liikkeestä ulkona alta 10 minuutin. Torinossa parkki löytyi kohtalaisen helpolla ja kohtalaisen läheltä sairaalaa. Krista lähti ostoksille, minä lääkäriin.

Ensimmäisenä selvisi tietenkin, että osoite oli väärä. Katu oli oikein, mutta numero oli pielessä kolmella korttelilla. Olin henkisesti varautunut moneen mystiseen juttuun, joten tämä oli pientä ja hyvä helppo aloitusongelma. Itse sairaalassa info-tiskin henkilö ei puhunut englantia, mutta “Pronto Soccorso Ofalmico” –lauseen sanominen sai aikaan viittelöintiä ja “sinestra” sanan ainakin. Vasemmalle siis! Sieltä löytyi jonotushuone, jossa sai lapun itselleen. Yhdeksän henkeä oli jonossa ennen minua, joten sain heistä pääteltyä miten tila toimii. Ensin mentiin terveydenhoitajalle, joka kyselee peruskysymykset – englanti toimi riittävän hyvin. Sitten odotetaan vuoroa lääkärille. Lääkäri ilmeisesti tulee hakemaan tilasta ja huutaa nimeä. Tuttua kauraa! Välillä joku kuulutus, mutta ei siitä italiasta mitään selvää saanut. Tein töitä koneella ja luotin koktailiefektiin. Se toimi, mutta mutta… Kaiuttimista kuului “italiaa, italiaa, italiaa, Leivo, italiaa, italiaa”. Nousin ylös, kävelin kohti terveydenhoitajan luukkua, hän viittelöi menemään oikealle. Lähdin menemään taakse ja oikealle. Siellä toinen asiakas viittelöi minulle oven josta ilmeisesti piti mennä. Oven toisella puolen oli käytävä ja siellä numeroituja huoneita. Kaikki ovet auki oli käytävälle auki. Pää ovesta sisään ja “Leivo?”. “No!” (Kaikuja Kuubasta…). Seuraavasta ovesta “Leivo?” “Si!”. Lääkärin kanssa homma kulki riittävän hyvin englanniksi. Silmätulehdus, tippoja viikon verran – kuulostaa tutulta. Saan laput ja ohjeet mennä takaisin aulaan keltaiselle laatikolle ja kun olen maksanut tulla takaisin lääkärin luo. Errr… Asia selvä? Aulaan ihmettelemään. Löydän kolme keltaista automaattia, jotka kukin näyttää syövän lappuja missä on viivakoodi. Valitettavasti minun lapuissa ei missään ole viivakoodia. Niinpä laskulappu kädessä menin takaisin infotiskille. Osoitin laskua ja näytin olevani hämilläni. Infohenkilö ei koittanut edes selittää, vaan hyppäsi tuoliltaan, tuli ulos kopista ja käveli kanssani kysyen “Banco card?” – Johon minä “No. Euro.”. Tällä informaation vaihdolla päästiin ensimmäisen keltaisen maksulaitteen luo. Siihen hän napautti laskun summan (25€) ja osoitti rahaluukkua. Setelit kun laittoi sisään laite tulosti kuitin. Kuitin kanssa takaisin lääkärin luo – paitsi että ovi on nyt lukossa…. Vierestä löytyi ovikelloja kolme. Niistä toista painaessani kuulin surinaa ja ovi oli auki! Lääkäri repi kuitin kahtia ja lähetti minut ulos. Onnistunut sairaalakeikka! \o/

Joskus opin vielä ottamaan kuvia näistä tilanteista ja paikoista. Ne automaatit oli toivottomia ymmärtää ilman että osaa italiaa ja olen melko varma että mikään määrä italiaa ei olisi auttanut minua ymmärtämään sitä laitetta omin nokkineni. Myönnän, että muut osuudet olisi mennyt paremmin jos osaisin kieltä, mutta hyvin englannillakin pärjättiin!

Apteekin kautta autolle Kristaa odottamaan. Sitten kämpille ja töitä tekemään. Aamulla ostamamme TIM:n liittymä oli kummankin hämmästykseksi aktivoitunut ilman säätöä! Töitä tehtiinkin iltamyöhään, jotta neljän tunnin lääkärikeikka ei syö kohtuuttomasti työaikaa – raportteja pitää kirjoittaa, ei ne itsestään synny (vielä).

2 comments

Itse tuli pyörähdettyä Napolissa sairaalassa turhan pitkään jatkuneen ruokamyrkytyksen kanssa. Tajuttomana tiputuksessa puolitoistatuntia jonka jälkeen kukaan ei enää tiennyt kuka minä olen tai mitä lääkkeitä mulle annettiin.

Onneksi oli ilmaista se terveydenhoito siellä, sillä tuosta palvelutasosta lääkärin vuoronvaihdon yhteydessä voisi olla huolissaan siitäkin et mihin ne rahat menivät…

Leave a Reply