Ja sitten se isompi muutos

Paino 74,2kg

Nyt jäin jumiin tähän 74 kilon kohdalle. Käytin sunnuntain lukien ja miettien. Siirryn suunnitelmassani seuraavaan vaiheeseen, mikä on massan kasvattaminen. Tämä tarkoittaa tiettyä saliohjelmaa, sopivan harvoin sekä ruuan mättämistä nassuun niin että tuntuu. Ruokailu on aikaisemminkin osoittautunut akilleenkantapääksi, joten nyt käytän syömisen suunnitteluun enemmän aikaa ja lopulta toivottavasti käytän enemmän aikaa itse syömiseenIloiset kasvot. Nyt ruokailuun lisätään hiilihydraatit, mutta ei proteiinin kustannuksella. Lisää vain ruokaa.

Lauantaina olin Kristan kanssa kahvakuulan alkeiskurssilla. 4 tuntia salilla, josta 3 tuntia oli kuulan heiluttelua. Sen verta oli tekniikka pielessä että oikeassa kädessä on nyt rikkinäinen rakkula. Onneksi se ei ole kipeä (vielä). Ylävartalon lihakset on kiitettävän kipeänä. Olen koittanut kompensoida sitä syömällä ja pienellä lenkillä.

Venyttely on lähtenyt käyntiin onnistuneesti, tiistai- ja torstai-ilta on ainoat illat viikolla, jolloin venyttely jäi väliin. Tiistaina tosin venyttelin kolmesti treenien lämmittelyn yhteydessä, joten torstai lienee ainut kun venyttely jäi oikeasti väliin. Tästä on hyvä ponnistaa seuraavaan viikkoon.

Tavoite on kuukaudessa kiskoa 3-4 kiloa lisää massaa, haaste on saada se massa oikeaan paikkaan Iloiset kasvot. Sen jälkeen vaihdetaan taas toimintamallia.

2 comments

Leave a Reply