Suunnitelmien muutoksia, force majeure

Paino: 71.5 kg

Viikonloppuna pääsin näkemään Suomen Krav Maga liiton päätöksiä ja ikäväkseni huomasin että G-tasojen välissä pitää olla vuosi harjoittelua. Se tarkoittaa että lähtökohtaisesti suunnitelmani tasojen suorittamisesta on pielessä. Koitan trimmata tuota aikataulua, mutta en ole kovin toiveikas siitä. Näin ollen joudun siirtämään G4 tason ensi kesän lopusta ensi  vuoden loppuun mennessä ja G5 katoaa ulos taulukosta. Olen pettynyt. Toivoin pääseväni E1 tasolle nopeammin kuin mitä nyt näyttää olevan mahdollista ja suunnitelmieni päätepiste, viimeinen tavoite on tuo E1 – lajin “musta vyö”.

Olen lisännyt treenaukseen takaisin aamulenkin, joka tällä hetkellä on mitä tahansa 15 ja 30 minuutin välistä. Pääasia on että lähden ulos ja lenkille. Tänään aamulla ulospääsy vei 25 minuuttia. 3 minuutin juoksemisen jälkeen oli aivan paska olo, vaihdon juoksun kävelyyn ja jatkoin matkaa hetken. Kun olo parani lähdin taas juoksemaan. 15 minuutin lenkin jälkeen olo oli hemmetin hyvä. Tuon huonon fiiliksen yli pitää vaan puskea. 5 onnistuneen lenkin jälkeen tästä alkaa tulemaan tapa, siihen saakka on suuri riski luovuttamisesta. Siksi nyt onkin tärkeintä että menen ulos aamulla ja juoksen edes vähän. Kun tähän taas tottuu, voidaan juoksemisen intensiteettiä ja pituutta vaihtaa.

Päässä pyörii että pitäisi alkaa vatsalihaksia treenaamaan. Vielä mietin mitä teen, kuinka paljon ja kuin usein. Näen kuitenkin että vatsalihastreeni on tulossa treenaukseen mukaan.

2 comments

Joo toi lenkkille lähteminen on kyllä välillä todella tuskaista mutta melkein joka kerta sen jälkeen olo on paljon parempi, paitsi jos oot kipeä ja on vähän kuumetta .. 😛

Niin on, jostain syystä tieto siitä että olo on parempi jälkikäteen ei kuitenkaan motivoi niin paljoa kun toivoisi 😀

Leave a Reply