Lähtötilanne

Olen vuosia ollut kiinnostunut ajanhallinnasta ja tehokkuudesta. Tätä kautta olen lukenut henkilöstä nimeltä Tim(othy) Ferris. Hän on kirjoittanut kirjan 4 hour work week, joka käsittelee tehokkuus/ajanhallinta -juttuja. Hän kirjoitti jokin aikaa sitten kirjan 4 hour body. Kirja julkaisunsa aikaan pääsi tutkalleni ja ostoslistalleni, mutta ei pitemmälle.

Nyt 2011 keväällä ostin 4 hour body -kirjan. Kyseinen kirja toimii pohjana painoni pudotukselle, sekä myöhemmin lihasmassan kasvatukselle. Kirja toistaa myös näkemykseni maalin saavuttamisesta, joten se sopii minulle kuin nenä päähän. Tulen matkan varrella lukemaan muita lähteitä ja mahdollisesti korjaamaan toimintaan, mutta nyt lähtöön tämä kirja toimii pohjana. Tein ensin pienen kokeen. Aloitin kokeen 25.06. 2011 76,8 kg painoisena. Kokonaismittani (oikea hauis + vasen hauis + navan ympärys + vasen reisi + oikea reisi) oli 262 cm. Kun lopetin kokeeni 23.07.2011 painoin 74.6 kg ja kokonaismittani oli 253 cm. Tarkoitukseni oli testata onko tuo elämäntyyli kestävä ja kokemukseni on että se on. Sitten pidin kesäloman ;). Kesälomalla mietin ja konkretisoin suunnitelmani.

Nyt 19.08.2011 lähtötilanne on seuraava:
Paino: 74.3 kg
Kokonaismitta: 252 cm
BMI: 24.5
Rasvaprosentti: 14.5
Lihasmassa: 36.3 kg
Rasvamassa: 10.8 kg

Tulen mittaamaan painoni perjantaisin, sunnuntaisin sekä keskiviikkoisin ensimmäisenä asianani sinä aamuna. Perjantaisin mittaan kokonaismittani. Perjantaisin on myös huijauspäiväni/vapaapäiväni dietistä. Puolentoista – kahden kuukauden välein käyn mittaamassa rasvaprosenttini sekä massajakauman.

Minulla on vähän yli 4 kuukautta aikaa trimmata vähän yli 4 prosenttia rasvaa pois. Tarkoitukseni on tehdä se

  1. Vähähiilihydraattisella ruokailulla (slow card diet, 4 hour body)
  2. Kasvattamalla liikunnan määrää
  3. Kasvattamalla Krav Maga harjoittelun määrää

Jaaaaaaaaa lähtee!

2 comments

Leave a Reply