01/08/2006 Tutustuminen Ruotsiin.

Herätys miesten hyttiin tuli klo 07.11, se ei aiheuttanut minkäänlaista toimintaa kenessäkään. Ei ääntäkään. Klo 07.30 kelloni hälytti minut hereille. Kristan piti herätä klo 07.45, mutta minun ollessa vessassa rakas vaimokultani tuli noutamaan minua hytistä.
Naisten hytissä herätys oli ollut 06.30 jolloin joku toinen pirteä naismatkaaja oli iskenyt hyttiin valot päälle ja aloittanut aamutoimet. X-D
Saavuttuamme maihin ja nähtyä ankean Tukholman päätimme poistua maasta mahdollisimman nopeasti. Nyt nokka on kohti Kööpenhaminaa. Legolandia-reissu on kiikarissa!

09:46 paikallista aikaa
EIHÄN TÄÄLLÄ RUOTTINMAALLA TOIMI EDES GPRS, hädin tuskin on GSM:llä verkkoa. pkrle… Kristakin nukahti… Sain kuitenkin tunnin räpellyksen jälkeen verkkoon eilisen blogin ja kuvat. Joskin epäilen että kuvat eivät toimi oikein.

Nukuttuaan tovin junassa ja jouduttuaan erilleen aviomiehestä Krista huomasi osaavansa puhua ruotsia ja höpötteli sitä ainakin tunnin mukavalle vanhemmalle miehelle. Juha ei voi raportoida osaavansa ruotsia vaikka ottikin torkut junassa.

Köpis näyttää paljon paremmalta kuin Tukholma. Kännykkäkin löysi nopeasti verkon. Hostellissa on taas eri huoneet meille, joten luvassa on 2 tai 3 kylmää ja yksinäistä yötä.
Toistaiseksi 2 ulkomaalaista on tunnistanut meidät suomalaisiksi ja sen johdosta sanonut jotain tilanteeseen sopivaa suomeksi. Kasassa ovat sanat ‘yksi’ ja ‘kiitos’

Ensin tutustuimme majapaikkaamme, mikä näin ensivaikutelmalta vaikutti olevan OK. Koitimme löytää citypyöriä, mutta se osoittautui mahdottomaksi joten taitoimme matkaa jalan. Turisti-infosta saimme sopivasti esitteitä ja sen pohjalta saimme sovittua huomisen ohjelmamme. Huomenna on luvassa Calsbergin panimo, Asemuseo ja kansallinen taidemuseo. Arvaa kuka valitsi ja minkä. 🙂

Tänään tutustuimme pyöreään torniin sekä kaupunkiin ylipäätään. Skumppaa tuli nautittua vielä kerran, tällä kertaa Nyhavn -nimisessä paikassa veden äärellä. Sitten saimmekin juosta jotta emme kastuisi ennen majapaikkaa. Pari viime korttia tuli kuitenkin juostua sateessa. Näin yömyöhään saimme kuulla eräältä naismatkaajalta että huoneessa jossa hän nukkuu koko toinen seinä valuu vettä solkenaan. Näillä hetkillä hän pääsee toiseen huoneeseen nukkumaan. Ilmeisesti asialle ei tällä hetkellä voida tehdä enempää O_o

Päivän GPS koordinaatit E: 12,55 N:55,67

Two languages, I don’t know how long I can hold these both :).
Ok. Morning on the boat, men don’t do nothing when the wake up call comes. At this point in girls cabin one girl has already been up for an hour with lights on in the cabin X-).
After we arrived in Stockholm we noticed that Sweden sucks and did everything we could to leave the country as fast as possible. Nothing actually worked in there. It was so sad…
Krista learned to speak Swedish by sleeping on the train, I did not…
Copenhagen is a lot more sweeter place. The hostel is nice, but again we have to sleep separated. What is it with these people. We’re married! 🙂
To morrow we will go and see Calsberg’s brewery and a weapon museum and a national art museum. Guess which ones I picked.

[Best_Wordpress_Gallery id=”2″ gal_title=”01.08.2006″]

2 comments

Niin juu. Ei tullut vissiin silloin puheeks että kaikki hostellit on yleensä mies/nais huoneellisia, joten seuraavan kerran pääsette vierekkäin sitten Italiassa?

Itse asiassa Krista oli tietoinen tästä ja on kuulemma minuakin asiasta informoinut. Krista on myös luvannut että nukumme aikaisemmin kuin Italiassa samassa huoneessa.BTW, voisiko joku kaivaa netistä tavan näyttää GPS infoa google maps:n päällä? Pistäkää info tänne.

Comments are closed.