Archive for the haamatka Category

31/08/2006 Kotiin!

By Leivo | Filed in haamatka

Tänään heräsimme aikaisin, jotta ehdimme siivoamaan asunnon kunnolla ennen kuin lähdemme vielä viimeisen kerran tapaamaan italialaisia. Aamulla kävimme kävimme Francescon asunnolla. Asunto ei ollut kovin paljoa muuttunut siitä kun Juha sen viimeksi näki, vaikka töitä asunnon eteen oli tehty vuoden verran :) . Kaikki muutostyö oli tapahtunut pinnan alla. Francescon asuntotarkastuksen jälkeen lähdimme hänen vanhempiensa luo syömään lounasta. Lounaalla tapasimme vielä kerran Beatricea lukuunottamatta kaikki. Kerroimme italialaisille että meidän pitää olla viimeistään neljältä takaisin kämpillä pakkaamista varten. Tämä siksi että olimme oppineet jo sen että heille annetut ajat eivät ikinä pidä. Sanoimme myös että junamme lähtee 18.00, kun se oikeasti lähti klo 18.55. Lounaan jälkeen hyvästelimme Francescan ja Guiseppen. Francesco toi meidät takaisin Guiseppen asunnolle.
Kuuden aikoihin olimme saaneet asunnon siivouksen viimeisteltyä, tavarat pakattua ja Guiseppelle hankittua kaktuksen riesaksi. Francesco oli luvannut tulla ennen kuutta hyvästelemään meidät. Hän tulikin viisi minuuttia ennen kuutta ja heitti meidät juna-asemalle. Hän olikin selvittänyt että juna lähtee vasta 18.55, joten pyysimme häntä jäämään kanssamme kahville. Hän itseasiassa oli kertonut kaikille muillekin että juna lähtee vasta 18.55. Niinpä kesken kahvituokiomme asemalle ilmestyi Francesca ja Guiseppe sanomaan vielä kerran hyvästit.
Junamatka meni ongelmitta. Matkasimme siis Ternistä Rooman lentokentälle. Rooman lentokentällä ei ollut kovin vaikeaa löytää Suomeen lähtevän lennon selvitysjonoa. Se oli ainut jono missä oli blondeja ja paljon. Oli äärimmäisen mukavaa kuulla ympärillä puhetta jota itsekin ymmärsi vaivatta. Valitettavasti saavuimme lentokentälle niin myöhään, että suurin osa tax free kaupoista oli kiinni. Kiertelimme niissä parissa jotka olivat auki vain todetaksemme että emme saa ostaa tupakkaa. Lohdutuspalkitona itselleen Juha onnistui löytämään Bowmore 12 vuotiasta viskiä.
Olimme Suomessa vähän vajaa neljä. Olimme jo Italiassa tutkineet erilaisia (huonoja) vaihtoehtoja joilla pääsisimme Turkuun niin hyvissä ajoin että Juhakin ehtisi töihin. Totesimme että nopein tie Turkuun menisi bussilla, mutta bussille pääseminen ajoissa vaatii useita paikallisbusseja, ratikkaa, kävelyä ja silti se menee tiukille, yksikin virhe ja bussi ehtisi lähteä ennen meitä. Toinen vaihtoehto olisi taksi. Koitimme saada paria henkilöä jakamaan taksia kanssamme, mutta he halusivat jäädä odottamaan bussia. Kävellessämme kohti taksijonoa nuori pariskunta joka oli ottanut taksin kysyi haluaisimmeko jakaa sen? TOTTA KAI! Kiitos taksin ehdimme hyvissä ajoin Helsingin keskustaan bussiasemalle, josta otimme aikaisimman mahdollisen bussin kohti Turkua. Koko yön aikana saimme nukuttua ehkä puolitoista tuntia. Olimme Turussa puoli kahdeksan ja meitä vastassa oli Jarno. Jarnon kyydillä pääsimme nopeasti kotiin ja Juha pääsi vielä nopeasti töihinkin.

Ja he olivat väsyneitä päivän loppuun saakka…

Today we woke up early so we had enough time to clean the appartment before we go to see the italians for the last time. In the morning we went to see Francescos house. The house had not changed a lot from the last time Juha saw it, even though they had worked with this house for a year. All the changes had been done inside the walls.
We returned to Francescos parents house for the lunch. There we saw for the last time Francesca and Guiseppe. Beatrice ofcourse wasn’t there. We told to them that we have to be back at Guiseppes house latest at four and that our train would leave at 18.00 although it really left at 18.55. After the lunch we saied goodbyes to Francesca and Guiseppe and returned to Guiseppes house.
Around six we had given the final touch to the appartment, packed our stuffs and gotten a cactos for Guiseppe. Francesco came as promised to the house five minutes before six to say goodbye. He drove us to the train station and we told him that the train would leave at 18.55, so won’t you join us for coffee. He had checked the train tables and knew that our train left at 18.55. Apparently he had told this to other also, because when we were drinking our coffee Francesca and Guiseppe arrived to say goodbye one more time.
Our train trip went without problems. At the Roman airport it wasn’t too hard to find the queue for finnish flights. The queue was the only queue with blond people in it. Unfortinately we were at the airport so late that almost everyone of the taxfree shops were closed. We circled our in the few stores that were open and found out that we are not allowed to buy tobacco. Juha consoled him self by buying a bottle of Bowmore’s 12 year old Whisky.
We were in Finland little bit before four in the morning. We had studied in Italy all the different options on getting to Turku. They were all bad. The best one would require us to change local busses several times take a tram and walk and if we would miss even one change we would be too late. Our best option was to take a taxi. We got lucky because a young couple wanted to share a taxi with us. With that taxi we made it to the central busstation in time and hopped on the first bus to Turku. We arrived in Turku at 7.30. Jarno was waiting for us in the busstation. He took us home and took Juha to work. With these arrangements Juha was happily in work perfectly in time and he had gotten to sleep around one and half hours during the night.

Tänään heräsimme aikaisin. Syynä aikaiseen herätykseen oli junalippujen ostaminen juna-asemalta. Varauduimme tunnin jonotukseen :) . Asemalla pystyimme onneksemme toteamaan että jonoa ei käytännössä ole. Saimme junalippumme nopeasti ja helposti.
Italialaisten piti noutaa meidät kahdentoista aikaan, mutta käytännössä meitä tultiin hakemaan puoli yhdeltä ja yhden aikoihin olimme liikkeellä kohti päivän päämäärää eli Assisin läheltä löytyvää vuorta. Söimme lounaan hyvin tuulisella paikalla vuoren rinteellä. Lounaan jälkeen kävimme läheisessä San Francescon luostarissa. Luostarikeikan jälkeen aloimme vaeltamaan polkuja pitkin kohti vuoren huippua. Vaellus oli todella mukava ja pitkä. Lähdimme takaisin päin Vasta kuuden jälkeen.
Auringon laskiessa ehdimme vielä käymään viereisen kylän kirkolla. Pimeän tultua lähdimme paluumatkalle. Paluumatkan varrella poikkesimme hieman syrjäiseen, mutta hyvin täynnä olevaan, ravintolaan syömään pitsan. Olimme majapaikallamme yhdentoista jälkeen.

Today we woke up early. The reason for this early wake up call was traintickets. We were prepared to queue for one hour for the tickets. Luckily there was practically no line at the trainstation.
The italians were supposed to pick us up at noon, but in reality they appeared at half past noon and around one we were ready to go to Assisi and the mountain near it. We ate our lunch at a very windy place in the mountains. After the lunch we went to an abby of Saint Francisco. After the abby we went to the path to the mountains. It was a nice long walk and we left the top of the mountain at six in the afternoon.
When the sun set we visited a church in the Assisi. After the sun set we left back. On our way back we stopped to a remote restaurant for a pizza. Altough the restaurant was remote it was full of people. We were back at Guiseppes house after eleven.

Vaelluksen alku Vaelluksen keskivaihe Vaelluksen huippupiste :) Guiseppe ja Krista osoittelemassa Feikattu kuva :) Francesca ja Guiseppe Juha upeassa iltakuvassa Se kirkko jota kävimme katsomassa

Tänä aamuna Juha onnistui tekemään kahvia oikein. Kolmas aamu ja kolmas yritys tuotti expressoa. Nyt kun kahvi onnistui, ilmeni toinen ongelma. Siihen pitäisi lisätä niin paljon maitoa että se kylmentää koko kahvin. Korjaavana liikkeenä huomenaamulla myös maito lämmitetään!
Aamupäivällä menimme Francescan avustuksella shoppailemaan Ternin keskustaan. Shoppailulla tarkoitamme Juhalle vielä pari postikorttia (ARGH!) ja pari tuliaista. Luonnollisesti ostimme myös paikallista miestä väkevämpää, sekä viiniä.
Iltapäivällä lähdimme Francescan johdolla etsimään erakkoluostaria. Erakkoluostarit sijaitsevat vuorilla ja niille on hankala päästä. Valitettavasti Francesca oli viimeksi käynyt tuolla pari vuotta sitten, joten hän ei ollut aivan varma miten sinne päästään. Kävelimme puolitoista tuntia hienoissa vuoriston rinteellä sijaitsevissa metsissä. Loppujen lopuksi meitä ei ollenkaan harmittanut että emme löytäneet luostaria, meistä oli hienoa päästä kävelemään pitkästä aikaa sellaisessa maastossa. Kävelyreissun jälkeen Francesca esitteli meille erään syrjäisen, mutta nätin kirkon. Tämän jälkeen lähdimme Beatricen luo (aivan toiselle puolen Terniä) viettämään iltaa. Olimme pyytäneet kevyttä illallista ja pelejä. Italialaisten kevyt illallinen kestää yli puolitoista tuntia :) . Niinpä pelit alkoivat vasta kymmenen jälkeen illalla, mutta kestivät kivasti keskiyölle saakka.

This morning Juha managed to get expresso out of the coffee machine. Third morning and third try was successful. Another problem arised. Juha wants to add so much milk to the coffee that it gets cold. Tomorrow morning Juha will heat up also the milk!
In the morning we went to shop with the assistance of Francesca. By shopping we mean that we bought some postcards for Juha (ARGH!) and a couple of survenears. We also both some liqueds and wine :) .
In the afternoon we went to search a very remote monastry. Unfortinately Francesca had last been there two years ago so she wasn’t so sure about the path. We ended up walking an hour and a half in forests around the mountain. At the end we were very happy to walk again in that kind of woods. After the walking trip Francesca showed us a remote but lovely little church.
After that we went to other side of Terni, to Beatrices house. We had requested for a light dinner and games. The italian light dinner takes over one and a half hour. So the games started after ten o’clock in the evening, but lasted all the way to the midnight.

Matkalla kohti metsäpolkuja Krista ja Juha metsässä